tiistai 20. maaliskuuta 2012

Koulusta ja vähän muustakin

Miten minusta tuntuu, että tämä ja ensi viikko on niin hektisiä ja kiireisiä, että ei mitään rajaa? Ensi viikon tiistaina on matikan tentti, torstaina on maaperän ja meteorologian tentti ja perjantaina on kotieläintuotannon tentti. Jotenkin olen varma, että nuo kaksi viimeistä menee ihan päin mäntyä. Mutta matikan tentin on pakko mennä läpi, koska en haluaisi uusia sitä sitten kuukauden päästä tai millon se rästitenttipäivä sitten onkaan. Tiistaina ei olis edes oikeasti matikan rästi, mutta se opettaja sano, että sen tentin voi tehdä sillon vaikka ei olekaan se oikea tenttipäivä.

Tänään minä aloitin kotun tenttiin lukemisen, mutta kun olen vähän muutenkin ulapalla koko aineesta niin en tiijä oliko siitä mitään hyötyä edes. Matikkaa pitää lukea viikonloppuna, että varmasti muistaa kaiken. Hieno juttu, että kun niitä asioita käytiin tunneilla ja minä tein niitä tehtäviä sitten kotona, niin osasin niitä juttuja, mutta nyt kun en ole pariin viikkoon vilkaissutkaan koko monistenippuun, niin tuntuu täysin mahdottomalta päästä edes läpi koko tenttiä, puhumattakaan siitä, että kalastelen siitä hyvää numeroa.

Fysiikan tenttikin on tulossa ja sitä en tosiaankaan ole pääsemässä läpi, kun kaikki mitä tuolla tunneilla puhutaan tuntuu heprealta. Ja varsinkin kun näitä fysiikan tunteja on ollut niin harvakseltaan, että ehtii unohtaa edellisen tunnin asiat. Minä en ole muistanut tehdä ikinä läksyjäkään, kun ne tunnit on niin harvakseltaan. Hienoa huomata aina tunnin alussa, että jaahas, meillä olikin jotain tehtäviä tehtävänä. No kattoo nyt lähempänä sitä tenttiä, että mitenkä tässä edetään, panikoidaanko vai mitä tehdään.

Minä niin odotan, että koulu loppuisi jo ja pääsisi harjoitteluun. Mitä tässä eilen laskin, että koulua on enää jäljellä reilu kuukausi, ilmeisestikin viisi viikkoa, jos oikein osasin kalenteria tulkita. Kuitenkin siinä plus miinus viisi viikkoa kuitenkin. Miinus pääsiäinen. Tänään tuli toimistostakin sellainen lappunen, jossa kysyttiin, että asuuko asunnossaan koko kesän, antaako sen hotellikäyttöön vai irtisanooko sen. Minähän tämän pidän kun jossain pitää kesällä asua. Yksi mutta siinä on. Hyvällä tuurilla joudun vaihtamaan kämppää kesä-heinäkuuksi, että hotelli saa tyhjän asuntokokonaisuuden kesäasukkaille. Kiva olisi raahata yhden kuukauden takia kaikki tavarat täältä jonnekin muualle. Pitää huomenna tai torstaina käydä tuolla kunnantoimistolla kyselemässä, että olisko mahdollista, että ei tarttis mennä mihinkään kun minulla on kuitenkin omat kalusteet ja silleen, että olisi kiva tavaroiden raahaaminen pois ja takaisin sitte. Enkä minä kuitenkaan halua mennä muuhun kämppään kun tämä on just hyvä, kun tää on täällä perällä. Vaikka en pidäkään noista kahdesta ikkunasta, mutta kuitenkin.

Eilen päivitin puhelimen, niin nyt on taas niin outo ja erilainen, että en meinaa osata käyttää koko kapinetta. Mutta hieno siitä tuli ja uusia taustakuviakin sain. Hienoja juttuja, sellasia mitkä nopeuttaa puhelimen käyttöä ja noita aloitusnäyttöjäkin on enemmän. Minulla on vaan se ongelma, että en meinaa keksiä jokaiselle näytölle niitä ohjelmia, kun minulla ei ole nettiä käytössä. Mutta eipä sitä kaikkea tarttekaan laittaa, eikä se netti nyt niin tärkeä ole, joskus sille kyllä olisi käyttöä. Olen ihan tyytyväinen, että päivitin tuon puhelimen. Varsinkin kun nyt sain noita tärkeitä puhelinnumeroita nopeasti saataville.

Nyt voisi ruveta ihan ajatuksen kanssa seuraamaan tuota MasterChefiä, hyvää illanjatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti