Tiedättekö mitä? Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta tämän blogin perustamisesta, ja edelleenkin se on ihan höhlä. Olin ajatellut toteuttaa jotain kivaa, mutta koska en kerennyt viikonloppuna oikein mitään kuvaamaankaan tai ajattelemaan, niin tämä nyt jäi vähän. Mutta ei anneta sen haitata, juhlitaan blogin kaksivuotissynttäreitä silti. Ei kyllä ole kakkua mutta pikkuleipiä on ja mehua on.
On se hassua ajatella, että tätäkin on kestänyt jo kaksi vuotta. Kaksi vuotta on pitkä aika, mutta ei se oikeastaan tunnu siltä. Kahteen vuoteen on mahtunut paljon iloja ja suruja. Iloiksi voimme luokitella valkolakin saamisen, lukion päättymisen, opiskelupaikan saamisen, reilaamisen, kesän, synttärit, reissut ja kaiken kivan mitä kahden vuoden aikana tapahtui. Suruja ei ole hirveästi, mutta yksi ylitse muiden on kun joku päätti viedä minulta minun oman kullan pois (ikävä on ♥).
Minä nyt jotenkin jämähdin. Aluksi tästä meinasi tulla historiikki, mutta nyt näyttää siltä, että tästä tulee tavallinen tylsä postaus, jossa sepostan kaikkea turhaa maan ja taivaan väliltä. Mutta minkäs minä sille voin, että ei ole juuri nyt mitään hienoa ja viisasta kirjoitettavaa.
Tästä tuli kyllä äärimmäisen tylsä synttäripostaus. Siltikin PALJON ONNEA!
maanantai 28. toukokuuta 2012
perjantai 25. toukokuuta 2012
The Thirteen Curses
Michelle Harrisonin 13 kirousta on jatkoa kirjalle 13 lahjaa.
Kerran Punainen oli vielä nimeltään Rowan. Nyt hän ei kerro nimeään enää kenellekään. Hänellä on vain yksi, mahdottomalta kuulostava tavoite. Hänen olisi pelastettava veljensä, ennen kuin keijujen valtakunnassa alkaa uusi, kirottu aika.
Keijujen maailmasta pelastunut Tanya ei puolestaan tiedäm, minkä tapahtuman ketjun hän sysää liikkelle hukatessaan 13 amuletin ranneketjun. Keijuilla on nimittäin Punaiselle, Tanyalle ja Fabianille haaste, joka vaatii kekseliäisyyttä, oveluutta ja uhkarohkeutta. Vai onko haaste sittenkin pahanlaatuinen ansa? Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä mahtavimmin 13 kammottavaa kirousta painavat kolmikon niskassa.
Tykkäsin kirjasta, kuten sen edeltäjästäkin. Siinä on vain paha vaikutus minuun, koska minä tykkään juuri tällaisesta fantasiasta ja se pistää mielikuvituksen laukkaamaan, välillä ehkä liikaakin.
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Tuli ikävä
- Sitä kaikkea tuttua ja turvallista
- Sitä kun tiesi jos jätti pyörän tähän niin sen löysi siitä hetken päästä
- Sitä kun ei tarvinnut joka kerta ulos lähtiessä ottaa avaimia mukaan
- Sitä miltä ruoho tuoksui kun se oli juuri leikattu, miltä se tuntui kun se oli juuri leikattu
- Sitä, että kotiin palatessa joku odotti sinua
- Sitä, että tiesi missä saa olla rauhassa ja missä voi vaan olla
- Sitä, että tiesi missä on paras paikka auringonpalvonnalle
- Sitä, että jos huvitti sai lähteä mökille uimaan
- Sitä, että sai ottaa veneen ja mennä vain keskelle järveä ankkuriin ja ottamaan aurinkoa
- Niitä tuttuja maisemia ja pihoja, joita ei tuntenut mutta tiesi
- Niitä tuttuja polkuja, joita ei kulkenut mutta tiesi niiden olemassa olon tärkeyden
- Niitä tuttuja polkuja, joita kulki ja jotka aina johdattivat johonkin ihanaan paikkaan
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Pöllöjä ja muuta kivaa
Täällä taas (Ilmajoella siis). Matka oli tylsä kun yksin tuli, mutta muuten meni ihan hyvin. Viikonloppuna olin siis kotona. Lauantaina kävin Viitasaarella ja sitten mentiin mökille, jossa rakennettiin parkkipaikalta siltaa tai pitkospuita pihaan ja kävin myös Jennin luona. Sunnuntaina kävin mummon luona imuroimassa auton ja muutenkin mummoa tervehtimässä. Tapaniset tuli sinne kanssa, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Kotona kannoin äitille kukkapurkkeja palokopista takapihalle. Ja loppu sunnuntai-illan vietin auton ratissa.
Tämä ja toinen pöllönpoikanen oli tippunut pesästä ja iskä pelasti ne pahvilaatikkoon ja ruokki viljapossun pihvifileellä, vai mikä oli. Ja tänään iskä vei ne Kuopioon löytöeläinsuojaan. Siellä olivat epäilleet, että emo olisi tiputtanu nuo kaksi pesästä kun siellä ei ole pariin päivään näkynyt herra Huuta, olettaen, että rouva Huu on alemmassa kuvassa. Yksinhuoltaja Huu kuitenkin. Kaksi pöllövauvaa on kuitenkin pesässä, että ihan vauvattomaksi rouva Huu ei jäänyt.
Tuolla sitten rouva Huu, saatte ihan itse etsiä se. Kyllä se siellä puun oksalla istuu, en huijaa.
Saunassa kun oltiin niin alkoi vettä satamaan ja syntyi sateenkaari. Minä en ole koskaan ottanut sateenkaaresta kuvaa. Enkä jaksanut lähteä etsimään sateenkaaren toista päätä, vaikka se olikin jossain siellä meijän metässä.
Tämä ja toinen pöllönpoikanen oli tippunut pesästä ja iskä pelasti ne pahvilaatikkoon ja ruokki viljapossun pihvifileellä, vai mikä oli. Ja tänään iskä vei ne Kuopioon löytöeläinsuojaan. Siellä olivat epäilleet, että emo olisi tiputtanu nuo kaksi pesästä kun siellä ei ole pariin päivään näkynyt herra Huuta, olettaen, että rouva Huu on alemmassa kuvassa. Yksinhuoltaja Huu kuitenkin. Kaksi pöllövauvaa on kuitenkin pesässä, että ihan vauvattomaksi rouva Huu ei jäänyt.
Tuolla sitten rouva Huu, saatte ihan itse etsiä se. Kyllä se siellä puun oksalla istuu, en huijaa.
Vesi on hieman korkealla. 8,5 metriä kuistista. On kuulemma ollut vielä korkeammalla. Meillä ei ole laituria ollenkaan, kun se on ihan veden peitossa. Onneksi ne laudat on otettu pois, muuten ne olisivat jossain naapurin rannalla jos minä saisin joko veneellä tai uimalla tuoda ne takaisin.
Saunassa kun oltiin niin alkoi vettä satamaan ja syntyi sateenkaari. Minä en ole koskaan ottanut sateenkaaresta kuvaa. Enkä jaksanut lähteä etsimään sateenkaaren toista päätä, vaikka se olikin jossain siellä meijän metässä.
Mummon narsissit
Ja mummon tulppaani
torstai 17. toukokuuta 2012
Dream Catcher
Äsken tein oman unisiepparini, joka ei täysin onnistunut, materiaalien vähäisyyden vuoksi, mutta kyllä se ensimmäiseksi unisieppariksi kelpaa. Ohjeen sain täältä, kiitos siitä :)
Hei taas!
- Pari tuntia sitten olin tylsistymisen partaalla, mutta nyt on ihan ok
- In time oli yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerrallakin
- Vesilammikot on ihania!
- .. kengät vain hieman kastui kun niihin pyörällä ajeli, mutta ei se haittaa
- Kahvi silloin tällöin piristää
- Ulkona juoksenteli äsken ihana koiruli
- Tiskasin taas viikon tiskit, milloin opin tiskaamaan useammin kuin kerran viikossa kaikki astiat kerralla?
- Disney on edelleen ihana
- Minä tarvitsisin jonkun harrastuksen, jonkun kivan
- Ainiin, tänään piti käydä suihkussa, hejsan!
Tylsyys
Minulla on tylsää. Mitä hiivatin pirskattia minä teen vapaapäivällä keskellä viikkoa, varsinkin kun kaikki paikat ovat silloin kiinni ja sataa vettä, että on pakko pysyä sisällä? En yhtikäs mitään.
Toisaalta on ihan kiva olla vaan, kun tuntuu siltä, että tällaista päivää ei ole ollut pitkään aikaan, mutta silti kaipaan jotain kunnollista tekemistä. Vaikka vain sitä kaupassa hortoilua tai uusien paikkojen löytämistä. Miksi tämä päivä ei ole perjantai, että olisi voinut lähteä kotona käymään? Onko helatorstain pakko olla torstai, vain koska kirkko niin haluaa? Nyt on pakko kapinoida tätä ajatusta vastaan.
Vapaapäivät on ihan kivoja, mutta niitä ei ole kiva viettää yksin. Viikonlopput olen tottunut viettämään yksin, kun silloin kuitenkin pääsee ihmisten ilmoille, kauppaan tai muuten vain tuonne kävelemään. Pääsisi toki nytkin tuonne kävelemään, mutta sää ei oikein houkuta, eikä tieto siitä, että minä hetkenä hyvänsä voi tulla vettä niskaan. Pakko sanoa, että tänäänkin olisin mieluummin töissä.
Ehkä sitä parinkymmenen vuoden töiden teon jälkeen osaa arvostaa tällaisia keskellä viikkoa olevia vapaapäiviä ihan erilailla kuin nyt. Mutta kun on päässyt tekemisen makuun, niin tulee tylsää jos ei saa tehdä mitään järkevää. Voisin kyllä käydä viemässä pyykkejä pesuun, nyt kun ne kerkeisivät kuivuakin ennen kuin pesen työvaatteita viikonloppuna. Mutta ei siinäkään mene aikaa kun kymmenen minuuttia kun vien pyykit koneeseen ja sitten toiset kymmenen minuuttia kun haen ne ja ripustan kuivumaan.
Tulkaa joku piristämään minua
Toisaalta on ihan kiva olla vaan, kun tuntuu siltä, että tällaista päivää ei ole ollut pitkään aikaan, mutta silti kaipaan jotain kunnollista tekemistä. Vaikka vain sitä kaupassa hortoilua tai uusien paikkojen löytämistä. Miksi tämä päivä ei ole perjantai, että olisi voinut lähteä kotona käymään? Onko helatorstain pakko olla torstai, vain koska kirkko niin haluaa? Nyt on pakko kapinoida tätä ajatusta vastaan.
Vapaapäivät on ihan kivoja, mutta niitä ei ole kiva viettää yksin. Viikonlopput olen tottunut viettämään yksin, kun silloin kuitenkin pääsee ihmisten ilmoille, kauppaan tai muuten vain tuonne kävelemään. Pääsisi toki nytkin tuonne kävelemään, mutta sää ei oikein houkuta, eikä tieto siitä, että minä hetkenä hyvänsä voi tulla vettä niskaan. Pakko sanoa, että tänäänkin olisin mieluummin töissä.
Ehkä sitä parinkymmenen vuoden töiden teon jälkeen osaa arvostaa tällaisia keskellä viikkoa olevia vapaapäiviä ihan erilailla kuin nyt. Mutta kun on päässyt tekemisen makuun, niin tulee tylsää jos ei saa tehdä mitään järkevää. Voisin kyllä käydä viemässä pyykkejä pesuun, nyt kun ne kerkeisivät kuivuakin ennen kuin pesen työvaatteita viikonloppuna. Mutta ei siinäkään mene aikaa kun kymmenen minuuttia kun vien pyykit koneeseen ja sitten toiset kymmenen minuuttia kun haen ne ja ripustan kuivumaan.
Tulkaa joku piristämään minua
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Seal my heart and brake my pride
Yritin tänään etsiä Lakeuden luontopolkua, mutta koska olin pyörällä liikenteessä, en uskaltanut ajaa sitä peltotietä kovin pitkälle, koska viimeksi äidin kanssa autolla päädyttiin melkein Ylistaroon. Ja se tie takaisin Ilmajoelle oli pitkä, joten en halunnut ajaa sitä pyörällä.
Kuten arvata saattaa, en löytänyt sitä luontopolkua, mutta pyörällä tuli kyllä ajettua, ensin sinne tienhaaraan joka ilmoitti luontopolusta (3 km) ja sitten toiseen tienhaaraan, jossa toinen luontopolkukyltti (7km) ja muutama kilometri sitä hiekkatietä, takaisin samaa hiekkatietä, toiset seitsemän kilometriä ja loput kolme kilometriä. Tulisikohan siitä sellaiset 26 kilometriä sitten yhteensä. Reilu tunti koko reissussa meni ja kaikki meni heti paremmin kun pääsin asvalttitielle, jossa ei ollut niin paljon peltoa.
Huomenna sitten taas töihin. Heräsin tänä aamuna 6:14 ihan paniikissa siitä, että minä myöhästyn töistä. Ja piti puhelimesta katsoa, että mikä päivä on. Ja onneksi oli sunnuntai. Tämä oli jo toinen kerta kun herään kuuden aikaan ihan paniikissa, että olen myöhässä. Hassua, näin ei ole ikinä käynyt. Johtuu varmaan siitä, että esimerkiksi koulussa tuskin kaivataan yhtä kovasti kuin jos nukkuu navetta-aamuna pommiin. Siellä ne huomaa heti, jos joku puuttuu, mutta koulussa ne huomaa, mutta eivät välitä.
Asiasta kolmanteen. Minulla on ongelma, toisaalta haluaisin leikata hiukset lyhyemmiksi, mutta toisaalta taas haluaisin kasvattaa niitä pidemmiksi. Lyhyemmät hiukset olisivat kesällä ainakin helpommat, eivätkä niin kuumat, mutta kuitenkin haluaisin pitkät hiukset. Mutta kampaajalla pitäisi siitä huolimatta käydä, kun otsahiukset on taas niin pitkät, että en tiedä mihin niiden kanssa oikein joudun, jos en pian niitä käy lyhentämässä. Ja turha ehdottaa, että leikkaisin itse, kun siitä ei kuitenkaan tule yhtikäs mitään, kokemusta on.
Vielä tunti, niin alkaisi Poliisiopisto 2: Eka komennus. Olen onnistunut todella hyvin välttämään matikan lukemisen. Minä tiedän, että olisi pitänyt, mutta minua ei kiinnosta. Ehkä huomenna on sitten parempi onni, kun sentäs voi kysyä joltakin, että kuinka tämä menee jos ei ymmärrä.
Kuten arvata saattaa, en löytänyt sitä luontopolkua, mutta pyörällä tuli kyllä ajettua, ensin sinne tienhaaraan joka ilmoitti luontopolusta (3 km) ja sitten toiseen tienhaaraan, jossa toinen luontopolkukyltti (7km) ja muutama kilometri sitä hiekkatietä, takaisin samaa hiekkatietä, toiset seitsemän kilometriä ja loput kolme kilometriä. Tulisikohan siitä sellaiset 26 kilometriä sitten yhteensä. Reilu tunti koko reissussa meni ja kaikki meni heti paremmin kun pääsin asvalttitielle, jossa ei ollut niin paljon peltoa.
Huomenna sitten taas töihin. Heräsin tänä aamuna 6:14 ihan paniikissa siitä, että minä myöhästyn töistä. Ja piti puhelimesta katsoa, että mikä päivä on. Ja onneksi oli sunnuntai. Tämä oli jo toinen kerta kun herään kuuden aikaan ihan paniikissa, että olen myöhässä. Hassua, näin ei ole ikinä käynyt. Johtuu varmaan siitä, että esimerkiksi koulussa tuskin kaivataan yhtä kovasti kuin jos nukkuu navetta-aamuna pommiin. Siellä ne huomaa heti, jos joku puuttuu, mutta koulussa ne huomaa, mutta eivät välitä.
Asiasta kolmanteen. Minulla on ongelma, toisaalta haluaisin leikata hiukset lyhyemmiksi, mutta toisaalta taas haluaisin kasvattaa niitä pidemmiksi. Lyhyemmät hiukset olisivat kesällä ainakin helpommat, eivätkä niin kuumat, mutta kuitenkin haluaisin pitkät hiukset. Mutta kampaajalla pitäisi siitä huolimatta käydä, kun otsahiukset on taas niin pitkät, että en tiedä mihin niiden kanssa oikein joudun, jos en pian niitä käy lyhentämässä. Ja turha ehdottaa, että leikkaisin itse, kun siitä ei kuitenkaan tule yhtikäs mitään, kokemusta on.
Vielä tunti, niin alkaisi Poliisiopisto 2: Eka komennus. Olen onnistunut todella hyvin välttämään matikan lukemisen. Minä tiedän, että olisi pitänyt, mutta minua ei kiinnosta. Ehkä huomenna on sitten parempi onni, kun sentäs voi kysyä joltakin, että kuinka tämä menee jos ei ymmärrä.
perjantai 11. toukokuuta 2012
Oh noes
Harmillista, maailmanloppua ei tulekaan tänä vuonna. Voi hirveys, mikä takaisku kaikille maailman kansoille. Täältä voitte lukaista mitä tiede-lehti runoilee uudesta löydöstä, joka vahvistaa, että maailmanloppu ei tulekaan tänä vuonna.
MUTTA voimmeko me olla täysin varmoja, että tuo kalenteri kertoisi totuuden? Jos se onkin huijauskalenteri, jonka tarkoituksena on uskotella, että maailma ei tuhoudukaan vuonna 2012, mutta oikeasti se tuhoutuukin ja se tulee kaikille yllätyksenä. Tai no ei kaikille, joitakin ihmisiä on jotka aloittavat mitäs minä sanoin -virren heti kun maailma on tuhoutunut, olettaen, että he ovat vielä hengissä maailman tuhouduttua.
No mutta mikäs pahan tappaisi? Ei mikään.
MUTTA voimmeko me olla täysin varmoja, että tuo kalenteri kertoisi totuuden? Jos se onkin huijauskalenteri, jonka tarkoituksena on uskotella, että maailma ei tuhoudukaan vuonna 2012, mutta oikeasti se tuhoutuukin ja se tulee kaikille yllätyksenä. Tai no ei kaikille, joitakin ihmisiä on jotka aloittavat mitäs minä sanoin -virren heti kun maailma on tuhoutunut, olettaen, että he ovat vielä hengissä maailman tuhouduttua.
No mutta mikäs pahan tappaisi? Ei mikään.
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Ajatukset liitää
Tämä on jännittävää. Bloggerin etusivulla lukee, että minulla on 500 postausta, jaa nyt se näyttää 501, kuten tekstiluettelossa on. Mutta kun minä lasken itse kaikki postaukset, niin saan vain 499. Enpäs saakaan, 501. Mitähän äsken mahdoin laskea..? No ei sillä ole niin kamalasti väliä, että kuinka paljon näitä tekstejä täällä on, kunhan niitä on täällä. Pitäisi kyllä kirjoittaa tänne useammin, mutta joskus ei keksi mitä kirjoittaisi vaikka tekisi mieli, ja joskus taas ei jaksa kirjoittaa. Yritän parantaa tapani. Kuinka monta kertaa olen näin luvannut?
Tänään kun kävin siellä kävelyllä, niin näin yhden talon pihassa skootterin. Ja skootterin päällä istui kissa ja katseli maailmaa. Tuli ikävä Figaroa.
Minulla taas hieman ajatukset rientävät minne sattuu. Kuuntelin musiikkia ja sitten alkoi soimaan Ricky Martinin (Nakin lemppari laulajan) Livin La Vida Loca. Ja koska Nakki tästä niiiiiiiin tykkää, niin ajattelin tähän etsiä sen kappaleen, ja etsinkin, kunnes minulle ilmoitetaan, että tämä video sisältää käyttän Vevo blaablaa, ei voi näyttää täällä ja niin ees päin. Joten päätin etsiä toisen version ja törmäsin tähän, josta mieleeni tuli, että minä haluaisin vakooja-aurinkolasit. Jos vielä yhden sanasen tuosta videosta ja sitten palaan noihin vakoojalaseisin. Tuo nainen tuolla taustalla ja edessä ja sivulla ja ties missä, on naurettava ja näyttää siltä, että saisi jonkun kohtauksen tai että on parhaillaan jonkun kohtauksen kourissa.
Mutta niihin laseihin. Vähänkö olisi siistiä saada sellaiset vakoojalasit, sellaiset oikeat vakoojalasit, ei leikkilaseja. En kyllä tiedä onko sellaisia olemassa, mutta eiköhän sellaiset ole keksitty. En kyllä tiedä mitä teen vakoojalaseilla, mutta eiköhän niille jotain käyttöä keksisi. Ja jotta ajatukset vielä enemmän harhailisivat, haluan myös Vakoilumuseoon. Minulla on sellainen muistikuva, että joku minun tuttuni olisi käynyt Vakoilumuseossa, olenko oikeassa vai muistanko väärin? No kuitenkin, siellä pitää päästä käymään.
Minulla on kyllä nyt ajatukset ihan hukassa. No ehkä se on sunnuntaisin ihan sallittua, tosin huomenna pitää olla skarppina töissä. Ja tänään pitää mennä aikaisin nukkumaan, kun herätys soi mahdollisesti 4:50 tai kenties 5:00, en tiedä vielä. Kohta alkaa Pan Am, joka pitää katsoa ja sitten siellä joltain kanavalta, tuli joku leffa mitä meinasin vähän aikaa kattoa. Ja voisi tässä pakata huomiset vaatteetkin valmiiksi.
Vielä yksi kysymys muuten, kuinka vanha tämä jätkä taas olikaan? Minä olen nyt järkyttynyt, en enää koskaan pysty kuuntelemaan Santa Claus is coming to townia muistamatta tätä videota jonka näin.
Tänään kun kävin siellä kävelyllä, niin näin yhden talon pihassa skootterin. Ja skootterin päällä istui kissa ja katseli maailmaa. Tuli ikävä Figaroa.
Minulla taas hieman ajatukset rientävät minne sattuu. Kuuntelin musiikkia ja sitten alkoi soimaan Ricky Martinin (Nakin lemppari laulajan) Livin La Vida Loca. Ja koska Nakki tästä niiiiiiiin tykkää, niin ajattelin tähän etsiä sen kappaleen, ja etsinkin, kunnes minulle ilmoitetaan, että tämä video sisältää käyttän Vevo blaablaa, ei voi näyttää täällä ja niin ees päin. Joten päätin etsiä toisen version ja törmäsin tähän, josta mieleeni tuli, että minä haluaisin vakooja-aurinkolasit. Jos vielä yhden sanasen tuosta videosta ja sitten palaan noihin vakoojalaseisin. Tuo nainen tuolla taustalla ja edessä ja sivulla ja ties missä, on naurettava ja näyttää siltä, että saisi jonkun kohtauksen tai että on parhaillaan jonkun kohtauksen kourissa.
Mutta niihin laseihin. Vähänkö olisi siistiä saada sellaiset vakoojalasit, sellaiset oikeat vakoojalasit, ei leikkilaseja. En kyllä tiedä onko sellaisia olemassa, mutta eiköhän sellaiset ole keksitty. En kyllä tiedä mitä teen vakoojalaseilla, mutta eiköhän niille jotain käyttöä keksisi. Ja jotta ajatukset vielä enemmän harhailisivat, haluan myös Vakoilumuseoon. Minulla on sellainen muistikuva, että joku minun tuttuni olisi käynyt Vakoilumuseossa, olenko oikeassa vai muistanko väärin? No kuitenkin, siellä pitää päästä käymään.
Minulla on kyllä nyt ajatukset ihan hukassa. No ehkä se on sunnuntaisin ihan sallittua, tosin huomenna pitää olla skarppina töissä. Ja tänään pitää mennä aikaisin nukkumaan, kun herätys soi mahdollisesti 4:50 tai kenties 5:00, en tiedä vielä. Kohta alkaa Pan Am, joka pitää katsoa ja sitten siellä joltain kanavalta, tuli joku leffa mitä meinasin vähän aikaa kattoa. Ja voisi tässä pakata huomiset vaatteetkin valmiiksi.
Vielä yksi kysymys muuten, kuinka vanha tämä jätkä taas olikaan? Minä olen nyt järkyttynyt, en enää koskaan pysty kuuntelemaan Santa Claus is coming to townia muistamatta tätä videota jonka näin.
lauantai 5. toukokuuta 2012
A Bend in the Road
Käytiin äitin kanssa viime maanantaina Viitasaarella ja siellä oli uusi realisointi, josta löysin tämän kirjan.
Kirja kertoo apulaisseriffi Milea Ryanista, jonka vaimo Missy jäi auton alle. Ainoa syy miksi Miles jaksoi jatkaa elämäänsä oli hänen ja Missyn poika Jonah. Kaikki muuttuu kun Jonahin kouluvaikeudet saattavat yhteen Milesin ja Jonahin opettajan Sarha Andrewsin. Miles löytää elämästää muutakin kuin kostonhimoa ja pari rakastuu toisiinsa. Onni on kuitenkin lyhyt aikainen kun yhteinen tuttu tulee sekoittamana pakkaa ja kertoo salaisuutensa. Milesin ja Sarahin onni joutuu koetukselle, kestääkö tuore rakkaus tämän uutisen?
Siinä oli tiivistetysti juoni. Tämä oli taas tällainen kirja, että luin sitä muutaman kerran ja sitten se jo loppuikin. Tykkäsin, mutta ihan parhaiden kirjojen joukkoon se ei noussut, mutta en kadukaan ostostani. Tämä oli tällainen romantti hömppä, jossa on hippusen dekkarimaisuutta.
Kirja kertoo apulaisseriffi Milea Ryanista, jonka vaimo Missy jäi auton alle. Ainoa syy miksi Miles jaksoi jatkaa elämäänsä oli hänen ja Missyn poika Jonah. Kaikki muuttuu kun Jonahin kouluvaikeudet saattavat yhteen Milesin ja Jonahin opettajan Sarha Andrewsin. Miles löytää elämästää muutakin kuin kostonhimoa ja pari rakastuu toisiinsa. Onni on kuitenkin lyhyt aikainen kun yhteinen tuttu tulee sekoittamana pakkaa ja kertoo salaisuutensa. Milesin ja Sarahin onni joutuu koetukselle, kestääkö tuore rakkaus tämän uutisen?
Siinä oli tiivistetysti juoni. Tämä oli taas tällainen kirja, että luin sitä muutaman kerran ja sitten se jo loppuikin. Tykkäsin, mutta ihan parhaiden kirjojen joukkoon se ei noussut, mutta en kadukaan ostostani. Tämä oli tällainen romantti hömppä, jossa on hippusen dekkarimaisuutta.
torstai 3. toukokuuta 2012
Kuvia kuvia
Kuten tässä taannoin lupailin, niin nyt tänne ilmestyi näitä kuvia mitä otin lomani aikana kotona. Figarosta en tällä kertaa ottanut kuin viisi kuvaa, ajatelkaas sitä! Jos ihan pikkuisen kerron kuvista, niin sieltä löytyy mökkivuokralainen (pöllö), lisko, jota metsästin jottan sain sen kuvaan, luontokuvia, kaunis auringonlasku löytyi kun paistelin ulkona kanankoipia ja Vappuna meillä oli lippu!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)