Lehmiä siellä ja lehmiä täällä

Täällä kirjoittelee yksi väsynyt mutta onnellinen agrologiopiskelija kolmen navetta kerran jälkeen. Kaksi iltaa ja yksi aamu takana ja vielä ihan hyvä fiilis. Saa nähdä kun on viikonloppu kyseessä, että kuinkas onnellisia sitä sitten ollaan, mutta sen näkee sitten.

Ja mitä siihen paskan lappamiseen tulee sitähän minä olen päässyt tekemään oikein urakalla. Jos tarkkoja ollaan, niin rehun siirto käytävän toiselta puolelta toiselle puolelle on urakkahommia, mutta tuo paskan lappaminen on vaan sellanen sivu homma, joka tehdään kun lehmät on menossa robotille tai asemalle.

Meillä on tällä viikolla kolme pistettä joissa pitää vierailla, robotti, asema ja sikala. Minä olen nyt robotilla. Siinä ei sinänsä ole mitään tekemistä, kunhan vaan ajaa ne lehmät toiselle puolelle sitä juttua ja siivoaa sen etupuolen. Sitten pitää jakaa hiehoille ja vasikoille ruokaa ja sitten rehua lehmiltä (käytävän toiselta puolelta), kun lehmät saa uutta rehua. Ja sitten pitää ruokkia lampaita. Ja valvoa rehukärryn täyttymistä, joka on suoraan sanoen ihan perseestä kun se täyttyy niin hitaasti. Eihän siinä jos on tekemistä siinä välillä, eikä koko ajan tartte sitä toljottaa niin meneehän se, mutta jos ei ole muuta tekemistä kuin katsella sen täyttymistä, niin siinä käy aika pitkäksi.

Ja sitten pitää vielä ajaa se rehu siihen käytävälle. Ja kukapa muukaan sitä ajaisi kun minä (tai kuka hyvänsä harjoittelija siinä robotilla). Se ei ole ihan helppo homma, mutta eiköhän se ala jo sujua. Ai niin, ja pitäähän niille lehmille antaa lypsylupa ja sitten kun kaikki 8 robottilehmää ovat käyneet lypsyllä niin pitää pistää maito menemään tankkiin ja käydä laittamassa pesu päälle.

Tänään siellä vitsailivat kun minua ei juuri sinä hetkenä ollu valvomassa (valvomassa ja valvomassa, neuvomassa) se ukko,niin kuin normaalisti vaan se possunainen, kun minulle on opetettu laittamaan se pesu tietokoneelta, että tämä homma on varmaan se minkä tässä on nopeiten oppinut. Kuulun siihen tietokonesukupolveen. Mutta minkäs teet jos tietokone on helpompi hallita kuin se robotin tietokone tai jokin muu värkki.

Huomenna on viimeinen aamu robotilla. Ainakin niin minä luulen. Kun siitä on vielä vähän epäselvyyttä, että vaihdetaanko me paikkaa aamulla vai sitten illalla. Hieman pelottaa vaihtaa vaikka siihen asemalypsyyn, mutta eiköhän se siitä järjesty.

Pitäisi käydä suihkussa mutta kun ei jaksa niin käy sitten aamunavetan jälkeen. Kädet kyllä pitäisi käydä pesemässä kun ne haisee ihan paskalle ja siitä syystä varmaan alkaa kohta haista tämä konekin ihan paskalle. No ihan kohta käyn kunhan saan tämän kirjoituksen valmiiksi. Eli nyt.

Domain

Steve Altenin Mayojen Testamentti löytyi Ilmajoen kirjaston uutuuksia vuosilta 2010-2011 kansiosta. Ja oli pakko lainata. Täytyy sanoa, että ihan hyvä kirja, mutta siinä oli ehkä liikaa kaikkea historiaan ja muuhun sellaiseen liittyvää. Tai no. Minulle ainakin tuli välillä sellainen olo, että en pysy perässä enkä pysty tajuamaan näitä kaikkia juttuja. Mutta olen ihan iloinen, että tuli luettua.

Dominuque Vazques on vankimielisairaalassa työskentelevä psykiatri, joka tutustuu Mick Gabrieliin, paranoidiin skitsofreenikkoon. Mickin isä, Julius Gabriel on saanut selville, että maapallolle on jätetty ohjeet ihmiskunnan pelastamiseksi. Palapelissä yhdistyvät Kukulcanin pyramidi, Stonehenge, Gizan pyramidit, Nazcan autiomaan piirrokset ja Piri Reisin kartta. Tuomipäivä lähestyy, mutta arvoituksen vastaus on yhä kateissa ja ainoa joka sen voi ratkaista istuu yhä vankimielisairaalassa.

Kaikkihan nyt jo viimeistään tietävät tästä mayojen kalenterista, joka enteilee maailman loppua talvipäivänseiseuksena 2012. Kirja kertoo kiehtovan tarinan siitä, kuinka tämä tuleva maailman loppu voidaan estää, joskaan en usko, että ihan todellisuudessa niin voidaan tehdä, mutta yhtä kaikki Altenin tarina tuo uuden teorian sille, että mitä varten nuo kaikki rakennukset on rakennettu. Mikä estää niitä olemasta osa avaruusolentojen turvajärjestelmää, jolla pyritään säilyttämään ihmiskunta? Ehkä puhdas järki, mutta mielikuvituksellahan ei ole rajoja. Ja ainakin minua kiinnostaa tietää mitä varten Stonehenge on rakennettu ja kuinka.

Ohhoh

Sitä kun asuu koko ajan pienellä paikkakunnalla niin heti kun joku Iltalehti yms. uutisoi paikkakunnasta jotain niin sitä suurin piirtein pomppaa tuoliltaan ylös.

Tällä kertaa tämä pompautti: Onko tämä reilua vaalimainontaa? Tämä ilmoitus puhuttaa

Tuosta samasta aiheestahan näin Kuvatonissa kuvakin. Minua alkaa pikku hiljaa kyllästyttää koko vaalitouhu. Onneksi sitä ei tarvitse enää kauaa kuunnella, kun itse kävi jo äänestämässä ja pian ne koko vaalit on ohi. Sovittaisiin jo se uusi presidentti koko maa olisi tyytyväinen. Toosin sen kannattajat eivät ole, joka vaalit häviää, mutta aina ei voi voittaa, ei edes ihan joka kerta.

No logo

Minä olen miettiny koko viikon, että miksi yhtäkkiä tämä pyöräily alkoi tuntua niin raskaalta, vaikka onhan tuota lunta ollut jo kuukauden ainakin. En tiedä, mutta syy saattoi selvitä, sillä kun käsijarrun toinen pala hankasi koko ajan renkaaseen. Ainakin kun poljin kaupasta kotiin ja laitoin sen keskelle sen hienon lukkosysteemin siinä, niin se pyöräily hieman helpotti. Pitää kyllä käydä laittamassa renkaisiin ilmaa, kun ne vähän näyttää, että niihin voisi lisätä. Ja aamulla piti ottaa mukaan ruuvimeisseli, että saan hakattua jäät polkimista pois. Minulla oli sitten ruuvimeisseli koulussakin mukana, ihan varalta :)

Matikan tunnilla minä ratkaisin äärimmäisen vaikean tehtävän ihan itse tajuamalla sen, kun moni sen kanssa kamppaili. Mutta sitten seuraava ei oiken onnistunut, mutta kyllä se siitä sitten. Ja muutenkin aloin ymmärtää niitä. Saa nähdä kokeessa sitte, että unohdanko kaiken vai en. Ja hyvä kun kysyin siltä opettajalta, että jos kokeessa ratkaisen tehtävän THB:stä (MAOLista) löytyvällä kaavalla niin käykö se. Toki olettaen, että muistan kaavoja ulkoa maolista (totta kai muistan!). Ja se oli kuulemma ihan ok, tosin se opettaja rupesi selittämään siitä, että ei ole väliä miten minä sen tehtävän ratkaisen jos se on oikein ja se opettaja löytää siitä punaisen langan, että minä olen sen tehtävän tajunnut.

Ja sitten tapahtui ihme, kun piti mennä luokan eteen esittämään savimaiden hienouksia luokan eteen, eikä se edes pahemmin ahdistanu. Johtu varmaan siitä, että siellä oli muitakin, eikä se ollu niin vakava tilaisuus. Voi olla, että minä olen sitten joskus miljoonan vuoden päästä kun esittelen opinnäytetyötäni, niin ihan paniikissa siellä edessä selostamassa jotain tuskin kuuluvasti. No josko näistä luokalle esiteltävistä esitelmistä on se hyöty, että esitelmiin sitten tottuu. Ja se on varmaan niillä opettajillakin yhtenä taka-ajatuksena, sen lisäksi, että me jaamme tietoa kaikille muille siinä samalla.

On muuten Vainojen uhrien muistopäivä

Kissat, nuo suloiset karvapallerot

"2000-luvun elämäntyylin myötä kissasta on tulossa lemmikeistä suosituin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kissaa on mukava silittää, miellyttävä katsella, ja se on rattoisaa seuraa. Ihailemme sen itsenäistä luonnetta. Vaikka ihmiset arvostavat koiran luotettavaa ja uskollista tottelevaisuutta, työläs nelijalkainen ei käy itsekseen lenkillä eikä heittele itselleen keppejä. Vapaa-ajan harvinaistuessa omavarainen, omia polkujaan kulkeva kissa on nousemassa lemmikkimaailman kuninkaaksi." 

Trevor Warner

Maailman eniten matkannu kissa lienee Hamlet. Hamlet karkasi kuljetuslaatikostaan lennolla Torontoon, Kanadaan, ja tuloksettomien etsintöjen jälkeen uskottiin kadonneen. Hamlet kuitenkin löytyi lentokoneen rakenteista seitsemän viikon kuluttua, johon mennessä se oli matkustanut 603 504 kilometriä. 

Yllätävää kyllä, kissat harvemmin naukuvat toisilleen. Naukuminen on säästetty lähes yksinomaan kissalta ihmiselle suunattuun viestintään, ja se tarkoittaa "Minä olen tässä. Tässä minä olen. Katso, täällä alhaalla!" Siksi naukumista kuulee tyypillisesti enemmän ruokatölkin avaamisen jälkeen kuin sitä ennen, koska kissa haluaa varmistaa, että ruoka tarjoillaan oikeaan osoitteeseen. Naukumisella pyydetään ensisijaisesti ruokaa tai sisäänpääsyä, toisinaan se tarkoittaa "heippa". Osa burmankissojen omistajista tosin vannoo, että he käyvät kissojensa kanssa kokonaisia keskusteluja. 

Lemmikkieläimen silittämistä pidetään yleisesti erinomaisena keinona lievittää ihmisen jännitystä. Kissojen valttikorttina on erittäin pehmeä ja hyvin hoidettu turkki. Kissan selässä kasvaa noin 60 000 karvaa /40cm2 , vatsapuolella 120 000 / 40cm2. (Tässä syy kissan karvojen runsaudelle.)

Maatiaskissalla tarkoitetaan kissatyyppiä, joka on muodostunut kissojen lisääntyessä vapaasti keskenään ihmisen siihen puuttumatta. Eri maiden maatiaiskissat ovat erilaisia, mikä johtuu kissapopulaatioiden sopeutumisesta paikalliseen ilmastoon ja muihin ympäristöoloihin. 

Saako tietty puutarhakasvi kissan piehtaroimaan, nuolemaan, puremaan ja yleisesti ottaen nolaamaan itsensä? Kasvi on todennäköisesti aitokissanminttu. Näky on erikoinen: kaikkein varautuneinkin kissa alkaa yhtäkkiä käyttäytyä hurmiollisesti kuin huumattuna. Kymmenen minuutin kuluttua vaikutus häviää, ja kissa palaa ennalleen (joskin se muistaa tarkalleen, missä kissanminttua kasvaa). Suunnilleen puolet kissoista on immuuneja aitokissanmintulle, mutta vastaavasti moni joutuu sen lumoihin. 

Burmankissa on melkein kirjaimellisesti kissamaailman tarranauha. Burmalainen tarvitsee paljon ihmisen läheisyyttä - mahdollisesti jopa enemmän kuin siamilainen - ja seuraa omistajaansa huoneesta toiseen kuin varjo. Se haluaa nukkua omistajansa vuoteessa, hyppää syliin aina kun omistaja istahtaa ja yleisesti ottaen elää elämää kuin yhteen kasvanut kaksonen. Se on ääriesimerkki seurallisesta lemmikkikissasta ja hakeutuu aktiivisesti omistajansa luo. Se sopeutuu hyvin sisä- ja kerrostalokissaksi. Ihmismäisiä piirteitä vain korostaa, että tästä kissasta löytyy myös erittäin jääräpäinen puoli! 

Tekstit ja kuvat: Kissojen elekirja 100 elettä, Trevor Warner 2007

Kaunis aurinkoinen päivä ja punainen anorakki

Koska auriko paistoi niin kivasti päätin lähteä ulos. Niinpä tungin vaatetta päälle ja astelin ulos kameran kanssa. Ensiksi en meinannut löytää mitään kuvattavaa, mutta sitten ajattelin, että ei sillä varmaan ole väliä mitä kuvaan, joten päätin napata ensimmäiseksi kuvaksi tällaisen kuva (alla). 

Tämä puu oli vaan niin hieno sinistä taivasta vasten. Piti muuten hetki odottaa, että ei tule autoja, koska en halunnut autoa kuvaan. Monissa kuvissa oli muuten ongelmana se, että autoja tuli niin pirusti, että ei voinut ottaa kuvaa, koska en halunna autoa kuvaan. 

Paljon on ollut liikettä jäällä. 

Tuo on oikeasti vino, minä en sitä käynyt kaatamassa vaan se oli vino. (Tässä kohdalla minun piti odottaa traktorin menevän pois kuvasta.)

Tämä näyttää ihan siltä, että olisin ottanu sen joskus illalla, vaikka ei siitä ole kuin korkeitaan tunti kun otin tuon kuva. 

Etsikää kuvasta violetti-takkinen mummo, joka yskii pelottavasti. 

Tätä kuvaa ottaessa pidin kamerasta kiinni henkeni kaupalla, sillä olisin ollut todella murtunut jos se olisi tipahtanu sillalta jokeen. Mutta kuva oli saatava. Hyvin osuin vaikka ihan ummikkona sen otin. 

Tämäkin on lennossa otettu, kun se pelottavasti yskivä mummo tuli takana. 

Ilmajoen Puhelinmuseo. Ja ihme masto. 

Näitä jääpuikkoja katsoin jo koulusta tullessa. On ne niin kauniin näköisiä. 

Tämän kuvan tarkoitus on näyttää violetti talo, jonka olemassa olon huomasin tässä vasta pari viikkoa sitten. 

My Day

Aamulla kapusin perin tylsistyneenä ylös sängystä ja puoli yhdeksän maissa kipitin sitten kouluun. Koulussa huomasin, että reppu painaa ihan hiivatin paljon (meinasin nimittäin teilata limsa-automaatin sillä :D) ja siitä syystä olkapäähän koski.

Fysiikan tunnilla kirjoittelin muistiinpanoja ja yritin omaksua kaiken tiedon mitä se opettaja meille jakoi. Ja ihan kiitettävästi sen omaksuinkin, mutta kun niitä tehtäviä piti tehdä niin jotenkin jäädyin. Mutta kun rupesin tarkastelemaan niitä, niin tajusin missä mättää. Ja varsinkin yksiköstä toiseen muuntaminen ei käy minulta ihan hetkessä, sitä pitää aina ajatella. Mutta sain kuin sainkin tehtyä kaikki kuusi tehtävää mitkä pitikin tehdä. Osan opettajan avustuksella, mutta osan ihan itse (kun tajusin mikä niissä mättää).

Kotieläintuotannon perustaidot tunnilla pelkäsin koko ajan sen opettajan tunkevan minun luokse, että menepäs kirjoittamaan taululle oma mielipiteesi. En kyllä sanoisi tehtävien tekoa omaksi mielipiteeksi, mutta voisen sen niinkin ajatella. Ei ne kaikki tehtävät aina oikein ollu muillakaan, mutta minä en halunna mennä niitä sinne silti tekemään. Varsinkaan kun minulla ei ollu mitään hajua siitä miten ne laskut oli laskettu kun Jussi ne laski (mutta minä kyllä laskin ne kaikki itse kotona ja sain niihin ne lausekkeet, mutta sitä ei pidä kertoa kaikille. Kaikkia en kyllä osannu, mutta suurimman osan kyllä.)

Lannoituksen ja muokkauksen tunnilla minä kuuntelin ja opiskelin oikeasti. Jotenkin tuo aine tuntuu mielenkiintoiselta, joten ajattelin, että siihen pitää panostaa. Johtuu varmaan siitä, että se opettaja on erittäin mukava ja se osaa opettaa. Se ei selitä itekseen siellä edessä vaan kyselee meiltä ja luo keskustelua luokkaa. Ja sitä paitsi kasvit jotenkin kiinnosta niin toki niihin liittyvät kiinnosta kanssa. (Kasvikiinnostus ei kyllä näkynyt kasvibiologian tentissä, mutta se olikin vaan harjoitustentti.)

Koulun jälkeen lähdin kauppaan metsästämään työlamppuun lamppua kun se pirulainen poksahti eilen hengettömäksi. Mutta S-marketissa niitä ei ollut, en tiedä miksi. Me myyjän kanssa niitä yritettiin etsiä. Mutta ei. Ostin sitten karkkia turhautumiseen ja marssin kämpille tekemään kasvispihvejä.

Kasvispihvejä oli kiva tehdä, vaikka unohdinkin laittaa vehnäjauhoja niihin. Mutta pihvejä niistä silti uunissa tuli. Mutta ei niistä kovin hyvä tullu, vaikka laitoinkin niihin suolaa ja pippurisekoitusta. Minä epäilen, että niissä on liikaa sipulia ja minä kun en ole sipulin ystävä ollenkaan. Ensi kerralla en laita niin paljoa sipulia ja pilkon sen sipulin pieniksi paloiksi. Nyt en pystynyt sitä oikein pilkkomaan, kun itketti niin paljon, että olisin kuitenkin sormeeni leikannut tai muuta sellaista. Minulla on teräviä veitsiä.

Istuin vähän aikaa koneella kun päätin lähteä lenkille ja samalla sitten Tokmannille katsomaan onko siellä lamppuja. Pakkasin päälle toppahousut ja anorakin ja muutaman heijastimenkin laitoin heilumaan. Ja sitten vain ulos. Ensiksi huomasin, että olisi pitänyt vaihtaa parempi paita päälle, kun tuo paita mikä minulla oli päällä oli hieman liian ohut anorakille ja kyynärpäät paleltuivat. Silti minä jatkoin kuntoradalle asti, kun kävin katsomassa onko siellä se latu. Kyllä se siellä oli, ainakin näin päättelin lasten melusta. En viitsinyt mennä ihan perille asti kun siellä oli paljon porukkaa.

Tokmannilla oli kuuma ja kävin melko nopeasti etsimässä oikeanlaisen lampun. Kysyin vielä myyjältä, että onko se nyt oikeanlainen, minulla oli nimittäin se rikki mennyt lamppu mukana. Sitten päätin, että otan valkoista kopiopaperi samalla kun kerta täällä olen. Ja sitten kipitin kassalle. Kun olin päässyt ulos kaupasta ja olin jo jalkakäytävällä menossa kämpille, niin kuulin jonkun naisen huutavan minulle. Minulta oli pudonnut yksi hanska laukusta. Mukava huomata, että tuollaisia ihmisiä on vielä olemassa, jotka kertovat jos jotain tippuu ja vielä ottavat kiinni jos on jo menossa.

Kämpillä menin melkein heti suihkuun ja sitten jämähdin tähän koneelle. Yritin tehdä maaperän ja meteorologian etätehtävää, mutta kun en tiedä mitä eroa on maalajilla ja maalajitteella niin se tyssäsi siihen. Ja muutenkin ei nyt innosta. Pitää huomenna sitä katsella kun on vain kolmen tunnin päivä. Huomenna on muuten minulla ruotsin suullinen esittely sille opettajalle. En jaksa stressata siitä, kyllä minä sen verran sille opettajalle osaan selostaa. Tärkeintä on tietää, että jag blir en agrolog och jag studerar i Seinäjoki yrkehögskola i Ilmajoki. Ja jos vielä sen ylioppilaan tarkistaisi niin hyvin menee. Perhana, jos ei lukio ruotsilla tuosta läpi pääse niin on kumma, minä luin sitä sentäs 7,5 kurssia. Ehkä, en muista montako kurssia sitä oli. Oho, muistin kurssimäärän prikulleen oikein. (Tarkastin todistuksesta, arvosanaksi olen saanut kohtalaisen)

Voi hyvät hyssykät!

Minä melkein kiehun täällä raivosta kun kolmeen kertaan aloittamani postaus aina menee päin honkia. En pääse kirjoittamaan kuin yhden kappaleen ja kun sitten rupean muokkamaan kuvien paikkaa, niin kaikki menee päin helvettiä. Kuvat pomppaavat minne sattuu, teksti on missä sattuu. Ei oikeasti voi olla niin saamarin vaikeaa pitää siitä saamarin tekstiä siinä missä minä sen haluan ja kuvia siellä missä minä haluan. Ja sitten kun yrittää saada kuvat oikeaan kohtaa niin ne ei suostu siihen jäämään.

Vihaan Flickriä, koska se ei anna minun laittaa linkin avulla niitä kuvia tänne, vaan minun pitää kopioda se hiivatin html-koodi ja se laittaa kuvat ihan miten sattuu. Tekee oikeasti mieli kiljua. Onneksi siellä on loppumassa minulta tila ja on pakko siirtyä jonnekin muualle niitä kuvia tunkemaan ja taidan mennä tuonne Photobuckettiin, koska se ainakin toimii.

Hermoja raastavaa toimintaa tuo kuvien laittaminen tänne. En kyllä enää tänään yritäkään tehdä sitä postausta tänne. Kokeilen huomenna onneani. Argh!

Pulut on vaarallisia

Rakastuin

Minä rakastuin näihin kenkiin. Ne on niin ihanat. Ja juuri tuon värisenä. Ja minä haluaisin ne. Mutta mitäpä tuleva paskanlappaja tekee näin hienoilla kengillä? 

Olen edelleenkin murtunut niistä kengistä, jotka silloin kerran näin Prismassa, mutta minulla oli vain villasukat  jalassa ja ajattelin, että ne on liian isot ja jätin kauppaan. Katumus iski heti kun serkuille päästiin ja seuraavana päivänä oli pakko vielä käydä niitä katsomassa. Totta kai, joku oli ostanut juuri ne sopivan kokoiset kengät. Olen niin murtunut, niin murtunut. Ne oli ihanat kengät. 

Kannessa sen salaisuus

Tiesittekö, että on olemassa sellainen grafiikan muoto kuin ambigrammi? Minä en tiennyt ennen kuin googletin Abaratin, koska halusin tietää onko sille olemassa suomenkielisiä jatko-osia ja jos on niin millä nimellä niitä voi katsella. (Olisi pitänyt ehkä tietää kun olen kuitenkin katsonut elokuvan Enkelit ja Demonit, jossa, ainakin kirjassa, ambigrammit on pääosassa. Ei sitä kaikkea voi muistaa tai huomata :) )

Wikipediassa on pieni artikkeli kirjasta ja siinä yhdessä kohdassa lukee, että romaanien kannesta löytyävä logo on ambigrammi. Ja pakkohan se oli tarkistaa, että mitähän moinen sana tarkoittaa. 

Ambigrammi grafiikan muoto, jossa pyritään muotoilemaan sanasta sellainen, että se on luettavissa myös 180 astetta käännettynä. Ambigrammi voi olla myös kuva tai logo. Näin wikipediassa kerrottiin. Ja aivan pakkohan se oli testata. Heti vaan kirjan luokse ja kääntämään sitä 180 astetta ja todistamaan, että näin on. Ja näin todella oli. Siinä on syy miksi en heti saanut kiinni kirjan nimestä, vaan luin sen Araratiksi.

Jotta teidän kenenkään ei tarvitsisi rynnätä kirjastoon etsimään kyseistä kirjaa tai muita tuota nimeä kantavia kirjoja, sillä sama ambigrammi esiintyy kaikissa (ainakin toisessa osassa joka on tällä hetkellä vieressäni), niin askartelin teille tuollaisen kuvan josta te itse näette sen ihmeellisyyden.

Kaikkea kivaa sitä oppii.


Minä tosiaan kävin etsimässä täältä kirjastosta seuraavan osan tuolle kirjalle. Ja sain kyllä yllättyä melkolailla. Minähän sain tuon Abaratin pokkarina, eli suht helppolukuisena, pienenä ja kevyenä. Mutta kirjastossa sain huomata millainen järkäle alkuperäinen kirja on. Pokkariversio on siis hieman tylsempi kuin alkuperäinen, sillä siinä on  kirjailijan itsensä piirtämiä kuvia liittyen kirjan tapahtumiin, joita pokkarissa ei jostain (ehkä hyvästä) syystä ole. Mutta olen myös onnellinen, että omistan kirjan pokkarina, koska tuota tajuttoman painavaa järkälettä on hieman hankala lukea makuultaan. Olen todellakin onnellinen, että omistan vain pokkariversion tuosta, koska se on paljon kevyempi kuin tuo kirjakirja ja sitä oli helpompi lukea kuin tuota. Enkä minä kyllä hirveästi tykkää noista kuvista, onhan ne hienoja mutta jotenkin karkea otteisia. Toisaalta on kiva tietää, että minkälaisena kirjailija näkee kaikki luomansa oliot ja miten ne poikkeavat omasta näkemyksestä. 

Watership down

Vuoden kirjasaldoon voi lisätä jo toisen kirjan. Richard Adams - Ruohometsän kansa, joululahjaksi sain Nakilta.

Myönnettököön (taas), että suhtauduin aluksi hieman epäilevästi koko kirjaa. Voiko muka kaniineista kertova kirja olla hyvä? Voiko sitä edes lukea? Mutta koska minä olin sen joululahjaksi saanut, niin pakkohan se oli lukea. Joten tartuin rohkeasti opukseen, joka ei herättänyt minkäänlaisia ennakkokuvitelmia epäilysten lisäksi. Kirja alussakin olin hieman skeptinen, että mitähän tästä mahtaa syntyä, mutta alkuun päästyäni olin myyty! 

Siis kaniineista kertova kirja, joka on täynnä toimintaa, nokkeluutta ja kaikkea muuta. Ajatelkaa nyt. En olisi uskonut. Jos olisin tuohon kirjaan itse kaupassa törmännyt, olisi se jäänyt hyllyyn ja minulta olisi jäänyt kokematta suuri matka kaniinien seurassa. Kiitokset siis Nakille, joka minulle tämän opuksen osti. 

Jos nyt vähän avataan juonta, niin kirjahan kertoo Pähkinästä ja Viikasta, jotka ottavat mukaansa muutaman muun yhdyskunnastaan, erään syyn vuoksi ja lähtevät perustamaan omaa kyläänsä kauaksi entisestä kylästä. Matkalla sattuu ja tapahtuu ja senkin jälkeen kun hyvä kyläpaikka on löytynyt sattuu ja tapahtuu. Ei uskoisi, että kaniinit voivat olla niin suunnitelmallisia ja fiksuja olentoja. Ja silti ne ovat niin yksikertaisia, että kun tulee pula naaraista, ne päättävät hommata niitä lisää tavalla tai toisella. 

En minä oikein osaa tästä selittää, kehotan vain lukemaan kirja, ei katsomaan suomenkielistä versioita youtubesta, sen englanninkielisen Watership down -elokuvan voi katsoa, sillä se ehkä kuvaa parhaiten kirjaa. 

Voi ärsytys sentään

Arvatkaa ketä ärsyttää? Minua tietysti. 

Ja mikä ärsyttää? Se on tuo, että joudun jo kolmatta päivää peräkkäin raahaamaan pyörän kylppäriini, koska avaimeni ei toimi varaston lukossa. Tai näin olen ainakin ymmärtänyt. 

Ja miksi tämä ärsyttää? No ei minun kylppäriä ole tarkoitettu pyörälle ja yhdelle ihmiselle. Eikä täällä muuallakaan huoneessa ole sille tilaa. Olen jo kahdesti meinannut kaataa koko hökötyksen kun olen pimeässä täällä liikuskellut. Tulisi nyt se hiivatin lukkoasentaja mikä lie ja tekisi asialle jotain. Toisaalta se talkkari on niin epäselvä heppu, että ei tiijä josko avaimet toimis jo, me vaan ei tiedettäis sitä. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa kysellä. Ja totuushan on se, että minä en todellakaan aijo pitää pyörää sisällä koko viikonloppua! Varastoon se on saatava tai en vastaa seurauksista. Me ei mahduta saman katon alle asumaan, vaikka en minä koko aikaa kylppärissä ole, mutta kun pitää suihkussa käydä niin pitää koko rakkine raahata tuohon kaappien eteen ja siinäkös se vasta on sitten siellä, kun ei viitsisi taas raahata sitä kylppäriin. Se olisi vain pyörän raahaamista ympäriinsä koko viikonloppu. 

Tästä ei nyt pidä vetää sellaista johtopäätöstä, että minä en tykkäisi pyörästäni (virallisesti äitin pyörä), sillä minä tykkään siitä, koska se on ainoa asia joka voi viedä minut kauaksi tästä kämpästä kun alkaa ahdistamaan. Mutta me emme vain mahdu saman katon alle, liian iso ego molemmilla. 

Venäjän Äitikulta

Minä olen täällä itsekseni hiljakseen pohtinut, että hyväksynkö yhden kirjan niiden kahdenkymmenen kirjan joukkoon vai en. Ja olen tullut siihen tulokseen, että kyllä, koska se on sellainen kirja mitä en luultavasti olisi koskaan edes lukenut jos en olisi sitä aloittanut koska oli tylsää.

Kyseessä on siis Laila Hirvisaaren Minä, Katariina, joka kertoo Venäjän keisarinna Katariina II Suuren valtaannoususta ja siihen johtavista tapahtumista. Saksalaisprinsessa Sophie Auguste Frederike naitetaan Venäjän Suuriruhtinaan Pietari Suuren puolisoksi ja siitä alkaa värikäs matka kohti palatsivallankumousta ja Venäjän kruunua.

Loisteliaan hovin keskus, vaimo, äiti, rakastettu - Venäjän keisarinna Katariina II Suuri tekee tiliä kiihkeästä elämästään. 

Koska tuo kirja on elämänkerran tapainen, en luultavasti koskaan olisi sitä ruennut lukemaan ellei joulun jälkeinen sähköttömyys ja pienen präntin tihrustaminen kynttilän valossa olisi kyllästyttänyt. Tunnustan, että aloitin tämän kirjan lukemisen jo vuonna 2011, mutta luin siitä yli puolet vuonna 2012 ja siksi hyväksyn sen listalle koska se on tosiaan kirja, johon minä en luultavasti olisi koskaan tarttunut, ellei olisi ollut edellä mainittuja asioita. 

Hirvisaari ei ole heti kärjessä kirjailijoissa, joiden kirjoja luen, koska olen sen verran tutustunut rouvan tuotantoon, että tyyli ei ole sykähdyttänyt, eikä kyllä aiheetkaan. Mutta tuo kyllä tuntui osaaltaan ihan mielenkiintoiselta ja kirjoitustyylissäkään ei ollut mitään vikaa. Ehkä minä vielä joskus innostun lukemaan tällaisia kirjoja enemmänkin. 

Tämä on jo toinen tällainen kirja, jonka olen lukenut. Tässä minä tällaisella tarkoitan kuninkaallisista henkilöistä kertovia opuksia, kuten Venäjän Suuriruhtinattaresta kertovaa opusta, sillä Madame de Pompadour on myös tällainen henkilö. Tosin nyt pitää ottaa huomioon, että Pompadour ei ollut kuningatar eikä ruhtinatar vaan hän oli Ranskan kuningas Ludvig XV:n rakastajatar. Mutta kuitenkin ennen vanhaisessa hoviloistossa mukana. (Tajusiko kukaan nyt millaisesta kirjallisuudesta puhun?)

Empimistä

Tulee yksinäinen olo, kun kaikki muut ovat julistaneet omat uudenvuoden lupauksensa ja minun on vielä vähän vaiheessa. Kirjoja kyllä ajattelin lukea, mutta kuinka paljon se on suuri kysymys. Kun pitää sitä hiivatin opiskeluakin ajatella, mutta toisaalta jos lukisin kirjoja, niin en istuisi koneella koko aikaa ja se olisi suuri edistys. 

Aivan suunnattomasti houkuttaisi ajatus siitä, että määräisin ennalta noin 20 kirjaa, jotka täytyvät olla luettuina 31.12.12 mennessä. Mutta sitten tulee mieleen, että entäs jos ne ennalta valitut kirjat alkavat kyllästyttää ja lupaus tyssää siihen. Tiedän kokemuksesta, että ei ole mukavaa pakkolukea kirjaa, se on vain yhtä tuskaa ja jos joutuu pakko lukemaan, niin siinä menee sitten ikuisuus, enkä saa noin 20 kirjaa luettua. 

Kamalan hankalaa tämä tällainen. Ainoa uudenvuoden lupaus, jonka olen kokonaisuudessaan toteuttanut on se joka päivä postaaminen, joka ei ihan 100 prosenttisesti onnistunut eräiden seikkojen takia, mutta kuitenkin. Se oli suuri saavutus, mutta kun siihen tottui, että joka päivä pitää kirjoittaa niin se jäi jo takaraivoon. Ja sitä alkoi poimia päivästä sellaisia seikkoja, jotka pitää muistaa kirjoittaa. Teen sitä vieläkin, vaikka olenkin tiedostanut, että ei tarvitse kirjoittaa blogiin. Ja välillä sitten meinaa päivä mennä, että konetta ei meinaa edes aukaista, mutta sitten muistaa, että kannattaa nyt käydä kuitenkin jos jollain on ollut vaikka jotain asiaa. 

Ehkä edessä oleva vuosi tulee olemaan helpompi sillä saralla, että joka päivä ei ole mikään pakko käydä koneella, vaan voi vaikka istua ja lueskella tai mennä ulos käppäilemään. Toisaalta koneella on hyvä tappaa aikaa, katsomalla vaikka leffoja tai jotain ohjelmaa netistä. 

Jos minä en nyt määrää itselleni sitä lupausta niin en koskaan. Pitäkää te ystävät nyt huolta siitä, että minä varmasti lunastan lupaukseni. Jos en muuten niin joulukuussa saatte sitten potkia minut lukemaan kaikki loput kirjat mitä on lukematta. Ja olkoon se määrä nyt se 20 kappaletta. Se on melkein 1,5 kirjaa kuussa. Kyllä sen pitäisi onnistua, kunhan en kamalan tylsiä kirjoja vain rupea lukemaan. 

Uusi vuosi, uudet kujeet

Pitää se vuosi polkaista tämänkin blogin puolella käyntiin. Eipä ole kyllä mitään jännittävää asiaa kerrottavana, mutta jotain pitää kirjoittaa.

Käytiin tänään Viitasaarella kun äitin piti käydä työ- ja elinkeinotoimistossa ilmoittautumassa. Minä kävin siinä samalla sitten Kelalla kysymässä, että pitääkös vuokran korotuksesta kertoa Kelalle ja se nainen antoi minulle sellaisen lappusen joka pitää täyttää. Pitää tässä jossain vaiheessa se sitten täyttää, en tiedä miten tärkeä se tässä vaiheessa on, kun siihen vuokran kortokseen on kuitenkin vielä melkein kaksi kuukautta aikaa. Unohdan kuitenkin sen tai jotain vastaavaa.

Nakki oli keksinyt itselleen hyvän uudenvuoden lupauksen tai pikemminkin tehtävän. Olisi tosi kiva toteuttaa tuollaista kanssa, mutta koneen muisti ei kestä sadan leffan lataamista, kun en halua poistaa nykyisiä leffoja, kun ei tiedä jos vaikka haluaa katsoa ne uudelleen. Ja jossain vaiheessa kyllä haluan. Pitäisi keksiä joku ratkaisu tähän.

Mutta jos siitä uudenvuoden tehtävästä puhuisi. Yksi voisi olla, että lukee kirjoja, mutta kuinka paljon. 20? 30? Vai enemmän? Kirjoja lukee kauemmin kuin leffoja katsoo, joten se pitempi prosessi periaatteessa. Riippuu myös kirjojen pituudesta. Ehkä minä vielä tässä keksin jonkun hyvän suunnitelman vuodelle 2012, eihän sitä voi vain istua ja odottaa, että mitä tapahtuu.

Ja oh voi, en voi enää toteuttaa tipatonta tammikuutakaan, kun join äsken äitin lakkalikööriä. Tosin minä vain maistoin sitä. Ja toisaalta olen juonut silloin 1.1 jo jotain. Nooo, josko niitä ei laskettaisi ja voisi toteuttaa tipatonta tammikuuta, ei pitäisi olla vaikeaa. Eikä ole, jos niin haluaa.

Oh yhden suunnitelman minä jo keksinkin, mutta ei sitä tässä kyllä voi kertoa. Pitää ruveta kirjoittamaan sellaista vihkoa, mihin laitan kaikki suunnitelmat, ylös etten vain niitä unohda. Ja ensi vuoden joululahjojakin on jo ruvettava miettimään :D