Minä olen jo pitkään mietiskellyt sitä, että miksi kouluun pyöräillessä aina sataa lunta tai vettä suoraan naamalle? Ihan sama, miten päin ajaisit, siis pohjoisesta etelään tai lännestä itään (en kyllä tiedä täällä ilmansuunnista). Piirsin alla olevan kuvan, jotta kaikki nyt ymmärtäisivät ongelmani. 
Eli siis, X on Palonkortteeri, paikka josta lähden. Tuo ei ole noin suora tuo tie tuonne toiselle tielle (nro 2), mutta se nyt on vain siinä havainnollistamassa suuntaan johon ajan. Sitten käännyn tuolle tielle joka tekee tuollaisen s-mutkan, jonka jälkeen käännyn tiellä nro 3. Ja aina vain naamalle sataa suoraan vettä tai lunta. Mielestäni tämä on fysikaalisesti mahdotonta. Sen ymmärrän jos tiellä kaksi sataa naamalle lunta ja tiellä kolme se lumi tulee sivusta, mutta näin ei yleensä ole. Onko tässä nyt joku hieno juju, jota en ole ottanut huomioon? Luultavasti on, mutta en vain tajua sitä.
Tänäänkin aamulla tuli niin kivasti lunta, että kouluun päästyäni otsahiuksista ihan valui vettä ja näytin siltä, että olin tullut juuri suihkusta. Hassua kyllä, muut hiukset eivät olleet yhtään märät, mutta otsahiukset sitten senkin edestä. Meni hetki ennen kuin sain otsahiukset kuivatuksi ja itseni vähemmän suihkussa käyneen näköiseksi. Minulla kun ei ole pipoa, kun se ei suojaa korvia, vaan käytän korvaläppiä, niin ne ei kovin estä hiuksia kastumasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti