Hyvää Marraskuun ensimmäistä päivää!

Hakusanalla marraskuu löysin googlen kuvahausta tuollaisen kuvan. Joten sillä aloitetaan. Eikö olekin muuten kaunis kuva? Täällä ei tällä hetkellä ole pakkasta tai enää luntakaan, joten tuollaiset kuvat eivät ole enää mahdollisia. Mutta kyllä ne jossain vaiheessa taas on.
Tänään minä olen ollut ahkera. Koulusta pääsin siinä varttia vaille kymmenen, poljin kotiin ja tuijottelin vähän aikaa telkkaria seisoen keskellä huonetta ja päätin vaihtaa järjestystä. Ei muutakun melkein kaikki irtotavarat kylppäriin ja siirtelemään huonekaluja. Nyt on kaikki omilla talvipaikoillaan, kirjoituspöytä tässä vaatekaapin vieressä, sänky vastapäätä ikkunaa.. Kai minulla on jotain vanhoja kuvia, hetki pieni.
Järjestys on siis sama kuin alla olevissa kuvissa, mutta verhot ja matot eri. Telkkari on tullut lisäyksenä ja muutenkin nyt on vähän enemmän tavaraa kuin tuolloin alussa. Sain tästä kyllä ihan kiva, vaikka onkin tavaraa liikaa. Mitään en kyllä osaa heittää pois, että se on ogelma. Pitäisi jotain viedä kotiin tai kirpparille.



Lupaan ottaa teille viikonloppuna tuoreita kuvia. Josko tämä olisi vielä silloin kuvaus kunnossa. Voisi kokeilla, että saanko pidettyä tätä kuinka kauan siistinä, kun tämä on aina ihan räjähtänyt. Toisaalta pitäisi pitää siistinä kun ei koskaan tiedä ketä tulee kylään ja milloin (onneksi olin siivonnut silloin kun Nakki ja Jenni tuli yllätysvierailulle, eikä kämppä ollu kovin räjähtänyt..).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti