Kuvasin taas kukkia. Niistä tuli ihan hienoja kuvia tällä kertaa :)
Sitten vähän Häähuumaa. Eli siis lauantaina oli serkkuni häät. (Kuvia tästä ihanasta tilaisuudesta ei ole, koska en osaa kuvata kamerallani liikkuvia kohteita, varsinkaan jos olemme kirkossa, jossa on huono valaistus.) Mutta lupaan laittaa tähän kuvia tai kuvan sellaisista, mitähän ne nyt olikaan. Siis kun mentiin sinne ruokapaikkaan niin niissä oli karkki ja sellainen lappunen, jossa luki aforismi tai vastaava. Kirkossa jouduimme odottamaan hetken, ennen kuin vihkiminen alkoi, koska morsiuskimppu unohtunut kotiin. Marialla, siis mun serkulla, oli tosi hieno puku. Siinä oli sellainen vihreä satiininauha ympärillä ja laahus. Kaasollakin oli vihreä puku, josta en itseasiassa tykännyt ollenkaan. Myös sulhasella ja bestmanilla oli vihreät solmiot, tai mikä sen sulhasen solmion tapanen olikaan.
Se juhlapaikkakin oli hieno, vaikka se olikin vähän syrjässä. Multa meinasi loppua usko siitä, että pääsisimme koskaan perille. Se oli sellainen outopaikka, jo muistutti lähinna tai no itseasiassa se oli vanha navetta. Siellä oli yksi pitkä pöytä, pienempi pöytä ja yläkerrassa oli kanssa pöytiä, en tiedä montako. Siinä pitkässä pöydässä missä olin, oli toisella puolella pitkät penkit ja toisella ihan tavalliset tuolit. Istuin tietysti sillä puolella missä oli se pitkä penkki, johon oli hankala mennä, varsinkin jos sattui istumaan jonkun ihmisen vieressä. Ja muutenkin sinne pöytään meno oli melkoista extremeä, koska siinä pöydän päässä oli sellainen keikkuva lankuntapainen juttu. Siitäkin onneksi selvittiin.
Ruokailun jälkeen oli valokuvauksen vuoro, minäkin jouduin valokuvaan, olinhan Marian serkku. No kaikki muutkin serkkuni sekä veljeni kanssa pääsivät kuvaan. Se oli muuten ensimmäinen serkkukuva iskän puolelta missä olen ollut mukana. Valokuvaus kesti varmaankin tunnin tai enemmän. Vihdoin valokuvauksen jälkeen oli vuorossa kakunleikkaus, jota en valitettavasti nähnyt, sillä olin ulkona. Juotuamme kahvit lähdimme kotia kohti. Emme nähneet morsiusparin tanssia, mutta ei se oikeastaan haitannut, koska tiesin, että sitä en tule näkemään. Iskällä on aina kiire kaikesta kotiin. Juhlat olivat kivat ja onneksi menimme sinne.
Missä ei voi rakastaa, siitä kulje ohi
- Eleonora Duse
Rakkaus on rikkautta parempi
-Suomalainen sananlasku
Sillä mikään ei ole ihanampaa kuin miehen ja vaimon keskinäinen, horjumaton rakkaus
-Homeros
Ja muuta Pelkään, että hubini meni rikki, koska eilen kun liitin sen koneeseen niin se valitti, että se ei toimi oikein, koska joku juttu siinä ei toiminut tai jotain sinne päin. Kone siis valitti sitä, että hiiri oli jotenkin viallinen, koska hiiri oli kiinni hubissa. Ja nyt koko hubi ei yhdistä koneeseen. Sain sen vasta vähän aikaa sitte, varmaan muistatte. Ja olin tosi innoissani siitä. Ehkä iloitsin liian aikaisin.
Tänään otin aurinkoa med terveustiedon kirja, luin kaksi aihe aluetta! Olen tosi ylpeä itsestäni, että sain luettua niinkin paljon. Tein myös muffinsseja, jotka epäonnistuivat. En tiedä miksi. Löysin ohjeen Demistä ja päätin kokeilla. Muffinsseista tuli lättänöitä, eivätkä ne irtoa paperista. En todellakaan tee enää sillä ohjeella, kokeilen jotain muuta ohjetta sitten joskus.
Oon kirjoittanu tätä postausta koko illan, olisikohan jo aika julkaista se? Ehkäpä. :) Eikä minulla ole enää mitään asiaakaan, joten siis heihei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti