Sadetta

Mitä ihmiset tekevät sateisena päivänä? Ovat sisällä, tekevät sisäjuttuja. Eivät ole ulkona, saattavat pistäytyä ulkona, jos vaikka ovat menossa jonnekin. Mutta muuten ovat sisällä.

Sitten on näitä jotka uhmaavat sadetta ja ovat ulkona. Eihän meitä sokerista ole tehty, mutta minä henkilökohtaisesti en pidä kastumisesta. Tai se on suhteellista pidänkö vai enkö. Jos tiedän, että minun pitää olla koko loppupäivä märillä vaatteilla, sitten en pidä kastumisesta, mutta jos tiedän, että pääsen vaihtamaan vaatteet, niin ei minulla sitten ole mitään kastumista vastaan.

Juuri nyt ei kyllä tee mieli ulos, vaikka tiedänki, että pääsen vaihtamaan vaatteet vaikka menisinkin ulos. Silti ei houkuta. Jos paistaisi aurinko niin menisin kyllä.

Tässähän se ongelman ydin onkin: jos paistaisi aurinko. Mikä tekee vesisateesta huonomman sään kuin auringonpaisteesta? Sekä vesi että aurinko tekevät hyvää kaikelle, myös ihmisille. Saatamme unohtaa tämän pienen asian, että kun on oikein satanut kaatamalla, ilma on puhtaampi, raikkaampi. Ei auringonpaisteen jälkeen ole sellaista. Ilma on kuumempi ja suloisempi. Mutta ei raikkaampi, sen saa aikaan vain vesisade.

Me ihmiset emme ole tyytyväisiä mihinkään. Emme siihen, että aurinko paistaa emmekä siihen, että vettä sataa. Me tykkäämme puhua säästä ja säätiloista, vaikka oikeastaan me vain valitamme sitä kuinka on satanut tai ollut liian kuuma. Tai sitten on aivan liian kylmä.

Eikö meidän ihmisten olisi pitänyt jo tottua siihen, että välillä paistaa ja välillä sataa? Varsinkin niiden ihmisten, jotka asuvat neljän vuoden ajan vyöhykkeellä. Kesään kuuluu polttavan kuumat päivät ja virkistävät sadekuurot. Siitä emme pääse yli emmekä ympäri. Voimme toki yrittää puhua Luontoäidille, josko hän ei rankaisi meitä onnettomia mitä kamalimmilla säillä, mutta se on turhaa. Luonto itse päättää milloin sataa ja milloin ei. Ihminen ei siihen voi vaikuttaa vaikka kuinka tahtoisi. Ongelma on siis meissä itsessämme, ei säässä ei kenessäkään muussa, vaan meissä.