Lemmuista

On tässä illan ratoksi tullut luettua lemmu-blogia, joka on kyllä saanut ajattelemaan niitä kaikkia lemmuja, joita olen käynyt hoitamassa. Kyllähän se on nyt niin, että vaikka ne lemmut joita välillä hoidan ei oo mun, niin silti ne on niitä mun lemmuja. Varsinkin muutamat niistä.

Jotku vaan jää mieleen paremminku toiset. Äsken mietin tuossa jo edesmennyttä Ilonaa. Siinä vasta oli persoona! Aina kaikesta niin kiinnostunut,  kerjäsi rapsutuksia ja seuras aina perässä. Pisti jopa kampohin navetan isoimmalle lehmälle. Kyllä oli naurussa pitelimistä kun asemalta päästin Emmentalin pois ja jäin ihmettelemään, että mikset jo mee kun huomasin, että Ilona oli tullu takas asemalle ja seiso Emmentalin edessä. Emmental on niin rauhantahtoinen, ettei se haasta riitaa kenekään kanssa, vaan mieluusti väistää kaikkea liikuvaa ja välillä liikkumatontakin.

Ilona

Äpyli on mun lemmu. Äpyli on vanha ja viisas. Se tietää kuinka hommat toimii, eikä oo moksiskaan mistään. Äpyli tietää millo ei tartte tulla lypsylle (kun rouva on ummessa), sillo kyllä saat kaikkes antaa jos haluat sen asemalle. Äpyli tietää myös millo sitä tullaan hakee lypsylle, millä kerralla voi vielä jäädä parteen maate a millo tarttee oikeesti nousta. Välillä pitää vähä rapsuttaa ennen kuin rouva suvaitsee tulla asemalle. Äpyli tietää kyllä paikkansa maailmassa ja siinä paikassa on hyvä.

Äpyli

Emmä ennen oo pahemmin miettiny niitä poistettavia. Kyllähän se aina surettaa mutta ymmärrän sen, että pakko niidenkin on joskus mennä. Mutta sen mä tiedän kun joku päivä Jari ilmottaa, että se ois Äpylin aika, niin sillon tulee suru puseroon.