Perjantaina mietin ihan pienen hetken alan valintaani (valinta ja valinta..). Siinä vaiheessa kun on puristuksissa lehmän aidan välissä ei kyllä paljoa kerkeä miettimään syntyjä syviä, mutta ehkä se ajatus käväisi parin sekunnin ajan mielessä kunnes häipyi pois.
Perjantai oli kyllä muutenkin sellainen iltapäivä, että ei oikein tienny ollako vai eikö olla. Kaikki suju ihan hyvin kunnes tuli aika lypsää nämä kaksi sankaria, jotka kovasti halusivat minua vähän opettaa. Toinen ei millään halunnut tulla lypsettäväksi. Olen kovasti tykännyt niistä hiehoista, jotka ovat pieniä kainaloon mahtuvia kavereita. Ne on helppo tuupata oikeaan paikkaa ja sillä selvä. Mutta isommat kaverit ei oikeen tuuppaamalla mihinkään liiku ja sillonki jos liikkuvat niin yleensä taakse päin, jolloin tuuppaaja joutuu kiperiin tilanteisiin. Perjantaina oli tälläinen kaveri. Asemalle se kyllä tuli, mutta kun sinne lopulliseen lypsypaikkaan olisi pitänyt mennä niin yhtäkkiä löytyikin neljä jarrua, jotka meni päälle. Ihan kyllä kuntosalista kävi se pakerrus, mutta ei auttanut, apuvoimia oli kutsuttava paikalle. Aina välistä tulee mietittyä, että onko hullu vai muutenko on päässä vikaa kun menee vapaaehtoisesti työntämään 600-kiloista lehmän kantturaa paikkaan B, kun se ei sinne selvästikään halua.
No se toinen kaveri ei oikein halunnut palata väliaikaiseen kotoonsa ja mennessään kohti oikeaa kotia, tuuppasi minut sitten aitaa vasten kuin märän rätin. Eipä siinä mittään, kirosanojen saattelemana lehmän perään ja ammu takaisin oikeaan osoitteeseen. Muutenkin tämä kyseinen yksilö on pitänyt hermot kireällä pari päivää kaamealla mekastuksellaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti