Saavuin sunnuntaina äitin ja iskän iloksi tänne kotisuomeen. Sunnuntaina ehdin olla huimat 30 minuuttia kotona ennen kuin piti jo lähteä viilettämään maailmalle. Ensteksi vaihdettiin, anteeksi minä vaihdoin äitin pösöön renkulat ja sitten lähdettiin iskän kanssa mökille tuhoamaan viime syksynä ostettua asuntovaunun raatoa (iskä osti asuntovaunun vain siksi että sai siitä peräkärryn jonka päälle tulee sauna). Samalla siinä sitten ajelin traktorin mökille, kun siellä sitä kuitenkin enemmän tarvitaan. Sunnuntaina olisi pitänyt myös purkaa laavun katto, mutta meillä ei ollutkaan kattoruuviavainta, joten se siirtyi sitten maanantaille.
Noh, maanantaina kävin ensitöiksi hakemassa pari kappaletta avaimia, että päästiin purkamaan laavun kattoa.
Nojuu, ja sitten eikun peltikaton päälle kävelemään että saadaan ruuvit pois. Oma työmaa oli ensin edes päästä koko katon päälle, olen huomannut kärsiväni jonkinasteisesta korkeanpaikankammosta, joten se ei ollut peace of cake. Sain kuitenkin itseni hilattua yläilmoihin missä sitten tyylikkäästi konttasin ja istuen hiilauduin ruuvin luota toiselle. Näin saatiin kattopellit irti. Sitten piti päästä alas.. Huoh. Alas päästiin (tyylikkäästi kuten aina..) ja sitten vain pellit kasaan.
Yllä olevassa kuvassa on työvälineet ja irroitetut ruuvit katolle tulevien pöllien päällä.
Ja alla olevassa kuvassa ensimmäiset pellit jo otettu katolta pois.
Kuljetusvälineenä toimi tottakai traktori ja sen etukuormaaja.
Siinäpä katto ilman kattoa :D
Kylläpä se laavu näyttääkin hassulta ilman kattoa. Mutta onneksi saadaan viikonloppuna sille katto takaisin, ettei tartte ihan ilman kattoa ressukan olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti