Minulla on meineillään viha-rakkaus-suhde nettitikkuuni. Rakastan sitä kun se on sininen ja purppura, vihaan sitä kun se on vihreä ja punainen. Vihreä, tuo ihanainen väri tarkoittaa GPRS-verkkoa ja punainen sitä, että verkkoa ei ole. En aina jaksaisi raahautusa koneen kanssa ympäri huonettani, joten nyt kärsin ja istun kuin tatti tässä täsmälleen samassa kohdassa ja annan vihreän palaa. Mutta ihme tapahtui kun nostin koneen tyynyn päälle (juu, konettahan ei saisi pitää pehmellä alustalla, joten minulla on tällainen kaapin hylly datauslautana), jotta pystyisin kirjoittamaan paremmin ja ihme tapahtui! Sininen väri palasi luokseni. Nyt nettitikku on minulle hyvin rakas. Tuitui äitin rakas.
Äidin rakkaista puheenollen, yksi erittäin rakas nukkuu tuolla minun työtuolillani. Äidin oma, pieni ja pörröinen esikoinen. Maailman rakkain olento! Ja juuri nythän on kyse Tupunasta, minun viisi vuotiaasta kissastani, Vanhaksi Herraksi olen häntä kutsunut joissakin postauksissa. Tupunahan tuli meille sillä tavalla, että viisi vuotta sitten iskä kysyi mökiltä palatessamme, että käydäänkö katsomassa kissanpentuja? No tottakai! Me sitten menimme ja saimme kuulla, että toinen pennuista oli ns. tappouhan alla ja minähän tietysti rakastuin ensi silmäyksellä siihen ihanaan karvapalloon. Aneltuani ja saatuani kissanpennun omistajan puhelin numero alkoi kuumeinen odotus. ”Millonka iskä tulee kotiin?” Kyselin ja kyselin, tuska oli suuri, rakkaani pitäisi olla jo kotona. No vihdoin sitten pääsin hakemaan kultani kotiin. Mimmiksi se nimettin, mutta sitten paljastui sen olevan poika. Tupunahan siitä sitten tuli. Mutta virallisesti kultani on Mimmi Junior. Ei nimi sitä pahenna, vaan tekee siitä vielä rakkaamman ja ihanamman.
Tupuna on minun toinen kissani. Ensimmäinen kissani oli Minni, jonka sain mummoltani. Kävi niin, että jonkun naapurin tai jonkun kissa tuli mummoni luo tekemään pentunsa ja jäi sinne ihan asumaankin. No me kävimme iskän kanssa aina niitä pentuja katsomassa ja yhdellä kerralla iskä sitten sanoi, että tuo vaalea on sitten meidän. Varmaahan se ei vielä siinä vaiheessa ollut, äidiltä toki piti kysyä mielipidettä, mutta äiti suostui. Minnikin paljastui pojaksi, mutta uutta nimeä sille ei ehditty antaa, sillä eräänä päivä kun tulimme koulusta kotiin ja olimme vielä viipyneet hieman kauemmin toisen mummoni luona, oli naapurimme meidän rappusillamme kissani kanssa. Minni oli jäänyt puun oksaan kiinni ja halvaantunut. Jouduin luopumaan ensimmäisestä kissastani ja se oli kova kolaus. Vielä nytkin se saa minut surulliseksi.
No minun kolmas kissani oli suloinen norjan metsäkissa. Meidän naapuriimme muutti joku mies, jolla oli villikissan pentu. Ja hän oli kertonut talonmiehellemme, että se oli karannut. No meillehän sen tuli välillä käymään. Ja kahdesti minä sen kotiin vein. Kun kuulin, että se kolmannen kerran oli karannut ja meiltä sen löysin, en enää jaksanut vaivautua ja otin sen hoiviini. Tupuna ei tietenkään tykännyt uudesta tulokkaasta, mutta sieti kuitenkin. Kun sitten mies muutti pois, äiti ihan kysyi, että saammeko pitää kissan ja niin siitä sitten tuli virallisesti minun kissani. Pörröksi sen ristimme, mutta nimeään ei se kai koskaan oppinut. Nythän Pörrö on ollut jo melkein kaksi vuotta taivaassa. Eräänä kouluaamuna etsin Pörröä, sillä se ei ollut tullut syömään. Järkytys oli suuri kun sen huomasin naapurimme auton alta ja vaikka kuinka sitä kutsuin se vain makasi liikkumattomana. Ilmeiseti se oli jäänyt auton olla ja mennyt sitten naapurimme auton alle kuolemaan. Koko automatkan kouluun itkin (äiti pakotti kouluun) ja koulussakin itkin kerrottuani Pörrön poismenosta kavereilleni. Tupunasta tuli entistäkin tärkeämpi ja rakkaampi. Aina sinua rakastan oma kultani, Pörröseni.
Viime vuoden marras-joulukuussa minuun iski kissanpentukuume. Haaveilin kissanpennusta, kunnes kaverini laittoi minulle tekstivestillä kaupan seinällä olevasta ilmoituksesta, jossa kerrottiin neljästä kissanpennusta. Heti seuraavana päivänä kävin ilmoitusta katsomassa ja puhuin äidin kanssa. Äiti käski miettimään ja minähän olin miettinyt. Äiti edelleen käski miettimään. Viimein kuitenki äiti antoi minulle luvan ottaa kissanpentu ja panikoituani muutaman minuutin soitin kissanpentujen omistajalle ja varasin yhden pennuista itselleni. Kävimme äidin kanssa valitsemassa yhden pennuista ja sillä hetkellä kun näin ne kaksi vapaata pentua menetin taas kerran sydämeni. Joululoman ensimmäisenä päivänä sain hakea Figaro-kultani kotiin. Tupuna sopeutui uuteen tulokkaaseen ihan hyvin ja nythän ne ovat tosi ystäviä.
Ilman rakkaitani en voisi elää. Ne ovat minun maailmani, vaikka paljon olen heidän takia joutunut kestämään, kuten Tupunan kolmen päivän retken. Huoli oli niin kova, että sydämeen sattui, ei se ennen tuollaista ollut tehnyt. Figarokin on nyt alkanut aikuistumaan ja mitä se kissoilla sitten merkitsee? Pissa rupeaa haisemaan ja se toinen poika-kissa on uhka. Tällä hetkellä meillä hieman sotaisa tunnelma aina välillä, mutta sen kanssa me nyt joudumme elämään. Pois en rakkaitani koskaan anna, vain kuolema meidät voi erottaa ja toivon ja rukoilen, että se ei ihan nurkan takana ole odottamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti