Olen tullut siihen tulokseen, että tieto oikeasti lisää tuskaa. Otetaanpa esimerkiksi vaikka sateenkaari. Kun olit pieni ja tietämätön se oli kaunis mystinen pläntti taivaalla, nyt sinä tiedät että se syntyy, kun valo taittuu pisaran etupinnasta, heijastuu pisaran takapinnasta ja taittuu jälleen pisaran etupinnasta. (Wikipedia) Oli pakko tarkistaa tuolta, vaikka tokihan tiesin, että nuin se tapahtuu, mutta voi kauheus jos olisinkin erehtynyt ja selittänyt asian päin honkia. Nyt kun minä tiedän mitenkä se syntyy niin ei se ole kovin ihmeellinen, se on pelkästään kaunis. Ennen se oli niiden pienten maahisten kulkuväylä meidän maailmamme, nyt se on vain ilmakehän optinen ilmiö.
Tai jos otamme esimerkiksi terveystiedon ja masennuksen. Luet masennuksen oireista, mielialan lasku, mielenkiinnon menetys, väsymys ja voimattomuus, uupumus. Tietenkin voit sillä hetkellä kuitat nuo kaikki oireet omiksesi. ”Voi apua, minullahan on masennus, äkkiä lukemaan kuinka siitä voi toipua.” Niinpä, paniikki iskee ja on pakko lukea kaikista maailma lääkärikirjoista jotka nyt vain sattumalta löytyvät omasta kirjahyllystä kaikki masennuksesta ja siitä toipumisesta. Auttaako lääkärillä käynti? Jos sattuu olemaan oikein itsepäinen rouvashenkilö, niinhän voi väittää terveydenhuollon asiantuntijalle vaikka kuinka kauan, että hänellä on masennus ja että mistäs herra tohtori sen tohtorin paperin on saanut, kun ei mistään tiedä mitään. Tokihan näin käy vain elokuvissa, vai käykö?
Onkohan se netti oikeasti hyvä asia, kun siellä pääsee helposti lukemaan kaikista maailman sairauksista vain nappia painamalla. Yleensä naiset ovat tutkimassa netin laajoja sairaskertomuksia ja muita sellaisia. Pian huomataankin, että voi hyvä jumala ja jeesus, minulla on masennus, anoreksia, anemia, uniapnea ja malaria! Ja vielä samaanaikaan!
Mitäs minä sanoin, tieto lisää tuskaan, mutta toisaalta on hyvä, kun tiedää edes jotakin jostakin, vaikka sairaudesta. On hyvä tietää, että vaikka olet välillä surullinen ja apea, niin se on ohimenevää ja (ainakin mielestäni) terveellistä.
Onko sitä oikeasti terveellistä epäillä kaikkea ja varoa koskemasta julkisilla paikoilla ovenkahvoihin ilman hanskaa ja nenäliinaa, jos vaikka saa jonkun bakteerin? Minun käsitykseni asiasta on se, että jos pikkulapsi ei kulje lattialla ja laita suuhunsa leluautoaan tai maton reunaa, niin siitä seuraa helposti sairastuva ja vastustuskyvytön ihmisen alku. Toki kaikkea ei tarvitse laittaa suuhunsa, kuten kiviä, hiekkaa ja ötököitä. Mutta mitäs muusta voisi tietää, että kivi maistuu kivelle ja nurmikko vihreällä, jos ei maista? Terveellistä, tuskinpa. Tervettä, no todellakin. Pienen ihmisen maailman ymmärrys koostuu kaikesta mitä suuhun laitetaan. Tietäisitkö sinä käpyjen syömäkelvottomuudesta ilman, että olisit sitä maistanut? Et tietäisi. Lapset jotka ovat eläneet kuplassa lapsuutensa ovat onnettomia ja joutuvat murrosiässä ellei sitten aikuisiässä maistelemaan käpyjä ja hiekkaa, koska eivät tiedä miltä ne maistuvat.
Tällaista tällä hetkelle, kohta taas jotain muuta. Saa nähdä vieläkö postaan tänä iltana jonkun kivan postauksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti