Tiedän, että minun ikuinen heikkouteni aiheuttaa minulle tulevaisuudessa harmeja. Ensinnäkin se aiheuttaa minulle jo nyt päänvaivaa, mihinkä ihmeeseen minä tungen kaikki minun korut ja hiushärpäkkeet kun muutan Ilmajoelle. Kun en minä saa ripustaa seinälle yhtikäs mitään, no sinitarralla kyllä, mutta ei se sinitarrakaan ole kovin kestävää. Ja minulla kun on paljon koruja. Ja jos ne ei ole esillä niin minä en muista niitä käyttää. Ainoa toivoni on luottaa vaatekappiin, josko siellä olisi edes yksi sellainen hylly mihin saisin asennettua koruja näkyville niin muistaisin niitä käyttääkin.
Entäs sitten kun menen johonkin kauppaan ja näen siellä jotain kaunista kimaltelevaa tai värikästä? Juoksenko kirkuen karkuun vai käännänkö tyynesti niille selän ja lupaan palata joskus takaisin? Voi jösses, että pitääkin olla tällaisia heikkouksia. Ja tämä sama pätee kynsilakkoihin. Pätee itseasiassa kaikkeen värilliseen.
Minä sitten tykkään kaikista väreistä kovasta, olisi pitänyt ryhtyä maalariksi. Tosin siihen ammattiin minulla ei ole taitoa eikä kutsumusta, joten sitä ei voisi siis harjoittaa. Sisustussuunnittelija saa leikkiä väreillä! Ei minulla kyllä siihen ammattiinkaan ole kutsumusta. Ehkä minulta puuttuu taiteellinen puoli kokonaan. Tai sitten se vain ilmenee rakkautena väreihin.
Yhden jutun minä kyllä tein. Netanttilan uudessa kuvastossa oli uusia lakana- ja tyynyliinavärejä. Minun oli ihan pakko tilata turkoosin värinen tyynyliina. Ajattelin, että sen voi laittaa sellaiseksi koristetyynyksi. Oi, että se on kauniin värinen, toivottavasti saan sen pian näppeihini. Tajusin muuten aamulla, että tykkään tästä pussilakanasta ja tyynyliinasta, jotka minulla on nyt sängyssä. Varsinkin kun siinä on noita kukkasia joissa on turkoosi/sininen keskus. Oi, että ne on nättejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti