torstai 4. elokuuta 2011

Teho-osaston vanhoja jaksoja

Olen melko varma, että Figaron juoksi nokkospuskaan ja siinä samalla sitten vaurioitti silmäänsä. Ainakin sen juoksi nokkospuskan läpi ja sen jälkeen rupesi hankaamaan silmäänsä. Ja se silmä vähän punoittaakin. Äiti saa vahtia sitten sitäkin, kun en minä sitä pysty valvomaan.

Pertti katkoo minun pajupuskaani tuolla pihalla, mutta antaa sen tehdä se, kun kerta innoissaan siellä moottorisahalla leikkii. Mutta minä seuraan, että mitään muita puita ei mene poikki. Nuo pajut saa mennä, mutta auta armias jos jotain isompia puita menee niin sitten juoksen kiljumaan tuonne pihalle, että uskallapas tehdä se!

No pitähän minun käydä kantamassa ne katkotut pajut pois, kun ne kerta on tuossa meijän alueella.

Minä olen koko kesän kasvannut ja rakastanut minun rakkaita tomaatteja, enkä edes pääse maistamaan niitä! Elämä on joskus epäreilua. Tosin voi olla, että kun tulen takaisin niin suurin osa tomaateista on vasta punaisia ja syötäviä. Nyt ne kaikki vielä ihan vihreitä, yksi on hieman punastunut, mutta ei paljoa. Toivottavasti edes muutama niistä kerkeää muuttua punaiseksi ennen kuin ne mätänevät.

Minä muuten tein tänään ruokaa, siis ihan oikeaa ruokaa! Makaronikinkkulaatikkoa. Tosin on makaronit muutenkin oikeaa ruokaa, mutta tämän lasken vielä oikeammaksi kun se piti vielä laittaa uuniin ja odottaa, että se on valmista. Aluksi pelkäsin, että laitoin liika maitoa, kun ihan summassa sitä laitoin ja oli pakko vielä lisätä yksi kananmuna siihen. Mutta loppujen lopuksi siitä tuli ihan syötävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti