keskiviikko 24. elokuuta 2011

Mitä tein eilen ja vähäsen tästä päivästä

Eilen heräsin puoli seitsemän aikaan väliaikaisesta pedistäni lattialta (sänky täynnä tavaroita) ja jo seitsemän aikaan olimme lähdössä kohti Ilmajokea ensimmäisen muuttokuorman kanssa, joka sisälsi sängyn, kirjoituspöydän, tuolin, lakanoita, pyyhkeitä ja erinäisiä ja sekalaisia tavaroita. Ilmajoelle selvittiin hengissä, jouduttiin ylittämään riippusilta, että päästiin kunnantalolle, josta aivaimet kävin hakemassa Isännöinnistä. Sitten edessä oli oikean talon löytäminen. Se onneksi sujui ihan mukavasti, löysin jopa oman asuntoni ja huoneeni. Se oli erilainen kuin olin odottanut, mutta ei pahalla tavalla.

Oman huoneen ovesta löytyi kakkonen ja oven sai auki avaimella (ulko-ovi on kyllä melko paska). Sisällä minua odotti melkein tyhjä huone. Minulla piti olla tyhjä huone, mutta siellä olikin sänky, lipasto ja nojatuoli. Piti sitten soitella ensin isännöintiin ja sitten talkkarille, että joku tulee viemään ne tavarat sieltä pois. Pahaksi onneksi talkkari oli juuri silloin Koskenkorvalla, joten jouduin raahaamaan ne tavarat siihen eteiseen, että se talkkari hakee ne huomen aamulla, eli tänään aamulla. Toivottavasti kukaan ei silloin ollut siellä, mukava tehdä lähtemätön vaikutus kämppiksiin raahaamalla tavaroita siihen eteiseen. Jääkaapissa oli kyllä ruokaa, mutta ei siellä ketään näkyny.

Sitten piti alkaa kasata huonekaluja. Kirjoituspöytä saatiin kasaan onnistuneesti, siitä tosin puuttuu vielä se kansi kun se oli hieman kastunut maanantain ja tiistain välisen yön sateesta. Mutta se laitetaan sitten paikalleen ensi kerralla. Sängyn kokoaminen aiheutti paljon enemmän päänvaivaa kuin kirjoituspöydän, kun siinä oli sellaiset hienot tapit, jotka piti saada niiden huonekaluruuvien toiseen päähään kiinni. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen saatiin kuitenkin sekin kasaan ja minä pääsin leikkimään akkuporakoneella, kun sitä sängyn pohjaa piti ruuvata kiinni. Eikä minulla kyllä ollut kuin kuusi ruuvia, joten 20 lisäruuvia päätyivät ostoslistalle.

Huone oli hyvän kokoinen ja siisti, vessa/suihkukin oli hyvä, ainoa miinuspuoli oli lamppu, jossa oli ilmeisestikin energiansäästölamppu, joka ei kyllä pahemmin talvella tule valaisemaan. Onneksi siinä minun omassa "eteisessä" on parempi lamppu, se ei tosin valaise koko huonetta, yksi nurkka jää valotta. Eli pitää raahata sinne jalkalamppuja, että näkee jottain. Se lamppukin on niin alhaalla, että jos joku minua pidempi tai äitiä pidempi kävelee siitä alta, niin se lamppu luultavasti tipahtaa kävelijän päähän. Eli iskä ei siitä alta voi kävellä.

Minä luulin, että meillä menisi ikuisuus niiden huonekalujen kokoamisessa, mutta ei meillä mennykään. Kotiin me ei kyllä päästy heti lähtemään, koska piti käydä ensin syömässä ja sitten etsiä iskä, kun meijän (siis minun) piti ajaa asuntoauto vimpeliin. Iskä löydettiin helposti ja matka Vimpeliä kohti sujui hyvin, kunnes minä tajusin, että ei hitto meijän olis pitänyt kääntyä Jyväskylään päin. Ei siinä auttanu muu kuin etsiä paikka missä pääsin ajamaan sillä suurautolla ympyrän ja sitten piti etsiä suuntimaa. Päästiin onneksi helposti oikealle tielle. Ei tuo harhaan ajaminen muuten haitannut, mutta kotiintuloaika viivästyi ja sitten vielä kun piti Ilmolahdesta hakea peräkärry. Ehdittiin Ilmolahteen joskus puoli kahdeksan aikaan ja siellä kun istuttiin hetki, niin oltiin siinä joskus yhdeksän aikaan kotona. Ja minua väsytti ihan kamalasti.

Tänäänkin minua väsytti ihan kamalasti. Sain itseni ylös puoli yhdeksän aikaan ja puoli päivää vietin kirjaa lueskellen, jonka jälkeen menin sänkyyn (tai siis lattialle) makoilemaan, enkä voinut vastustaa kiusausta, vaan nukuin siinä hetken. Sitten minä pakotin itseni nousemaan, eikä siitä meinannut tulla yhtikäs mitään. Koko ajan tuntui siltä, että on pakko päästä istumaan, mutta sinnikkäästi minä suihkussakin pönötin kuuman veden alla. Suihkun jälkeen päätin siivota hieman huonetta. Istuin jakkaralla pyyhe päällä ja siirtelin tavaroita vähän sinne sun tänne, mutta ei siitä oikein meinannut tulla yhtikäs mitään. Kävin hakemassa varastosta pienen kirjahyllyn sen valkoisen lipaston tilalle ja kävin syömässä jotain. Sitten alkoi siivouskin sujua ihan hyvin ja sain siivottua huoneen. Mitä se nyt vielä on vähän kesken, mutta nyt mahdun nukkumaan sänkyyni ja nään lattiani. Lisää muuttotavaroitakin sain kasattua.

Tulipa tästä varsin mielenkiintoinen teksti.

Ps. Urpå täältä saat kakkusi ohjeen sitä kun kaipailit, onnea yritykselle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti