sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pöllöjä ja muuta kivaa

Täällä taas (Ilmajoella siis). Matka oli tylsä kun yksin tuli, mutta muuten meni ihan hyvin. Viikonloppuna olin siis kotona. Lauantaina kävin Viitasaarella ja sitten mentiin mökille, jossa rakennettiin parkkipaikalta siltaa tai pitkospuita pihaan ja kävin myös Jennin luona. Sunnuntaina kävin mummon luona imuroimassa auton ja muutenkin mummoa tervehtimässä. Tapaniset tuli sinne kanssa, oli kiva nähdä pitkästä aikaa. Kotona kannoin äitille kukkapurkkeja palokopista takapihalle. Ja loppu sunnuntai-illan vietin auton ratissa.


Tämä ja toinen pöllönpoikanen oli tippunut pesästä ja iskä pelasti ne pahvilaatikkoon ja ruokki viljapossun pihvifileellä, vai mikä oli. Ja tänään iskä vei ne Kuopioon löytöeläinsuojaan. Siellä olivat epäilleet, että emo olisi tiputtanu nuo kaksi pesästä kun siellä ei ole pariin päivään näkynyt herra Huuta, olettaen, että rouva Huu on alemmassa kuvassa. Yksinhuoltaja Huu kuitenkin. Kaksi pöllövauvaa on kuitenkin pesässä, että ihan vauvattomaksi rouva Huu ei jäänyt.


Tuolla sitten rouva Huu, saatte ihan itse etsiä se. Kyllä se siellä puun oksalla istuu, en huijaa.


Vesi on hieman korkealla. 8,5 metriä kuistista. On kuulemma ollut vielä korkeammalla. Meillä ei ole laituria ollenkaan, kun se on ihan veden peitossa. Onneksi ne laudat on otettu pois, muuten ne olisivat jossain naapurin rannalla jos minä saisin joko veneellä tai uimalla tuoda ne takaisin. 


Saunassa kun oltiin niin alkoi vettä satamaan ja syntyi sateenkaari. Minä en ole koskaan ottanut sateenkaaresta kuvaa. Enkä jaksanut lähteä etsimään sateenkaaren toista päätä, vaikka se olikin jossain siellä meijän metässä.


Mummon narsissit


Ja mummon tulppaani 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti