Minulla on tylsää. Mitä hiivatin pirskattia minä teen vapaapäivällä keskellä viikkoa, varsinkin kun kaikki paikat ovat silloin kiinni ja sataa vettä, että on pakko pysyä sisällä? En yhtikäs mitään.
Toisaalta on ihan kiva olla vaan, kun tuntuu siltä, että tällaista päivää ei ole ollut pitkään aikaan, mutta silti kaipaan jotain kunnollista tekemistä. Vaikka vain sitä kaupassa hortoilua tai uusien paikkojen löytämistä. Miksi tämä päivä ei ole perjantai, että olisi voinut lähteä kotona käymään? Onko helatorstain pakko olla torstai, vain koska kirkko niin haluaa? Nyt on pakko kapinoida tätä ajatusta vastaan.
Vapaapäivät on ihan kivoja, mutta niitä ei ole kiva viettää yksin. Viikonlopput olen tottunut viettämään yksin, kun silloin kuitenkin pääsee ihmisten ilmoille, kauppaan tai muuten vain tuonne kävelemään. Pääsisi toki nytkin tuonne kävelemään, mutta sää ei oikein houkuta, eikä tieto siitä, että minä hetkenä hyvänsä voi tulla vettä niskaan. Pakko sanoa, että tänäänkin olisin mieluummin töissä.
Ehkä sitä parinkymmenen vuoden töiden teon jälkeen osaa arvostaa tällaisia keskellä viikkoa olevia vapaapäiviä ihan erilailla kuin nyt. Mutta kun on päässyt tekemisen makuun, niin tulee tylsää jos ei saa tehdä mitään järkevää. Voisin kyllä käydä viemässä pyykkejä pesuun, nyt kun ne kerkeisivät kuivuakin ennen kuin pesen työvaatteita viikonloppuna. Mutta ei siinäkään mene aikaa kun kymmenen minuuttia kun vien pyykit koneeseen ja sitten toiset kymmenen minuuttia kun haen ne ja ripustan kuivumaan.
Tulkaa joku piristämään minua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti