maanantai 28. toukokuuta 2012

Onneksi olkoon!

Tiedättekö mitä? Tänään tulee kuluneeksi kaksi vuotta tämän blogin perustamisesta, ja edelleenkin se on ihan höhlä. Olin ajatellut toteuttaa jotain kivaa, mutta koska en kerennyt viikonloppuna oikein mitään kuvaamaankaan tai ajattelemaan, niin tämä nyt jäi vähän. Mutta ei anneta sen haitata, juhlitaan blogin kaksivuotissynttäreitä silti. Ei kyllä ole kakkua mutta pikkuleipiä on ja mehua on.

On se hassua ajatella, että tätäkin on kestänyt jo kaksi vuotta. Kaksi vuotta on pitkä aika, mutta ei se oikeastaan tunnu siltä. Kahteen vuoteen on mahtunut paljon iloja ja suruja. Iloiksi voimme luokitella valkolakin saamisen, lukion päättymisen, opiskelupaikan saamisen, reilaamisen, kesän, synttärit, reissut ja kaiken kivan mitä kahden vuoden aikana tapahtui. Suruja ei ole hirveästi, mutta yksi ylitse muiden on kun joku päätti viedä minulta minun oman kullan pois (ikävä on ).

Minä nyt jotenkin jämähdin. Aluksi tästä meinasi tulla historiikki, mutta nyt näyttää siltä, että tästä tulee tavallinen tylsä postaus, jossa sepostan kaikkea turhaa maan ja taivaan väliltä. Mutta minkäs minä sille voin, että ei ole juuri nyt mitään hienoa ja viisasta kirjoitettavaa.

Tästä tuli kyllä äärimmäisen tylsä synttäripostaus. Siltikin PALJON ONNEA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti