Viiru ♥

Saanko esitellä Miisun pahimman painajaisen ja mamman oman kullannupun Viirun. 

Viiru on asustellut meillä nyt kaksi kuukautta ja yhteiselo sujuu miten sujuu. Miisun onneksi on ihana mummola, josta tulee rouvan uusi koti. Miisu kun nauttii omasta rauhasta ja Viiru tykkäisi kovasti leikkiä, niin tälläinen ratkaisu on kaikista parhain. Miisu saa oman rauhan ja Viiru saa rauhassa juosta ja temmeltää. 

Käytiin eilen Viirun kanssa mökillä ja siellähän oli kaikkea kivaa, muun muassa vettä johon tipahteli lehtiä. Niinpä niin. Ei onneksi tullut uitua mutta tassut kyllä kastuivat. 

Mökillä oli niin jännää, että ehti tulla väsy, mutta onneksi oli syli, jossa sai ottaa nokoset ♥

Tänään me kurvailemme Viirun kanssa takaisin Ilmajoelle ja Miisu jää asuttamaan Suovanlahden residenssiä onnellisena kissana ♥

Mielensäpahoittaja

Jokaisella pitäisi olla oma mielensäpahoittaja kotona. Minulla on ja se tekee elämästä moninkerroin mielenkiintoisempaa. 

Minun mielensäpahoittaja on Miisu. Kuusi vuotias maatiaiskissarouva. Mielensä voi pahoittaa niin monista asioita, ettei kukaan uskokaan. 

Lähdetään vaikka siitä liikkeelle, että mielensä voi pahoittaa siitä, että

joku kävelee ohi

joku katsoo 

joku puhuu

joku vain on. 

Nämä asiat ovat vain muutamia esimerkkejä. Kaikesta voi pahoittaa mielensä ja kaiken takia voi poistua paikalta turvallisimmille vesille. 

Suurin asia mistä voi pahoittaa mielensä on pikkuveljen läsnäolo. Se ei ole ollenkaan sallittua se. Pikkuveli. Sellaista ei ole olemassa, sitä pikku riiviötä ei yksinkertaisesti ole tässä maailmassa. Se pikku riiviö on kamala ja sitä voi vihata ja sen tekemisistä voi pahoittaa mielensä tuhat kertaisesti. Se pikku pirulainen ei jätä rauhaan ja se on hitto soikoon joka paikassa! 

Kyllä mielensäpahoittajan elämä mahtaa olla rankkaa  ♥

Tavaraähky

Minä olen ihminen, joka rakastaa kauniita tavaroita ja haluaisi omistaa niitä. Tavaraa on itsekullakin ylitarpeen, säilöttyjä aarteita vintin perällä. Minulla on ollut viimeiset kaksi vuotta tavaraähky, oma koti on tuntunut ylitäytetyltä kaiken maailman tavaralla. Mitään ei ole voinut heittää pois koska sitä voi tarvita joskus. No sitä joskus ei varmaan ole koskaan tullut. Eikä olekaan. Tavaraa on kuitenkin kaapit ja laatikot täynnä, eikä mitään löydä silloin kun tarvitsee. Mistä tämä kertoo? Siitä, että tavaraa on aivan liikaa.

Olen haaveillut jo vuoden, että käyn läpi joka kaapin ja laatikon, heitän tarpeettoman pois ja säästän tarpeellisen. Olenkin näin aina välillä tehnyt, silti tavaramäärä ei ole vähentynyt. Viime viikolla sain herätyksen. Tai heräsin. Jotenkin tuli sellainen tunne, että nyt. Nyt lähtee kaikki pois. Keittiöstä lähti turhaa keittiötavaraa ja astioita pois. Kaapit ovat huomattavasti tyhjemmät ja tiskaaminen on helpompaa kun ei ole niin paljoa astioita.

Hurrikaani siirtyi tänään vaatehuoneeseen, josta lähti turhia vaatteita monta pussillista pois. Samoin lähti turhia talvivaatteita. En ymmärrä mitä teen kymmenellä parilla lapasia, kun kuitenkin käytän vain yksiä. Vähän jäin miettimään, että tulenko katumaan tekemiäni valintoja. Mutta jos tavarat lojuvat samassa laatikossa vuodesta toiseen, ei niillä oikeasti ole käyttöä.

Minulla on menossa aika radikaalimuutos. Tavarapaljoutta voi vähentää pikkuhiljaa, kaikkea ei ole pakko heittää pois kerralla. Tee vaikka maalarinteippitesti. Keittiössä tämä on kätevä, laita pala teippiä kaikkiin keittiövälineisiin, sitten kun käytät jotain välinettä, ota teipin pala pois. Näin tiedät x ajan (esimerkiksi vaikka kuukauden kuluttua) mitä välineitä oikeasti käytät (ne joissa ei ole teippiä) ja mitä välineitä et käytä (teipilliset). Toinen hyvä keino vähentää tavaraa on lajitella tavarat kolmeen pinoon säästetään, ehkä ja ei säästetä. Ehkä-pinon tavarat voi pakata vaikka muovilaatikkoon varastoon ja jos ne ovat puolen vuoden tai vuoden päästä siellä edelleen, voi laatikon pistää kiertoon. Näin tavaran karsiminen ei ole niin radikaalia, eikä tule heitettyä pois sellaista mitä oikeasti tarvitsee.

Tällä hetkellä yksi vallitsevimmista tavarapaljouden hallitsevista keinoista on japanilaisen ammattijärjestelijän Marie Kondon KonMari- menetelmä. Menetelmässä on yksi ainoa kysymys, johonka vastaamalla saadaan selville säilytetäänkö tavara vai ei. Tuottaako tämä esine minulle iloa? Yksinkertainen kysymys, johon ei löydy yksinkertaista vastausta.

Kaikista pahimpia ovat tavarat, joita säilytetään velvollisuuden tunnosta. Minulla on itsellänikin sellaisia tavaroita, joita koen etten voi heittää pois koska olen ne saanut lahjaksi. Tiedän, se on typerää, enkä todellakaan enää noudata sitä. Muuta kuin tietyn ihmisen kohdalla. Minun kummitätini on tarkka ihminen ja tiedän, että jos heitän pois häneltä saamiani tavaroita, olen loukannut häntä verisesti. Kyse ei ole siitä, ettenkö pitäisi saamistani lahjoista, tädiltä ei koskaan tule turhaa roinaa. Kyse on vain siitä, että olen kyllästynyt kyseisiin tavaroihin, enkä käytä niitä enää. En haluaisi pitää niitä kaapissa viemässä tilaa, mutten todellakaan uskalla niitä poiskaan antaa. Joten siellä ne pölyttyvät kaapin pohjilla, kunnes olen kerännyt tarpeeksi rohkeutta heivatakseni tavarat pois.

Minulla on myös paljon tavaraa, jolla on tunnearvoa. Tai joista koen, etten voi antaa pois, vaikka olen saanutkin luvan siihen. Mutta nyt olen päättänyt kysyä tavaroiden kohdalla KonMarin kysymyksen ja jos vastaus on negatiivinen tavarat saavat häipyä. Turhalla tavaralla ei tee yhtikäs mitään ja siivoaminen tulevaisuudessa on helpompaa kun on vähemmän tavaraa siirreltävänä.

Kaikista eniten tavaran hävittämisessä suren menetettyä rahaa. Minä toki voisin myydä enemmän tavaraa ja sillä tavalla ansaita edes vähän takaisin. Mutta olen todennut, että tavaran vieminen suoraan pois, ilman ylimääräistä välppäämistä sopii minulle paremmin. Jos joudun käymään tavarat läpi useamman kerran, voi niistä vielä jotkut päätyä takaisin kaappiin, eikä se ole hyvä. Kaikkein arvokkaimpien tavaroiden kanssa olen kyllä tehnyt kauppoja, ja jos päätän huonekaluja laittaa poistoon niin ne myyn. Koskaan ei saa sitä menetettyä rahaa takaisin, joten sitä on kyllä turha edes miettiä. Mietin paljon ennemmin sitä mahtavaa fiilistä kun oma koti tuntuu taas kodilta eikä varastolta. Nyt on edessä jo poistoon menevien tavaroiden pois roudaaminen, sitten voin taas keskittyä miettimään mitä oikeasti tarvitsen ja haluan. Paljon on matkaa vielä edessä, mutta nyt on pakko hieman himmata tätä intoa, muuten jäljelle jää vain tyhjä koti.

Ps. Kun puhun tavaran pois heittämisestä puhun pääasiassa kierrätyksestä. Vien paljon tavaraa SPR:lle sekä UFF:lle. Roskiin menee vain murto-osa sellaista mitä ei voi kierrätykseen laittaa.

Kivien kaivamista nurmikon alta

Rivitalossa asujan pahin painajainen; naapuri tekee jotain ja sinun on tehtävä sama perässä. 

Äitin ja iskän tykönä naapuri kaivoi sammalen ja nurmikon alta vanhan kiveyksen esille. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin meidänkin ruveta kaivamaan. Kova työ se olis, mutta nyt se on valmis ja kyllä siitä tuli hieno! 

Ennen

Jälkeen

Toivottavasti se on jatkossa helppohoitoisempi :))

Pikku puuhastelua

Pikku puutarhuri iski taas. 

Syntyi perunamaa. Perunat ovat kaapissa itämässä ja odottamassa otollista hetkeä päätyäkseen uuteen hienoon rottinkikoriin kasvamaan satoa. Perunamaa siis odottelee asukkejaan rauhassa porkkanoiden ja herneiden vierellä. 

Pikku puutarhuri sai Kuunliljan kukkapenkkiin. Kuunliljat ovat nättejä ja toivotaan, että tämä yksilö kasvaa oikein kauniiksi ja tuuheaksi. 

Visio hernepurkeista elää edelleen. Tikut onnistuivat hyvin ja nyt odotellaan kasvaako herneet täyttääkseen vision loppuun asti. Kasvakaa pikkuiset, kasvakaa! 

Etupihalta puretun kivireunuksen kivet saivat uuden elämän. Osa kivistä päätyi salaojaksi, osa odottaa salaojaksi pääsyä, osa päätyi kukkapenkin reunaksi ja osa varmaan päätyy koristekiviksi johonki purkkiin. 

Kivijalan ja kivilaattojen väli sai uuden kivireunuksen. Idea syntyi illalla, tarvikkeet kotiutuivat päivällä Seinäjoelta ja iltapäivällä syntyi kivinauha. Sitä tosin pitää vielä hieman paikkailla, mutta aika onnistunut se omasta mielestäni on. Ja toivottavasti helppo hoitoisempi kuin edellinen kiviviritelmä.

SPR:ltä löytyi kuudella eurolla jättikokoinen konjakkilasi. Ensin ajattelin sitä ihan tyhjänä koristeeksi kunnes keksin tehdä siitä aavikon. Aluksi sinne piti tulla kaktus, mutta kun Kimppukivassa oli mehikasveja, niin suunnitelma muuttui ja lasiin muutti asumaan mehikasvi. Se on aikas hieno, tykkään! 

Pikku puutarhuri odottaa innolla, että pääsee täyttämään tyhjät purkit ja purnukat kesän kukkasilla. Puutarhaostoslista on tehty ja nyt vain odotellaan otollista hetkeä kesäkukkien laittoon. Sitten saakin ihastella kauniita kukkia ja toivoa, että ne kasvavat ja kukoistavat. Ah ♥

Pikku puutarhuri

Pikku puutarhuri iski taas.

Liityin facebookissa piha ja puutarha-ryhmään.

ISO VIRHE. 

"Meillä kukkii se ja se, meillä tämä ja tuo. Meilläpä onkin tälläinen ja tälläinen. Vein jo tomaatit ja kurkut ja vesimelonit ja appelsiinit pihalle!"

Jep. Ei yhtään iske puutarhakateus. 

Varsinkaan kun katselen omaa puutarhaani. Se kyllä vihertää, mahtavaa. Mutta. 

Haluaisin lisää kasvatuslaatikoita. Porkkanaa, perunaa ja hernettä kasvatan tänä kesänä. Mutta haluaisin laittaa mansikkaa ja vähän lisää porkkanaa sekä hernettä. Punaherukan ja karviaisen haluaisin myös. Ja ehkä päärynäpuun. 

Onneksi on mummola ja mummolan hehtaarin tontti.

Olin äitienpäivän aikaan kotisuomessa ja vein tuliaisiakin, valkoherukka- ja karviaispuskan. Ja ne saivat omat paikkansa herukkapuskien välistä. 

Valkoherukka Lepaan valkoinen

Karviainen Lepaan punainen

Omassa puutarhassani olen päässyt jo villiintymään. Äskettäin pääsivät herneet ja porkkanat maahan. Viime vuonna minua niin suretti porkkanoiden kitkeminen, että tänä vuonna istutin porkkanat nauhassa. Herneitä meni kolmelle laidalle ja porkkananauhoja viisi keskelle. 

Kasvakaa porkkanat ja herneet, kasvakaa! 

Sain myös idean. Pistetäänpä noihin tyhjiin kukkapurkkeihin herneitä kun niitä kerran on. Noihin pitää vaan käydä hakemassa jostain puskasta tukikepit. Pienessä mielessäni niistä tulee hienot, mutta joku pieni ääni takaraivossa huutelee riitasointuja, mutta sitä ei kuunnella. 

Puuatarhahulluudeksi sitä myös kutsutaan. 

Hauskaa vappua!

Vapun kunniaksi valmistin itselleni herkkuaamiaisen hotellityyliin. Ihan kyllä kaikkea mahdollista en viitsinyt ruveta aamulla kokkailemaan, mutta ne perinteiset munakokkeli ja pekoni. Ja hedelmiä ja vihanneksi kyytipojaksi. Appelsiinimehua en muistanut ostaa, mutta korvasin mehun maidolla. Oli kyllä oikea herkkuaamianen, ihan joka aamu ei tälläistä kyllä jaksaisi väsätä!

Käytiin ystäväni kanssa Ilmajoen vapputorilla, jossa oli musiikkia, puheita, huutokauppa ja arpoja. Arpoja en ostanut, mutta jäätelön, munkin ja simaa ostin (simaa ihan kotiin asti, koska omasima meni ihan päin honkia). Sitten vähän kierreltiin Ilmajoen keskustassa, käytiin kukkakaupassa ja särkyneellä sillalla. Sitten lähdettiinkin molemmat kotiin, minä tekemään ruokaa ja ystäväni valmistautumaan töihin lähtöön. 

Koska ilma on mitä parhain, me päätimme Miisun kanssa (lue: palvelija päätti) ulkoilla. 

Tämä kuva on historiallinen, tässä kuvassa Miisu istuu ensimmäistä kertaa sylissä ilman että sitä tarvistsee pitää kiinni. Eli siis ensimmäinen kerta sylissäni koskaan. Mahtavaa! 

Ulkoilun jälkeen maistui ruoka molemmille ja iltapäivä"kahvit" tuli nautittua ulkosalla (ilman Miisua tosin). Munkkirinkilä ja lasillinen simaa auringon paisteessa, ah ♥

Tein minä vähän puutarhahommiakin tuossa äskettäin. Rakensin tuleville herneille rautaverkosta tuollaiset tukiseinät, niin saan laitettua kolme kertaa enemmän herneitä kuin viime vuonna. Ihan ite tein! 

Hyvää loppuvappua kaikille! 

Elokuvateatterissa

Toissa iltana kävin Kurikan kinossa katsomassa Captain America: Civil War-leffan ja kyllä tykkäsin. Sekä leffateatterista että leffasta ♡ 

Ruudun äärellä

Eilen illalla katsoin pitkästä aikaa leffan telkkarista. Siis ihan televisiosta, en television välityksellä netflixistä vaan ihan tv5:lta. Se oli ihan oikeasti mukavaa. En pahemmin enää telkkaria katso, jotenkin se unohtuu kun on netflix ja katsomo ja areena ja ruutu ja niin pois päin. Mainoskatkoilla piti äkkiä kipittää vessassa ja pyykit piti ehtiä laittaa kuivumaan. En ole mainoskatkojen suuri fani, ne tylsistyttävät mutta tiedän niiden olevan pakollisia.

Ihme kyllä jaksoin katsoa leffan alusta loppuun asti, vaikka päivällä olin superväsynyt (poijitettiin eläinlääkärin kanssa hiehoa ja se oli rankkaa). Jaksoin tapittaa leffan loppuun asti! Leffa oli hyvä, noh enkai minä sitä muuten olisi katsonutkaan :D Leffa oli Angelina Jolien ja Denzel Washingtonin tähdittämä The Bone Collector eli suomeksi Luunkerääjä. Leffa kertoi tavallisesta rivipoliisista Amelia Donaghystä (Jolie) joka löytää ratapihalta ruumiin ja todisteita seuraavasta murhasta. Halvaantunutta huippurikostutkijaa Lincoln Rhymeä (Washington) pyydetään auttamaan ja yhdessä Donaghyn kanssa he pääsevät murhaajan jäljille. 

Oli kyllä oikein mukava välillä katsoa telkkarista leffa. Ennen minä katsoin joka perjantai leffan telkkarista ja tietokoneelta silloin kun en omistanut telkkaria. Nyt perjantain leffailta on jäänyt. Johtunee ehkä siitä, että kun käy kaksi kertaa päivässä töissä ei jaksa valvoa niin pitkään kuin pitäisi. Ja jotenkin olen kyllästynyt leffojen katseluun. Toki katselen Netflixistä leffoja välillä. Netflixistä on kuitenkin helpompi katsoa kun ei ole mainoksia. Mainoksien aikana on vaan niin helppo laittaa telkkari kiinni ja siirtyä unten maille. 

Ehkä pikku hiljaa leffat löytävät taas tiensä minun iltoihin ja illan viettoihin (jotka ovat kyllä hyvin hurjia! :D) Huomenna saatan ehkä taas tapittaa yhden leffan, katsotaan nyt ;)

Oh my my, snow!

Aamulla herätessä keittiön ikkunasta tuijotti vastaan tämmöinen näky.. 

Jotenkin noi haravoimishalut katosivat, en tiedä miksi.. 

Jep jep, ja eikun kesärenkuleilla kohti töitä :)