Minun piti tehdä joulukalenteri tänne, mutta kun en löydä sitä korispalloani niin en voi, kun keksin jo niin hienon (hienon ja hienon) idean. Aina ei voi onnistua. (Hoen tätä aika usein.. )
Kolmaas joulukuuta. Olen saanu Veikkauksen kalenterista jo kaksi Suomen lippua ja yhden piparin. Ehkäpä tänä vuonna osuu pääpotti kohdalle, olisi se hienoa, jopa 200 euroa olisi kiva saada tai 50.. Niin ja on minulla Ankka-kalenterikin ja se itsetehty suklaakalenteri.
Meillä oli tänään koulussa itsenäisyyspäivän juhla (mikähän sen virallinen nimitys mahtaapi olla..?). Aamu alkoi lipun nostolla ja hienolla puheella, joka meni minulta vähän ohitse. Ja sen jälkeen muut jäivät seisomaan pihalle kuuntelemaan dramaattista musiikkia niin osa meistä suunnisti kauniissa parijonossa kohti hautausmaata. Kynntiläkulkueeksikin tätä voisi sanoa. Onneksi ei ollut yhtä kylmä ku viime vuonna, niin paitsi jotkut meinasivat jäätyä.. :) Olikohan suurikin virhe kun minulla ei ollut hanskoja ollenkaan kun ne jäivät luokkaan.. No pyydän kauniisti anteeksi jos oli.
Sitten meillä oli kolme normaalia tuntia, niin no minulla oli vain se puolikas äidinkielen tunti ja kaksi vapaata, joiden aikana tein Nakin kanssa lukujärjestyksen taululle ja katsoimme muumeja. Ja sen jälkeen alkoi se juhla. Eipä siitä juhlasta mitään ihmeempää sanottavaa, ihan hieno. Ja itsenäisyyspäiväjuhlan jälkeen oli yhden ylioppilaan lakitus, johon lukiolaisten on näin itsenäisyyspäivän alla jäätävä yleisöksi. Mikäpä siinä. Ja sitten päästiin kotiin. Ja minä lähdin metsästämään autoa, jotta pääsisin kotiin.
We could be heroes just for one day (Arvaako kukaan mitä kuuntelen?)
Yritän tässä samalla ratkaista ritsikkoa, mutta tällä kertaa se on aika vaikea. En keksi yhtään nuita sanoja ja varsinkin kun niitä voi olla monta eri sanaa, mutta samalla merkityksellä. Esimerkiksi USAn osavaltio, 4 kirjainta. Utah, Iowa. Tiedä sitten että mikä se nuista on. Mutta ristikot on silti kivoja.
Studiamessuilla oli muuten kivaa, jos joku ei sitä tiedä vielä. Saatiin monta kangaskassia (ainakin 4 kappaletta), kyniä saatiin tai minä ainakin enimmäkseen pöllin niitä, kuten sen viivottimenkin. Ja paaaaljooooon esitteitä. Siis oikeasti paljon. Ja minä ehkä olen keksinyt miksi haluan isona.. Ehkä sitä pitää vielä hieman tutkailla ja muuta..
Hmm ja taas minä eksyin ja ja jäin selailemaan kaikkea kivaa ja unodin tämän.. Mutta nyt tämä tulee päätökseen ja minä jään tutkailemaan koulutusmahdollisuuksia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti