Suuret lumikinokset, lumihuurteiset puut ja jäätyneet järvet ovat parasta mitä tiedän. Vaikka välillä valitankin kohtuutonta kylmyyttä, se ei silti saa minua vihaamaan talvea. Parasta on kun kävelet ulkona -20 asteen pakkasessa, poskesi ovat ihan jäässä, jaloissasi ei enää välttämättä ole tuntoa ja keuhkoihisi virtaava kylmä ilma saa kurkkusi melkein kuolemaan ja silti voit huomata kuinka kaunis luonto ympärilläsi on, kuinka askeleesi narskuvat iloisesti ja hengityksesi huuruaa todisteena siitä, että olet vielä elossa.
Eilen illalla kun ajelin äitin kanssa kotiin niin minulle tuli mieleen, että ehkäpä talvi-ilta/yö on vielä kauniinpi kuin päivä. Tai ainakin hämärä, sillä eihän yöllä periaatteessa nää yhtikäs mitään kun tuppaa olemaan pimeää. Paitsi tietysti jos on kirkas pakkasyö, jolloin kuu ja tähdet valaisee. Eilen oli kyllä jonkin sortin kuutamo, kun kävin kävelemässä (unohdin heijastimen matkasta, joten en voinut poistua katuvalojen loisteesta, mikä harmitti suuresti.).
Talvella on toki myös mukavaa olla sisällä lämpimässä kuuntelemassa kun pakkanen paukkuu ja katselemassa kuinka lumihiutaleet leijailevat hiljaa maahan.
Niin ja onhan meillä keskellä talvea suuri juhlakin, joulu. Joulu on kyllä mukava juhla, mutta voisin pitää enemmän sellaisesta juhlasta minkä Stuart Hill kuvailee kirjassaan Jäämaan huuto. Se muistuttaa kovastikin meidän jouluamme, lahjoja muistaakseni annetaan, mutta kuusesta ei puhuta mitään. Mutta juleruokaa siellä syödään ja julehalkokin poltetaan. Olisi mukavaa olla mukana tuollaisessa juhlassa.
(Kuvat: harkalankartano.fi, http://aukea.net/, infoniagara.com )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti