tiistai 24. tammikuuta 2012

Kaunis aurinkoinen päivä ja punainen anorakki

Koska auriko paistoi niin kivasti päätin lähteä ulos. Niinpä tungin vaatetta päälle ja astelin ulos kameran kanssa. Ensiksi en meinannut löytää mitään kuvattavaa, mutta sitten ajattelin, että ei sillä varmaan ole väliä mitä kuvaan, joten päätin napata ensimmäiseksi kuvaksi tällaisen kuva (alla). 


Tämä puu oli vaan niin hieno sinistä taivasta vasten. Piti muuten hetki odottaa, että ei tule autoja, koska en halunnut autoa kuvaan. Monissa kuvissa oli muuten ongelmana se, että autoja tuli niin pirusti, että ei voinut ottaa kuvaa, koska en halunna autoa kuvaan. 


Paljon on ollut liikettä jäällä. 


Tuo on oikeasti vino, minä en sitä käynyt kaatamassa vaan se oli vino. (Tässä kohdalla minun piti odottaa traktorin menevän pois kuvasta.)


Tämä näyttää ihan siltä, että olisin ottanu sen joskus illalla, vaikka ei siitä ole kuin korkeitaan tunti kun otin tuon kuva. 


Etsikää kuvasta violetti-takkinen mummo, joka yskii pelottavasti. 


Tätä kuvaa ottaessa pidin kamerasta kiinni henkeni kaupalla, sillä olisin ollut todella murtunut jos se olisi tipahtanu sillalta jokeen. Mutta kuva oli saatava. Hyvin osuin vaikka ihan ummikkona sen otin. 


Tämäkin on lennossa otettu, kun se pelottavasti yskivä mummo tuli takana. 


Ilmajoen Puhelinmuseo. Ja ihme masto. 


Näitä jääpuikkoja katsoin jo koulusta tullessa. On ne niin kauniin näköisiä. 


Tämän kuvan tarkoitus on näyttää violetti talo, jonka olemassa olon huomasin tässä vasta pari viikkoa sitten. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti