perjantai 19. lokakuuta 2012

My day part five

Tänään aamusta sängystä ylös raahauduttuani vähän siivoilin ja etsin vyötä (jota ei koskaan löytynyt). Iskä sitten soitteli, että jos haluat autoon talvirenkaat niin sitte alapa tulla tänne. Auton kanssa sitten kipitettiin tallille. Ihan itse vaihdoin talvirenkaat, iskä neuvo vähän aluks ja loput kolme rengasta vaihdoin itse. Se oli äärimmäisen jännittävää puuhaa.

Ilmanpaineetki katsoin ja sen osasin ihan ilman neuvomista, kun joskus harjottelussa tuli katseltua traktoreiden renkaista ilmanpaineita. Sekin oli jännittävää. Kaikki on minusta nykyään jännittävää.

Renkaiden vaihtamisen jälkeen lähdettiin mummon luo kaatamaan orapihlaja-aita. Minä yritin ensin raivaussahalla sitä kaataa, mutta en osannu sitä hommaa niin iskä haki moottorisahan ja kaatoi sillä. Sahakin hajosi kesken kaiken, kun siitä irtosi ketju. Korjattiin se kyllä sitten, kunhan saatiin ensin auki se suojus siitä kun ei meinannut löytyä oikeanlaista avainta.

Sitten me lähdettiin iskän kanssa Vesannolle metsästämään jääkaappia kun tuo vanha on liian pieni. Löydettiin sopiva Sirkeisestä ja se lähti mukaan. Kotona sitten raahattiin pakastinta ja vanhaa jääkaappia ympäri taloa, kun ei meinattu löytää sopivaa sijoituspaikkaa vanhalle jääkaapille. Se löysi sitten paikkansa ilmalämpöpumpun alta ja pakastin pysyi omalla paikallaan eteisessä (kokeiltiin jääkaappia myös sinne ja pakastinta lämpöpumpun alle).

Uusi jääkaappi on kyllä niin nafti, että jos se joskus pitää ottaa pois niin kaapit pitää purkaa ympäriltä kun se piti melkein väkisin tuohon koloon änkeä, että saatiin se sinne. Mutta hieno se on ja hyvä se on.

Tämän jääkaappioperaation jälkeen tuli vähän kiire hakemaan Jenniä Viitasaarelta kun piti imuroida autokin enne sitä. Kerkesin imuroida auton ja jäi vielä kymmenen minuuttia vaatteiden vaihdolle aikaa. Ja sitten singahdin Viitasaarelle. Siellä kerkesin kyllä vähän aikaa odotella, mutta eipä se haitannut.

Jennin kanssa vähän aikaa meillä istuskeltiin ja sitten Jennin äiti tulikin hakemaan. Minä jäin tuijottamaan tyhjyyttä. No ee, telkkaria rupesin kattomaan kun kahdeksalta alkoi Vain Elämää. Sitä tässä tuijottelen ja tätä rustailen. Ja nyt sitten siirryn sulavasti toisen blogin puolelle runoilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti