Tältä päivältä ei ole kuvia, koska en oikein ole tehnyt mitään kuvaamisen arvoista (ihan kuin edellisinä päivinä olisin tehnyt). Minä en oikeastaan tiedä mitä olen tänään tehnyt. Yritetään koota jonkinlaista listausta.
Heräsin siinä vartin yli yhdeksän, muistan tämän koska näin sen kellosta (hassua kyllä tuosta seinäkellosta jota en yleensä hahmota ilman laseja...hmm). Aamupalaa syödessä juttelin äitin kanssa. Ja sitten rupesin taas neulomaan. Neulomisessa hujahti aikaa varmaan tunti puolitoista. Mitähän sitten mahtoi tapahtua..
Aaa, vaihdoin yökamppeet päivävaatteisiin, kävin ruokkimassa linnut ja tein koneella jotain sillä aikaa kun äiti luki omalta koneeltaan uutisia. Sitten siirryin katsomaan telkkaria olohuoneeseen ja neuloin sukkaa samalla. Sitten tein ruokaa, äiti siivosi samalla astiakaappia, sitten syötiin perunoita ja karjalanpaistia.
Käytiin mummon luona päiväkahvilla ja sitten olenkin vaan koneella istunut, kattonut telkkaria. Kone alkaa näyttää vanhuuden merkkejä ja heittelee nettitikkua ulos koko ajan, alkaa pikku hiljaa rassaamaan, onneksi tikun konkreettinen vaihto auttoi. Seuraava ongelma on, että en voi soittaa DVD-levyjä kun joku juttu ei saa yhteyttä jonnekin. Tai jotain sinne päin. Microsoftin sivuilta katselin ohjetta, joka ei auttanut yhtään.
Saunassa käymisen jälkeen olen joutunut epätoivoiseen tilanteeseen, jossa on pakko katsoa salkkareita koska mitään muuta ei tule. K a m a l a a. Täällä on kaksi ihmistä joilla on ongelma, halleluja. Onneksi minä en enää seuraa salkkareita ja kauniita ja rohkeita. Ei kerkeäisi mitään muuta tekemään ko kattomaan vaan telkkaria. Kun nytkin jo katon sitä liikaa vaikka sieltä tule ikinä mitään. Täykkäreitä kyllä tykkään seurata, mutta maanantaina jäi kattomatta kun olohuoneen telkkarissa oli Discover, eikä sitä uskaltanu mennä muuttamaan ja täällä minun huoneessa ei Liv näy, jostain syystä jota tiedä en.
Sukkaneule odottaa tuossa vieressä, josko hakisi jotain iltapalaa ja keskittyisi sitten siihen. Huomiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti