Aamusta minä heräsin jo kahdeksalta, mutta aamupalan jälkeen painuin takaisin nukkumaan. Äiti tuli jossain vaiheessa datailemaan niin pitihän sitä minunki nousta jo ylös. Sitten käytiin taas Viitasaarella katsomassa yhtä sukantekelettä ja ostamassa leipää.
Viitasaarella törmättiin Tarmoon. Ja melkein kirjaimellisesti törmättiin kun ajettiin sieltä yhtä kautta pois ja Tarmo oli autokouluineen siellä (sillä on nykyään Toyota Verso). Laskeuduttiin se yksi mäki alas ja siinä on sellaisia kumpareita niin se autokoululainen melkein valu meijän keulaan ko se ei mennykään vaikka oli menossa, ja minä totta kai otin eteenpäin ko luulin, että se lähtee. Ja sitten Tarmo piti sille jonkun puhuttelun ko ne ei menny vaikka ei tullu autoja.
Kotiin kun päästiin, niin päätin olla ahkera ja tehdä sitä harjoitteluraporttia. Sain siihen ihan kivasti tekstiä kunhan sain aivot toimimaan. On niin hankalaa kirjoittaa äärimmäisen yksinkertaisista asioista niin, että sen muutkin tajuaa. Kyllä tämä tästä, hiljaa hyvä tulee ja tuo on varmaan valmis joskus ens vuonna.
Sitten kun olin jo puuhannut hetken raportin parissa päätin, että nyt saa riittää ja lähdin käymään mökillä. Vein Tupunan haudalle kynttilän. Ja tuotiin samalla tuohia tänne kotiin.

Ilta on mennyt telkkaria kattoen. Iskä lämmitti takkaa tuossa parisen tuntia sitten. Yleensä täällä minun huoneessa on mukavan viileää, mutta nyt minulla on ihan kamalan kuuma, enkä tiijä miksi ihmeessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti