Minä ajattelin näin syysloman kunniaksi kertoilla mitä puuhailen. Tai ainakin yritän kertoilla, joku päivä saattaa tulla jonkin muunlaista postausta, mutta kuitenkin joka päivä yritän jotain tänne kirjoitella.
Aamusta kun heräsi aikaiseen, kerkesin neuloa eilen aloittamaani sukkaa. Se oli vielä tuossa vaiheessa haastavaa, mutta nyt kun on kaikki kantapään kavennukset sun muut tehty, niin ei ole muuta kuin tavallista neulomista kärkikavennuksia odotellessa.

Lähdettiin tänään mummon luo siivoamaan vinttiä. Sieltä löytyi kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa. Lähtöoletuksenani oli se, että koko vintti on täynnä kaikkea roinaa, mutta loppujen lopuksi siellä ei ollut kuin pahvilaatikoita. Siis enimmäkseen siellä oli pahvilaatikoita. Niitä tulikin aika ahkeraan viskottua alas, sekä portailta että lopulta suoraan parvekkeelta.

Joo'o. Kaunis pahvilaatikkokokoelmani on suuren suuri. Kaikki nämä pahvilaatikot sullottiin minun autooni. Uskokaa pois, kaikki sullottiin autoon. Ja hyvin mahtui kun vähän järjesteli ja taitteli kasaan.

Jeps, ja tällä autolla huristeltiin Vesannolle kauppaan ja tankille. Käytiin kyllä ensin Teboililla tyhjentämässä auto kaikista pahvilaatikoista.

Löytyi sieltä pahvilaatikoiden seasta aarteitakin. Mummon harjoittelukirja. Se oli kivaa luettavaa, en kyllä pahemmin sitä kerennyt lukea kun siihen olisi pitänyt keskittyä kunnolla, kun mummolla on ollut aina yhtä hankalasti luettava käsiala kuin nytkin. Se on tuo kaunokirjoitus joka sen tekee vaikeaselkoiseksi.

Tämä sivu oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Siinä on selostusta tilasta, eläimistä, pelloista ja sun muusta.

Nyt illalla olen jatkanut neulomista, päivittänyt puhelinta, luultavasti saanut sen ihan totaalisen sekaisin, koska äsken ainakin piti arvailla, että kuka laitto viestiä kun näky vaan numero, enkä kyllä ole opetellut kaikkien ystävien ja tuttavien puhelinnumeroita ulkoa.. HAA, luojan kiitos se on on normaali. Juu eipä olekaan. Se kadotti puolet noista ihmisistä jotka on minulle viestejä laittanu. Yksi tuli takaisin.. NIITÄ OLI ENEMMÄN! Argh. En enää koskaa tee tuolle puhelimelle yhtään mitään, elä sekoa kulta pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti