tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kotona taas

Eilen lupasin jotain, ai niin lupasin panostaa tähän blogiin hieman enemmän. No nyt ne pääsykokeet on ohitse ja selvisin hengissä siitäkin koettelemuksesta.

Se viestinnän koe ei ollu niin paha kun luulin, kun piti vaan kirjoittaa blogimerkintä siitä mitä mieltä on luomusta ja siinä oli uutisiakin luomuruoasta. Siitä tekstistä ei tullut niin epäonnistunut kuin eilisistä teksteistä, sillä sen voisin oikeasti julkaista täällä. Harmi vaan, etten oikein muista sitä.

Matikan kokeessa taas epäilen jonkilaista jujua, kun vieressä oleva nainen oli ihan tuskissaan ja minä vaan innoissani tein sitä. MINÄ TEIN INNOISSANI MATIKAN KOETTA! Eli siinä on pakko olla joku juttu, kun se tuntui liian hyvältä ollakseen totta. Tosin en kyllä voi olla varma, että menikö yksikään niistä oikein. Mutta yhden tehtävän b-kohta on kyllä mielestäni oikein. Ja ehkä se a-kohtakin, mutta sen b:n pitäisi ainakin olla.

Mutta palataanpa hetki taaksepäin ja tiiraillaan kuvia:
Seinäjoki hotellin ikkunasta

Jostain väliltä Seinäjoki - Viitasaari
Se oli joko ennen tai jälkeen tuon (yllä) kuvan ottamista kun ajoimme Kauhavalta johonkin ja siellä oli sotilasalue. Ja siellä oli sitten juoksuhautoja ja sellanen kellari eli siis se juttu mihin ne sotilaat menee piiloon, mikä ihme sen nimi on.. Ei se kyllä mikään väestönsuoja ole, no sellainen kuitenkin. Ja siellä keskellä metsää oli tykkikin. Ja sitten toisella puolen tietä oli laaja pelto, jossa oli muistaakseni armeijan harjoituslentokenttä. Ja tänäänkö se Pyörremyrsky-sotaharjoitus alkoi, niin niiden lentoharjoitukset on ilmeisesti siellä samaisella paikalla kun mistä ajettiin ohitse. Nyt kun katselen sitä karttaa missä näkyy sen harjoituksen harjoituspaikat niin rupeaa epäilyttämään, että ei myö välttämättä siitä ohi ajettu, mutta kuitenkin siellä oli se sotilasalue ja se lentokenttä, joka oli armeijan käytössä. Enkä tiijä missä oltiin, mutta Suomessa kuitenkin :))))
Keiteleeltä (plus polviheijastus)

Tämä kanssa Keiteeltä

Väliltä Keitele - Viitasaari

Ja heti tuli kotoisa olo

KOTONAKOTONAKOTONAKOTONAKOTONA!
Olin niin happyhappyhappy, kun tuo kyltti tuli vihdoin vastaan. On mukava olla taas kotona ja enkä aijo tällä viikolla poistuakaan Viitasaarta kauemmas (tarkistin mapsista, että Nakin luokse ei ole kuin 32,9km ja kaikki muut ovat lähempänä, niin että). Eli jos joku paikka on yli 35 km päässä niin minut saa raahata sinne väkisin.

Kävin muuten tänään uimassa, kun oli niin tukahduttavan lämmin. Heitin talviturkin vasta nyt pois, koska olen pelannyt kylmää vettä. No ei se vesi nyt vieläkään niin lämmintä ollut. (Ja Nakille tiedoksi, että silloin kun käytiin mökillä ja kysyit minkä lämpöistä vesi oli niin sanoin, että nolla pilkku 7, kun se olikin pelkkä 7, kun ne nollat siiinä sai minut hämmentymään ja tänään tajusin vihdoin miten sitä tulkitaan. Oppia ikä kaikki.) Tänään vesi oli 17 asteista ja minä uskaltauduin uimaan vartin vedessä seisoskelun ja vakuuttelun, että selviän siitä hengissä, jälkeen. Mutta tulin sieltä kyllä äkkiä pois kun tuli pieni paniikki sitä, että minulla meni korvaan vettä. Tuollaista ei ole ennen tapahtunut mutta tänään oli ihan pakko päästä sieltä pois sen takia, että korvassa oli vettä. Olo parani heti kun olin saanut veden pois korvasta, mutta en palannut uimaan vaan lähdin kotiin.

PS. Pahoittelen kuvien todella hyvää ja erinomaista laatua, mutta kyllä sen tietää mitä tapahtuu kun ottaa kuvan liikkuvasta autosta ja vielä ikkunan läpi. Mutta toisaalta niistä tulee erikoisempia. Ja niistä kuitenkin selviää olennainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti