maanantai 13. kesäkuuta 2011

Melkein megapostaus

Tästä varmaan pitäisi tulla megapostaus, jahka aika riittää, kun yhdeksältä alkaa Good Wifen uusin tuotantokausi ja sitä on katsottava. Mutta eiköhän jotain saada aikaan.

Mökillä tuli siis vietettyä muutama päivä. Eilen tuntu jo, että voisin haluta pois sieltä, kun alkoi kyllästyttämään, mutta tänään onneksi oli pakko jo lähteä pois, eikä kelikään ollut mikään mökkeilykeli. Mökillä on kyllä kiva olla, mutta en tykkää olla siellä pitkiä aikoja kerralla. Vaikka sieltä kyllä pääsee kotonakin käymään, mutta siltikin.

Mökillä tehtiin puita, kuten olen kertonut ja sitten pääsin kuvailemaan lintuja kun niitä uiskenteli rannnassa. Ja yöksi ne tulivat nukkumaan meijän kivilaiturille. Ne kivet oli varmaan tosi mukavia nukkuma-alustoja, kun aurinko niihin koko päivän oli paistanut. Ja joillain telkillä oli riitaa kun ne vähän väliä pitivät hirveää meteliä ja uiskentelivat ja lentelivät ympäriinsä.

TUITUITUI ollaan söpöjä yhdessä

Tämä tekee meijän kuistille johonkin paikkaan pesää, mutta kukaan ei tiedä minne


Tästä kuvasta minä jotenkin tykkään tosi paljon, en tiijä miks
Kuukin meillä oli

Tuitui, tässä me taas ollaan 

Ja minä tuitui nukun laiturilla


Ei tästä nyt megapostausta tullut, mutta postaus kuitenkin ja varmaan huomenna saan kanssa jotain hienoa kasaan, mutta kymmenen minuutin päästä alkaa GW ja sitä pitää mennä katselemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti