En minä mihinkään katoa

Minä olen taas täällä, muutaman päivän hiljaisuuden jälkeen. Maanantaina oli sähköt poikki pari tuntia, mutta ne palautuivat, kunnes sitten tiistaina ne katosivat kokonaan. Eilen aamulla ne tulivat ja nettikin tuli tänään iltapäivällä, melkein viikon poissaolon jälkeen. 

Sähkö on niin yli arvostettua, että. Voi kuinka minä mielelläni viettäisin joka tunnin päivästä kynttilän valossa lukien ja istuen pimeässä jos lukeminen ei innosta. Juu,en. Keskiviikko-iltaan mennessä meinasin kuolla tylsyyteen, koska ei voinut tehdä yhtikäs mitään. Toisin kuin kesällä olisi voinut mennä ulos ja niin, mutta eipä pahemmin innostanut lähteä ulos pilkkopimeällä taskulampun kanssa. 

Mutta jotta tämä ei menisi pelkäsiksi valittamiseksi, täytyy mainita, että on vuoden toiseksi viimeinen päivä ja ylihuomenna on uusi vuosi ja uudet kujeet. Täytyy kyllä sanoa, että tämä vuosi on kyllä mennyt yllättävän nopeasti. Vastahan me istuttiin Jennin äitin sängyllä ja luvattiin kirjoittaa blogeihimme joka päivä. Nyt tämä lupaus on melkein saatu päätökseen, huomenna viimeinen "pakollinen" postaus ja sitten voikin postailla silloin kun huvittaa. Joskin pelkään aika ajoittain sattuvia hiljaisia kausia, mutta ehkä tekemisen puutteessa tulee kirjoiteltua kaikkea tyhjänpäiväistä. 

Koska melkein koko päivän kestänyt päänsärky ei hellitä jätän nämä mietteet nyt tähän ja palaan asiaan huomenna. Hejsan!