Kasvibilsan tentti takana, odotettavissa hylätty. Se ei ollu mitenkään vaikea koe, mutta en kyllä odottanu sellaisia kysymyksia. Ensimmäinen tehtäväkin oli niin vaikea, että ihan itketti. Oikein/väärin -tehtävä, jossa vastaus pakko ja väärästä vastauksesta rokotetaan -1 piste pois. Minulla on varmasti heti alussa sellaset -10 pistettä, siitä kun nousee niin hyvin menee.
Matikan tunnilla meinasi mennä hermot kun en saanut laskettua yhtä tehtävää, vaikka kuinka yritin. Kyllä se sitten aukesi, kiitos yhden luokkakaverin. Mutta sain kyllä laskettua sitten kaikki tehtävät, että mitään ei jäänyt tekemättä.
Meillä oli vain yksi Palanderin tunti, kiitos siitä. Ja sitten alkoikin jo markkinoinnin tunti, jossa Katila otti ensiksi ylös mitä tehdään joulutapahtumassa ja sitten mikä on se markkinointityön aihe. Sitten päästiin valmistelemaan. Tehtiin hieno temppurata lapsille, ripustettiin jouluvaloja, paketoitiin lahjoja ja möngittiin tunnelissa. Oli kivaa. Huomenna sitten tosi toimiin, kun sali täyttyy lapsista.
Koulun jälkeen lähdin käymään jouluostoksilla tokmannilla, enkä löytänyt sieltä oikeastaan mitään. Mitä nyt kaikki tarpeelliset periaatteessa. Kolmessa kaupassa kävin ostoksilla, että sain kaikki lahjat kasaan. Vielä on kyllä yksi lahja hieman kesken, mutta en kyllä keksi siihen enää mitään, että se saa kelvata sellaisenaan, ja jos ei kelpaa, niin minä voin kyllä pitää sen.
Nyt voisi ruveta katsomaan HP:n niin ei menisi sitten niin myöhään ku se kuitenkin kestää miljoona vuotta taas. Hejsan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti