tiistai 13. joulukuuta 2011

Tiiistaina

Tänään oli jännittävä koulu päivä kun meillä oli vain kolme tuntia normaalia koulua ja sitten kaikki vain haahuili koulun käytävillä tehden mitäkin tehtävää. Ja kaikki koneet oli enemmän tai vähemmän varattuja, johtuen osaksi siitä, että kolmosilla on tapana varata kone itselleen ja painua syömään.

Meijän luokassa oli vierailijakin. En tiijä mitä se sitten ajatteli siitä kun sen piti kulkea meijän mukana koko päivä, mutta meillä tosiaan oli vain ne kolme tuntia ja se oli kahdella niistä.

Tänään minulla oli myös terkkariaika. Älkää huoliko olen ihan terve, näkö on ihan hyvä, kuulokin on hyvä. Hyvä kun sinne piti täyttää sellainen lappunen, jossa on kysymyksiä ja siellä oli sellanen kysymys, että mitä harrastat niin minä laitoin siihen koneella istumista, lukemista, lenkkeilyä. Niin se nainen aloitti, että jaahas tykkäät istumisesta, lukemisesta.. Juu kyllä minä tykkään istumisesta. :D

Sitten se näytti sellasen kivan kävelylenkin, jota pitää jossain vaiheessa käydä testaamassa. En kyllä varmaan ennen joulua ehdi mutta josko joulun jälkeen. Pitää vaan pistää muistiin, että ei unohda sitä reittiä sitten.

Jotenkin tuntuu, että tämä viikko ei kulu ollenkaan, kun nyt on vasta tiistai. Se tosin saattaa johtua siitä, että eilen pääsi niin aikaseen koulusta, että meni ihan sekaisin.

Kävin tänään kirjastossa kopiomassa yhdestä kirjasta sivuja, kun ne tulee tenttiin. Siellä on yks sivu 10 senttiä ja minä olin ihan paniikissa, että kuinka monta sivua tästä tulee, kun en ollu ihan varma ja panikoin sitäkin, että riittääkö rahat, vaikka tiesin, että ne riittää. Kuitenkin. Eikä se kopiointi meinannu edes onnistua kun en vaan osannu, mutta onneksi se kiltti kirjastotäti tuli näyttämään miten se pitää tehdä. On se kun ei edes kopioida osaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti