tiistai 3. toukokuuta 2011

Päivän harmaus ei ulotu sisälle

Eilen lupasin olla tänään ahkera. Ja tämän lupauksen tein Figaron kanssa. No minä olen ainakin yrittänyt olla ahkera, mutta Figaro on nukkunu koko päivän. Toisaalta se voidaan katsoa ahkeruudeksi, sillä se kerää voimia, että jaksaa juosta koko yön ulkona tai nukkua koko yön. Molempi parempi.

Minä olen pessyt lakanat, mikä on harvinaista, sillä yleensä en pese lakanoita, koska en niille pärjää yksin. Mutta nyt päätin pestä ne ja sain ne jopa helposti narulle kuivimaan. Tosin ehkä minun olisi pitänyt viedä ne ulos kuivumaan. Tosin siellä on niin harmaata, että voisi vaikka ruveta satamaan vettä. Eli olkoot saunassa kuivamassa.

Sitten puoli päivää olen värkännyt laatikoita uuteen kuosiin. Ja hienoja laatikoita tuli, tykkään niistä kovasti. Varsinkin tuosta Rautia-laatikosta, joka on tehty kokonaan rautia-lehden kuvista. Tein myös Ellos-laatikon ja HomeEnter-laatikon.


Ellos-, HomeEnter- ja Rautia-laatikko
Ja kuvia pystyn jo laittamaan, sen verran osaan sitä uutukaista käyttää. Tosin nuo kuvat näyttävät paremmilta esikatselussa, johtunee siitä, että ne on hieman suurempia, mutta en viitsi ruveta taas muokkaamaan blogin mittasuhteita niin kuvat saavat näyttää vaikka täysin mustilta. Mutta eivät ne näytä. Ja toki minä voisin itse tehdä asialle jotakin, mutta en nyt ainakaan. (Minua hieman häiritsee nuo kuvat, mutta sille en voi mitään, sillä pitäisi laittaa tämä systeemi kamalan leveäksi, jos haluaisin laittaa erittäin suuria kuvia, ja sitä en halua, tyytyminen on siihen mitä saa.)

Ja koko aamun olen kuunnellut Kristiina Komulaista ja Jani Toivolaa Radio Aallosta. Ja totta kai hyvää musiikkia. Ja äsken astuin maailmaan, jossa Ricky Martinin Maria soi vain viisi kertaa ilmaiseksi. Onneksi Youtube on keksitty, sieltä voin sen kuunnella vaikka tuhat kertaa, ellei siihenkin tule jotain rajoitusta. Toivottavasti ei. 

Vasemman käden kämmenselkään (alkaa taas kuulostaa siltä, että tuo ei ole edes sana..) koskee kun kirjotan tai heilutan sormia silleen hienosti. Eikä sitä voi oikein hieroa, koska se koskee luihin enemmän kuin auttaa. Enkä minä ole edes tehny vasemmalla kädellä mitään, no ehkä vähän jotain. Tuntuu, että siinä on joku patti, mutta ei siinä ole koska oikeassa kädessä on samanlainen samassa kohdassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti