tiistai 31. toukokuuta 2011

Samanlaiset mutta silti erilaiset

Joskus minussa herää maisemakuvaaja. Tänään kävi niin, kun olin mummon luona. Aamu ei ollut mitä parhain, mutta siitäkin selvittiin.

Käytiin kaupalla mummon kanssa. Minä tosin vain hortoilin ympäri Vesantoa, kun en saanut seurata mummoa. K-kaupasta ei löytynyt Starbuckseja, eikä niitä löytynyt Osulastakaan.

Tämän pitäisi olla luumupuu, mutta ihan sata varma en ole

Mutta sen tiedän, että tämä on omenapuu, jossa ei ole vielä auenneita kukkasia

Namnam, punaisia viinimarjoja


Ajoin K-kaupan parkissa Fordin kaksoisolennon viereen! Olin ihan puulla päähän lyöty kun huomasin sen. Ainoa ero siinä oli se, että siinä oli katettu lava, toisin kuin meillä. Te voitte kuvitella tuohon sellaisen kuomun. Oli oikeesti outoa istua siinä vieressä kun se toinen fordi oli ihan samanlainen. Oli sellanen ooooo-olo koko ajan. Teki hirveesti mieli ottaa siitä kuva, mutta en kehdannut järkkärillä ottaa ja kännykkä oli Koivusalossa uunin päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti