sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Orient Express - eleganssia ja luksusta

Kukapa ei olisi joskus kuullut Idän Pikajunasta? Junasta, jossa muun muassa Hercule Poirot on selvittänyt murhan ja Mikki Hiirikin sillä on matkustanut. Kukapa ei haluaisin tuon menneen ajan junan kyytiin. Mikä olisi sen hienonpaa kuin matkustaa aidolla Idän pikajunalla Pariisista Istanbuliin Agatha Christien ja Hercule Poirotin jalanjäljissä.

Idän pikajunaa operoi 1970-luvulle saakka Compagnie Internationale des Wagons -Lits -niminen yhtiö. 4. lokakuuta 1884 alkoi Orient Express liikennöidä, ensin kuljettiin Pariisista Münchenin ja Wienin kautta Romaniaan, mistä pääsi lautalla Tonavan ylitse Ruseen, Bulgariaan, josta oli yhteys Varnaan. Varnasta pääsi lautalla Istanbuliin. Vuonna 1889 Varnasta tuli pääteasema ja matka jatkui lautalla Istanbuliin. Samana vuonna juna alkoi kulkea Pariisista Münchenin, Wienin, Budapestin ja Bukarestin kautta suoraan Istanbuliin.

Ensimmäisen maailmansodan aikaan pikajuna ei liikennöinyt. Vuonna 1919, Simplonin tunnelin avauduttua, otettiin käyttöön toinen rinnakkainen reitti. Reitti kulki Pariisista Lausannen, Milanon, Venetsian, Triesten, Belgradin ja Sofian kautta Istanbuliin. Tällä reitillä kulkenut juna sai nimekseen Simplon Orient Express.

Idän Pikajunien kulta-aikaa oli 1930-luku, jolloin alkoi liikennöidä myös kolmas Idän pikajuna, Arlberg Orient Express. Tämä juna kulki Pariisista Zürichin, Innsbruckin ja Wienin kautta Budapestiin ja sieltä vuoropäivinä Bukarestiin tai Belgarin kautta Ateenaan.

Toinen maailmansota keskeytti junaliikenteen. Sodan päätyttyä liikenne palasi normaaliksi lukuunottamatta yhteyttä Ateenaan, mikä oli poissa käytöstä Kreikan ja Jugoslavian välisen rajan ollessa suljettu vuoteen 1951. Bulgarian ja Turkin välisen rajan sulkeminen esti junien pääsyn Istanbuliin vuosina 1951-52.

Alkuperäinen Orient Express ja Arlberg Orient Express olivat lopettaneet liikennöintinsä vuoteen 1962 mennessä. Vuonna 1962 jäljelle jääneen Simplon Orient Expressin tilalle asetettiin hitaampi Direct Orient Express, joka kulki päivittäin Pariisista Belgradiin ja sieltä kaksi kertaa viikossa Ateenaan ja Istanbuliin.

19. toukokuuta vuonna 1977 päättyi Direct Orient Expressin liikennöinti. Sen jälkeen rautateillä kulki Orient Express-niminen yöjuna Pariisista Strasbourgin, Münchenin ja Wienin kautta Budapestiin ja sieltä edelleen Bukarestiin. Vuodesta 2001 kulki Orient Express -niminen yöjuna Pariisista Wieniin ja vuodesta 2007 Strasbourgista Wieniin. Tämä juna lakkautettiin 14.joulukuuta 2009, jonka jälkeen Euroopan säännöllisessä rautatieliikenteessä ei ole ollut Orient Express -nimistä junaa.

Me saamme haaveilla pääsevämme kuuluisan Idän pikajunan kyytiin, mutta tosiasiassa sitä vuonna 1884 liikennöimään alkanutta junaa me emme koskaan tule edes näkemään saatika sitten sillä kulkemaan. Silti meidän ei tarvitse heittää toivoamme sillä nimittäin Venice Simplon-Orient Express järjestää junamatkoja Euroopan maiden välillä luoden aitoa Idän pikajunan tunnelmaa. Minulle ainakin kelpaisi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti