Onhan teillä muilla elämä? Kun minusta tuntuu, että teillä on, mutta itselläni sitä ei taida olla.. Varsinkaan kun tylsyys iskee niin galleria ja blogger ovat pakokeinoni siitä ja voi sitä pettymystä, kun kukaan ei ole kirjoittanut uusia kommentteja galleriaan tai postannut ihanuuksia bloggerissa. Siitäkin pääsee aina välillä yli, mutta aina ei pääse. Ainahan minä kyllä voin kirjoittaa omaa blogiani.
Tänään on siis virallisesti kulunut neljä kuukautta tämän perustamisesta. En voi ajatella sitä hetkeä, kun kirjoitan postauksen, jossa kerron, että on tämän vuosipäivä, se tuntuu aivan kamalalta. Silloin eletään toukokuuta 2011, ja jotenki se juuri tällä hetkellä merkitsee eroamista kaikesta tutusta ja turvallisesta. Me kaikki neljä olemme päättäneet jatkokoulutuspaikan (ehkä) ja ehkäpä meillä on lakit tai sitten ei, sitähän ei voi tietää vielä. Sitten tiemme eroavat ja pysymmekö ystävinä vielä vai olemmeko me tulleet ystävyytemme päähän? Vuokko antoi melle yhden kerran tehtäväksi tehdä jonkun vuoden ruotsin kirjoitusten kielioppiosion, jossa joku ukko selitti, että ystävät eivät ole ikuisia. Miksi ne eivät ole? Miksi minun lapsuuden aikainen ystäväni ei voi olla ystäväni vielä silloinkin ku me istumme keinutuoleissa ja valitamme särkeviä selkiämme? Muutummeko me niin paljon, että unohdamme vanhat ystävät ja saamme uusia ystäviä. Tämä on juuri sellainen ajatus jota vastaan haluan kapinoida, en minä halua luopua ystävistäni enkä minä heitä halua unohtaa. Mutta kun kaikki ovat ympäri maailmaan niin tuleeko sitä soitettua ja kysyttä mitä kuuluu, entäs jos ei ole enää mitään mistä puhua ja on vain kylmä hiljaisuus..?
Välillä sitä unohtaa kertoa ystävilleen, kuinka tärkeitä he ovat. Vai pitäisikö heidän tietää se ilman kertomista? No ehkä pitäisi, mutta itseasiassa niin ei saa olettaa, että kyllähän se tietää, että on tärkeä minulla, sehän pitäisi kertoa. Enhän minäkään tiedä olenko tärkeä ystävilleni, jos he eivät sitä kerro. Voin vain olettaa, mutta olettamus ei ole sama kuin tieto, joten en minäkään voi olettaa, että he olettavat heidän olevan tärkeitä minulle. Joten tämän luettuanne te tiedätte miten tärkeitä olette minulle.
Jotenkin tästä kaikesta tulee mieleen Genesiksen Land of Confusion. En tiedä miksi, ehkäpä siksi että suurimmaksi osaksi tuo laulu on totta, ainakin minun mielestäni.
Minun pitäisi olla lukemassa psykaa, mutta juuri nyt tämä tuntuu paljon tärkeämmältä ja ehdinhän minä sitä huomennakin lukea.. Ja jos menee perseelleen niin uusin sen, eihän siinä muuta ole. Haluaisin, että tämä typerä koeviikko olisi jo ohi, sillä tuntuu, että se olisi alkanut ja monta kuukautta sitten, tuntuu kuin se ei päättyisi koskaan.. Nyt nyppii ja pahasti, samalla lailla ku ennen kirjotuksia.. Onko edessä oikeasti jotakin odotettavaa? Onhan niitä, mutta ei niitä aina muista tai sitten ne tuntuvat niin kaukaisilta. Miksi on niin että kun olisi aikaa tehdä kaikkea kivaa niin sitä ei sitten tee mieli ja ei jaksa tehdä, mutta jos on jotakin tärkeää tulossa edessä (kokeet) niin sitten onkin yhtäkkiä intoa tehdä kaikkea kivaa ja ei-kivaa, kuten siivota ja muuta. Yleensä minulle käy aina näin koeviikolla, vihaan sitä, mutta jos sen jakaa osiin ja tekee lukisten välissä niin eihän se pahalta tunnu.
Haluaisin mennä ulos kuvaamaan kaikkea kivaa, mutta kun ei oikein ole aikaa ja nyt siellä on pimeää. Pelkään syksyn menevän ohitseni totaalisesti. Viikonloppuna aijon käydä jossakin pusikossa kuvaamassa jotain kaunista (plus pyhitän melkein koko sunnuntain sille, että saan matikan kokeesta 5:n)
Miksi ihmiselle on annettu mielikuvitus, jos mikään mistä unelmoi ei voi toteutua. Siis esimerkiksi minä en voi koskaan saada unelmieni kirjastoa. Tai mitä minä nyt haluan: vaatekaappia ja suurempaa huonetta. En minä niitä voi nyt saada, ehkä sitten kun olen muuttanut maailmalle, mutta en nyt kun minä niitä niin kovasti haluasin. Voi kuinka monta kertaa olenkaan suunnitellut meidän talomme uudestaan, jos iskä olisi ostanut samalla koko rivitalon pätkän. Välillä unelmat latistavat, mutta välillä niihin on hyvä uppoutua.
Unelmiin minä nytkin aijon upota, tulenkohan koskaan enää takaisin..?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti