Tiesittekö ihmiset, että mun on vaikee olla vihanen yhtikäs kenellekään (siis sellasille tutuille), varsinkaan kavereille ko niitä näkee joka päivä ja illalla ei vaan riitä energiaa olla vihanen. Pisin aika minkä oon ollu vihanen on perjantaista maanantaihin. Ja siihen oli kyllä varsinaisen hyvä syy! Tai no jos asiaa ajatellaan oikealta kantilta niin ei, siihen ei ollut hyvää syytä. Koska minä olin se joka vei sen lippiksen eikä antanut sitä takaisin, kun viimeinen tunti labrassa päättyi. No koska ystäväni ei silloin vielä osannyt olla ilman lippistä niin minun oli pakko hakea se takaisin, no kun opettajan huoneessa kävin pyytämässä opettajaa avaamaan labran oven niin siellä olikin kaikki hälytykset ja muuta. Siinä vaiheessa en enää voinut perua vaan piti mennä hakemaan se saamarin lippis. Se oli noloa, varsinkin kun sanoin, että se oli jäänyt vahingossa sinne ja se ei edes ollut siellä missä ystäväni siellä luokassa istuu. Kaiken huippu oli se, että kun palasin lippisksen hakureissulta niin Nakki oli suostutellut ystäväni olemaan sen viikonlopun ilman lippistä ja tämä oli suostunut. Olen hyvä olemaan puhumaton ja vaikka yleensä ystäväni saa leputeltyä minut niin tällä kertaa se ei onnistunut. Yleensä lepyn mutta sillä kertaa en.
Ja mistä kaikki tämä nyt tuli mieleen? No siitä kun luin tuon meijän yhteisen blogin kommentteja ja kun tämä sama ystäväiseni heittele minua eilen paperilautasilla ja ilmeisesti katuu tekoaan. Mutta en minä voi olla vihanen sille. (Jos luet tätä Urpå, luulen että et, niin tuo oli anteeksianto.)
Ja sitten muihin aiheisiin. :D Meillä on tänään terveystiedon suullinen tentti, se voi mennä hyvin ko en yleensäkään osaa yhtikäs mitään ja varsinkaan sillo ku ku se pitäisi puhua ääneen. Kirjottaminen kyllä onnistuu paremmin ko siinä pitää silleen ajatella mitä kirjottaa, mutta jos puhun ääneen niin yleensä en ajattele ja se on huono homma. PLUS ja tää on iso plus. Se on sellanen kaikkien kirjottajien yhteinen tentti ja siellä on sitte kaks sellasta joiden kanssa menee hermo ja ajatus ei todellakaan kulje sillo ku vattuuntunut. Ja se on aivan varmaa, että ne saa mun hermot riekaleiks jo olemalla paikalla, ei niiden tartte edes suuta avata ko jo niiden olemus vatuttaa. Miks niiden pitää olla -92? MIKSI? Ja se toinen ei edes vaikuta ikäiseltään sitte pätkän vertaa.
Minä muuten oikeesti haluan sellasen lasihissin. Se ois niiin hieno! Sellasen niinko Willy Wonkalla on. Ois aika mahtava, mutta mistäpä sellasia saa? No ei mistään siinä se ongelma onkin. No olishan sellasen omistamisessa muitakin ongelmia, kuten mihin isket sen parkkiin, ko se on lasista eli kukaan ei näkis sitä ja ajais sen päälle. Mutta jos sitä vaikka koristelis jotenki ni se ois näkyvämpi, mutta sinne menis pilalle se illuusio, että mä lennän/leijun taivaalla. Niin lasihissin omistaminen on hankalaa, mutta se ois ihananpaa ku auton omistaminen sillä, sitä ei tarttis ajaa suoraan ruutuun ko sitä ei vois jättää ruutuun ja ei tarttis väistellä muita autoja, ko lentelis taivaalla ja siellähän ei hirveesti oo liikennettä. No linnut on joo mutta ehkäpä niitä on helpompi väistää ko autoja. Ja siitä lasihissistä on tehty ihan kirjakin! Ooo, haluaa lukea sen! Satuin vahingossa lukemaan jonku tyypin blogista tms.
Ja koska minä taas eksyin sinne netin uumeniin niin haluaisin lukea Roald Dahlin tuotantoa. Kuten siis Jali ja Suklaatehtaan ja sen jatko-osan ja Kuka pelkää noitia. Pitänee käydä kirjastossa sitte ku kirjotukset ja koeviikko on ohi lainata nuita jos niitä siellä edes on. Voin vaikka lukea ne englanniks mutta siinähän ei olisi järjenhiventäkään. Mutta siis noin havainnolisesti puhuttaessa.
Pitäis varmaan lukea nuita ruotsin sanoja ku kerran nyt on paikka missä lukea, ko ens tunnilla ei välttämättä ole. Meinasin kyllä lukea terveystietoa, mutta ei kaikki mene niinku suunnitellaan. Harmi sinänsä. Ja nyt tuli mieleen, että unohdin koululle tultuani katsoa onko Fordin lavalla mitään ihmeellisyyksiä koska se kolahteli välillä siihen malliin, että siellä vois olla jotakin. No eipä sillä väliä.
Hehee ja heihei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti