Miksi minä en koskaan voi uskoa viisaampia? MIKSI?! Ensi kerralla kun Nakki sanoo, että usko pois, et halua nähdä sitä leffaa niin minä uskon sen ilman valituksia tai muuta vastaavaa. (Avatar: The last airbender)
En tiijä mutta ehkä minä nukahdin jossakin vaiheessa, koska kun näin seuraavan kerran herra avatarin ja sen ryhmäläiset niin ne oli perustamassa leiriä johonki pusikkoon ja yhtäkkiä sieltä metsästä juoksi joku pikkupoika ja nämä ottaa sen vastaan ihan kuin ne olis hyvän päivän tuttuja. Menikö minulta jotain ohi? Ja seuraavassa hetkessä Katara oli pelastamassa koko joukkiota vammasilta tulityypeiltä, mutta epäonnistui siinä ja koko konkkaronkka joutui vangiksi. Ja sitten siellä vankilan tapaisessa paikassa Aangi vaan julistaa kaikkien kuullen, siis ihan kaikkien (sekä tuliarmeijan että maantaitajien) olevansa avatar. Mitä hemmettiä? Niin ja sekin vielä että maantaitajien vankilan lattia on maata, josta ne ei tietenkään pääse pakenemaan..
Kaikken hienointa tässä oli nähdä aikuisten miesten pomppimassa tyhmännäköisesti ja saavan aikaan vain yhden pienen kiven murikan nousin ilmaan. Tai sitten se kun Aangi itse heiluu kuin kohtauksen saaneena ja kaikki edessä olevat tyypit lakoavat kuin heinäpelto suuren tuulen edessä.
Thank God, minulla on animaatioavataria, jotta voin unohtaa tuon typerän leffan mielestäni ja keskittyä siihen, joka tuntuu paaaaaaljooon realistisemmalta kuin tuo leffa. Ja miksi Sokka ei ollu yhtä hauska ku animaatiossa, vai menikö minulta kaikki totaalisesti ohi..? Tottakai tässä on otettava huomioon se seikka, että ihan kaikkea ei voida leffaan laittaa sillä muuten siitä tulisi liian pitkä mutta joitakin yksityiskohtia olisivat voineet tarkastella hieman lähemmin.
Miksi muuten kaikkien tulostimien ja koneiden mukana tulee tuhatkunta lappusta, joissa kerrotaa mitä koneella/koneelle ei saa tehdä? Älä tee sitä, älä tee tätä, äläkä missään nimessä edes ajattele tekeväsi tällaista. Vielä kun niissä lukee isoilla kirjaimilla lue tämä ennen asennusta! Ne jotka ovat elämänsä aikana asentaneet yhtä sun toista osaavat nuo jo suurinpiirtein ulkoa. Minä en kyllä ossaa, ko en ole niin paljoa kaikkea asennellu, mutta melkeinpä arvasin mitä ei saa tehdä ja mitä missään nimessä ei saa tehdä. Kaikkein hienointa oli lukea meijän uuden tulostimen niitä luenämäensin-lappusia ja kun sieltä tuli vastaan sellanen todella ohut läpyskä, jossa oikeasti oli jotain tarpeellista tietoa. Windows 7- ja Mac OS X v.10.6 -käyttöjärjestelmien käyttäjille Tämä tuote on yhteensopiva edellä mainittujen käyttöjärjestelmien kanssa. Ohjelmistoon asentamiseen ja käyttämiseen liittyy kuitenkin useita asioita, jotka täytyy ottaa huomioon. Ennen kuin käytät tuotetta, lue tämä lehtinen huolellisesti. Ja sitten oli selostettu kaikkea mikä pitää ottaa huomioon. Ja sama teksti oli noin A3:sen kokoisella lehtisellä 26 kertaa ja 26 eri kielellä. Sieltä sitten piti etsiä suomeksi tätä koko juttu. (Ja nyt rupesin pohtimaan, että miksi tuossa windows 7 jälkeen on tuo viiva (-) kun tuolla käyttöjärjestelmän edessä on viiva.. )
Eikö olekin kaunis? Se on kukka. :))
Ja tuossa, tarkalleen
tässä kohden voitte nähdä lämpötilan meillä jonkin aikaan tänään. Alempi on sisälämpötila ja ylempi ulkolämpötila..
Nuo kaksi kuvaa tuolla alhaalla on myöskin tänään otettuja meijän takapihalta.
Näillä kolmella kuvalla muuten lunastin lupaukseni. Onko lunastaa oikea sana edes, siis tähän yhteyteen. No pidin lupaukseni.
Radiossa soi C.S.I NY:n tunnari. Jännittävää, sillä kuulen sen ensi kertaa radiosta.
Minua kyllästyttää, ei oo mitään tekemistä. Tai siis tekemistä kyllä riittäis, mutta ei ole inspiraatiota tehä mitään. Tekis mieli vaan maata sängyllä, mutta sitte tulee syyllinen olo ku ei oo tehny mittään.. Huoh, että osaakin olla vaikeaa..
Tiesittekö, että on paljon helpompi olla esim. kotona yksin jos on vaikka telkkari päällä? En tiijä, mutta siitä tulee eräänlainen turvallisuuden tunne, ku ei ole ihan yksin kotona vaikka oikeesti onkin. Ei oo mitään väliä mitä telkkarista tulee, kunhan se vaan on päällä. Aina Koivusalossakin kun olin yksin yläkerrassa, niin minulla oli radio päällä. Ehkä minulla on vaan tarve saada taustamelua elämääni, en tiijä. Eilenki ku tulin kottiin sieltä Nakilta (oliko se edes eilen..?) niin luin vähän aikaa, mutta sitte alkoi hiljasuus käydä päälle ja oli pakko ruveta kattomaan leffaa. (Mutta sitten ku yritän lukea kokeisiin niin hiljaisuus ei haittaa yhtään, parempi vaan. )
Minä tässä mietin, että mitä järkeä on laittaa blogi sillei, että vain kutsutut lukijat saavat sitä lukea? Minulle on ainakin melkein ihan sama kuka tätä blogia tulee lukemaan, tämähän on muutenkin niin tylsä ja silleen, että ei ole väliä. Toisaalta jos haluaa vain ystäviensä lukea blogia niin silloin on järkeä, mutta miksi kirjoittaa blogia vain ystävilleen, jotka luultavasti tietävät suurimman osan sen sisällöstä jo ennestään. Toisaalta taasen jos ystävät asuvat ympäri maailmaa niin silloin on järkevä jakaa päivän ja muuta tapahtumat toisille (kuten meijän blogissa, noin..). Taisinpa kaivaa itseni vain syvemmälle tähän kaivamaani kuoppaan..
Voi hyvänen aika! Törmäsin juuri äsken niin kamalan blogiin kuin olla ja voi. No ei se nyt kamala ollut, mutta kun siinne oli tungettu kamalasti gadgetteja, niin se oli hidas lataamaan, itseasiassa se ei ole vieläkään ladannut. Ja sitten alkoi kuulua musiikkii.. Voi jessus, että meinasi mennä hermot kun selasin sitä sivua alaspäin, jotta löytäisin musiikin aiheuttajan. Ja siellähän se oli iiiiihan alaraunassa. Ja matka alareunaan kesti kamalan kauan. Uskokaa tai älkää, se kesti. Biisiä ehti kulua 1:34 ennen kuin sain selattua ihan alas.. No eihän tuo sinänsä ole pitkä aika mutta kun niitä kaikkia härpäkkeitä oli niin kamalan paljon! Voitte vaikka käydä täältä vilkaisemassa sitä jos haluatte. Kun kävin metsästämässä tuon blogin etusivua ja saavuin sinne niin alkoi taas musiikki mutta edellisestä kerrasta viisastuneena pääsin alas hyvin nopeasti, varsinkin kun tiesin missä se pirullinen soitin sijaitsi, ei tarvinnut etsiä sitä ja edetä sen takia hitaasti. Ja korostan edelleenkin, että itse blogissa ei ole mitään vikaa, siellä on vain paljon tavaraa.
(Tässä pöydällä kilisee jokin ku kirjotan, mutta se on hyvin, hyvin pientä kilinää, joten en osaa paikantaa sen lähdettä, varsinkin aina kun käännän pääni kilinän suuntaan sitä ei kuulu.. Voisikohan kilinä johtua koneesta ja näppäimistöstä?)
Tämä on jo kamalan pitkä mutta se johtuukin siitä, että olen kirjoittanut tätä pitkin päivää.. Tupuna luulee vieläkin, että pyykinpesukone voi satuttaa.. Tupsu nimittäin tuli juuri äsken sisään ja en ehtinyt edes kunnolla hengähtää ku sen jo kiiruhti takaisin ja pyrki ulos. Eikä uskonut vaikka sanoin, että ei se kone sinua syö. Kohta se kone kummiski lopettaa, niin pääsee vanhus sisälle lämpimään. Paitsi, että ulkona ei ole kuin -8.3 astetta, että ei siellä pahemmin kylmä ole ja Tupunalla on paksu turkki. Eli siis paljon karvaa, vaikka se jättää jälkeensä ihan kamalasti karvaa tai ainakin kaikille minun mustille vaatteille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti