tiistai 1. helmikuuta 2011

Helmikuu helistää

Luin aamulla Nuori Runo -kirjaa. Takakansi sanoo näin: Nuori Runo on nuori kahdella tavalla: Se on retki uusimpaan runouteen, ja sen oppaina ovat olleet nouret itse. Nuoret ovat halunneet kuunnella tämän päivän runoilijaa, joka ikänsä ja maailmankuvansa puolesta on läheinen, saman maailman kansalainen. Tiedot sanoo näin: Lukijalle -puhe kirjoitettu 1979 ja kirja painettu 1980.

Aamulla olisin vaan halunna käpertyä johonkin nurkkaan istumaan. Kylmäkin oli. Ja kaiken kukkuraksi siivoja tuli siivoamaan luokkaan ja avasi ikkunan, ihan kuin me (perse, MINÄ) sitä siellä luokassa olisin kaivannut, lisää kylmyyttä vaan. Vähäksi aikaa menin halailemaan patteria, mutta kun en enää jaksanu istua lattialla tuijottamassa sitä typerää runokirjaa, menin koneelle ja päädyin pelaamaan typerää peliä. Se oli typerä. Pelasin muuten hetken Spitfire 1940, se oli ihan kiva, mutta kun en millään jaksanu lukea niitä ohjeita kunnolla niin en oikein tienny, että mitä olis kannattanu tehä.

Istuin tänään yhden tunnin Nakin seurana ("turvana") matikan tunnilla. Eipä siellä tapahtunu mitään jännää, se nuo vaan rupes tekemään tehtäviä, se ukko höpis siellä luokan edessä siitä miten sen on viimonen tunti ja, että kaksi asiaa vielä käymättä ja sen jälkeen se lähti haahuilemaan ympäri luokkaa. Välillä se selitti Villelle ja Jannelle jottain juttuja ja tuli sitten selittämään Nakille ihan samat jutut. Ja minä jopa muistin integraalista jotain !! Ajatella.

Katoin tuossa puol seitsemän aikaan Liviltä Arvostele mun illallinen Britanniassa (Come dine with me). Ja sen jälkeen meinasin mennä takaisin lukemaan uskontoa, mutta äiti käänsi telkkarin juuri sopivasti neloselle, josta tuli sama ohjelma, mutta ruotsalaisversiona. Syy miksi jäin katsomaan sitä, oli se kun siellä oli joku hirvifarmari ja se tarjosi alkupalaksi, pääruoaksi ja jälkiruoaksi jotain missä oli hirveä. Ja sillä oli jopa hirviviiniä. Hirvijuustoa ja sen sellasta. Kivakiva. Hyvä kun yksi niistä tyypeistä oli kasvissyöjä, niin se sai pääruoaksi samanlaisen systeemin ku ne muut, mutta se oli lohesta. Mutta muuten se söi kaikkea missä oli hirvijuustoa yms. Hirvijuuston ymmärrän, mutta mistä hitosta tehdään hirviviini? Jauhettua hirven jalkaa vai?

Mummolla oli tänään sienikeittoa .. Suolasienet on ainoa sieniruoka, josta oikeasti tykkään. Mummmo varmaan loukkaantu ku en syöny kaikkea sitä keittoa, mutta en minä pystyny. Joojoo, olen kummajainen, mutta se ei sentäs ollu vihreetä.

Helmikuu helistää tarkoittaa kuukaudelle tyypillisiä kovia pakkasia, Helmikuu onkin vuoden kylmintä aikaa, Etelä-Suomessakin on usein kireitä pakkasia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti