Ylös ja alas

Soitin tuossa vähän aiemmin päivällä yhdelle ukolle työpaikasta ja se puoliks jo lupas sen. Ja nyt minua vituttaa suuresti se, että menin soittamaan sille. Minä en ymmärrä miks pitää olla tällänen, että ensin ei uskalla, sitte ku uskaltaa tehä jotain niin tekis mieli suurinpiirtein kuolla. Haluan hypätä kaivoon ja jäädä sinne asumaa koko loppuelämäksi. Varsinkin, kun tiedän etten tule pääsemään sinne Mikkeliin opiskelemaan liiketaloutta.. Ja jos joudun pitämään välivuoden niin etsin kyllä uuden työpaikan sitten. Jotenki toivoisin, että ne ei ottas minua töihin sinne, vaikka laman takia tai ihan vaan yksinkertasesti siks, että en ole sopiva. Voisin ettiä jonku muun työn. Jospa vaikka iskä tarjois minulle jottain työtä. Harmi vaan, että ei sen yrityksessä ole minulle töitä, kun en rekka-autoa saa ajaa..


Tästä seuraa se, että en halua olla yksin kotona kun menen tekemään jotain näin tyhmää! Nojaa en tiijä onko se tyhmää, mutta tällä hetkellä kadun sitä ihan hitosti. Aina sitä sanotaan, että välillä on hyvä olla yksin ajatusten kanssa, mutta entä jos ei halua olla? Minä ainakin rupean ajattelemaan sillo kaikkee sellasta mitä oon menny tekemään ja toivon, että sais tekemättömäks. Olis vaan pitäny jäähä sinne Lean luo istumaan ja juttelemaan turhan päiväsiä niin en ois tätäkään ruvennu ajattelemaan. Niin ja nyt kun kirjotin tämän tänne niin muistan sen aina joka päivä ja sitte rupeaa vituttammaa ja niin edelleen. Miks mikään ei mene niin kuin suunnitellaan?


Noi voi luoja, en voi vaihdattaa iskän sähköpostin salasanaa, koska en ole sen postin omistaja. Ihan järkevää kyllä mutta silti. Pitää vaan odottaa helmikuun loppuun ja käskee sitte iskä soittamaan sinne, että saadaan se systeemi toimimaa. Harmi vaan, että kaikki iskän yahama-kerhon jutut menee sinne. Toivottavasti ne laittaa kaikista tärkeistä jutuista postia ihan postin kautta. Ja hienointa tässä on se, että se tili ei olekaan inaktivoitunut niin kuin luulin, se salasana ei muuten vaan toimi. Tai sitten olen kirjoittanu se väärin. Toivottavasti en ole. 

Buhh, tänään olen myös kaikkien nuiden yllä olevien pahojen asioiden lisäksi lukenut uskontoa, koonnut uskontoa muistilappuina -vihkoa, syönyt, leikkinyt lumiauraa, ruokkinut lukuisia tipulemmikkejä ja katsonut telkkaria.

Kuten voitte huomata näistä kahdesta kuvasta, Figaro on ollut apunani lukiessani uskontoa. Siitä ei kyllä pahemmin ollut apua, sillä Figaro onnistui aina istumaan niin, että puolet takamuksesta oli kirjan päällä tai että häntä oli kirjan päällä. Mutta kynät ovat Figaron alaa, joten Figsu sai toimia virallisena kirjurina. Tosin sai potkut tiputettuaan kolme kynää lattialle.

Tässä on kuva siitä kun keitin makaroneja, vihaan sitä, että niitä pitää olla koko ajan vahtimassa kun ne tuppaavat kiehumaan ja kuohumaan tuolla tavalla. 

Nyt minä käyn hakemassa jäätelöä ja turhaudun hetken verran ja jatkan sitten uskontomaratonia ja jossain vaiheessa siihen pitäisi sekoittaa englantiakin. Harmi kun ei ole enää puhetta Englannin reformaatiosta..

Ps. Tuli tuosta otsikosta mieleen se otsikko jonka keksin eilen siellä prelissä yhden vastauksen otsikoksi: Sanoilla me satutamme. Huomaa taas miten etevä olen otsikoita keksimään, yleensä ne eivät ikinä liity aiheeseen millään tavalla, ainakaan täälä blogin puolella..