torstai 17. helmikuuta 2011

Lyhyt mutta ytimekäs

Olipahan penkkarit. Aamunavaus sujui ihan hyvin, vaikka muutamia juttuja unohettiin, mutta annettakoon se meille anteeksi. Ja muutenkin meni päivä hyvin. Vaikka kamalia verenimijöitä nuo kakarat onkin. Mutta ei siitä sen enenpää.

Tanjan luona käytiin kahvilla tai siis kaakaolla. Sekin oli kivaa istuskella siellä ja rupatella mukavia. Tanjan luota suunnistettiin takaisin koululle ja myö lähettiin Nakin kanssa käymään kaupassa ja kukkakaupassa. Ja sitten mentiin Nakin luo. Nakin luona Bono otti minut vastaan yhtä iloisesti kuin aina. Värjäsin Nakin hiukset, tosin se punainen väri ei vieläkään lähtenyt vaikka kuinka siihen sitä väriä iskin. Mutta ne ruskeat läikät lähti kyllä poijes. Katottiin me leffakin, The King's Speech . Oli ihan katottava, vaikka yhdessä vaiheessa tuntu siltä, että se ei lopu koskaan. Ai niin, luinhan minä kirjaa Millan kanssa. :)

Kaiken tämän jälkeen lähdin kotia kohti. Vesannolla piti pysähtyä tankkaamaan, jonka vuoksi lapaset haisee ihan diesilille, mikä ei ole ollenkaan hyvä asia. Ja minun varpaat on ihan jäässä, siis ihan.

Huomenna laittelen oikein urakalla sitten kuvia, koska en enää jaksa. Tosin kyllä houkuttelis nukkumisen sijaan mennä kattomaan Havaiji 5-0, mutta kaipa se on nukkumaan mentävä, niin aamullakin vois herätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti