.. niin ei huhtikaan hummauta. Mitä se hummauttaa sitten tarkoittaakaan. Mutta sen tiedän, että tästä keväästä tulee vetinen. Lunta on todella paljon, eikä edellisinäkään vuosina maa ole kyennyt sitä kaikkea vähäsempää lumimäärää itseensä vetämään, niin miksi vetäisi tänäkään vuonna, kun lunta on enemmän. Siinä ei olisi mitään järkeä. Jo nyt voi huomata kuinka sulanut lumi aiheuttaa teille vesilammikoita, jotka sitten joko pysyvät paikoillaan tai virtaavat johonkin suuntaan. Tosin maa on vielä jäässä, joten ei se vesi pahemmin voi imeytyä mihinkään. Maanteillähän ei ole sitä ongelmaa, että puolet tiestä olisi veden takia jossain ojassa, mutta hiekkatiet ovat joka kevät suurin ongelma. Maanteillä ongelmana ovat kaiken maailma kolot ja lokoset, joita routa saa aikaan. Toki routaa saamme kiittää myös hiekkateiden huonosta kunnosta, mutta kyllä se sulava lumikin tekee tuhojaan.
Käytiin tänään mökillä ottamassa pressun pois halkopinon päältä. Hanislahdentie oli paljon pahemmassa kunnossa kuin Lepistöntie, vaikka arvelin se olevan toisinpäin. Pikkutie on ollut sinnikäs ja pitänyt lumensa ja hiekkansa suht hyvässä kunnossa vielä, mutta ei mene kauaa, kun sekin on huonossa kunnossa. Tosin en minä enää mersulla lähtisi yrittämään mökille, ei se tie nyt niin hyvässä kunnossa ollut. Fordilla matka kuitenkin onnistui, onhan se varmaan tarkoitettu tuollaiseen maastoon nelivetoineen ja leveine pöyrineen.
Hassuinta oli se, että vaikka vain yhdessä kohdassa, ja sekin ennalta-arvattava, oli vettä, mutta silti pystyi helposti huomaamaan ne paikat, jotka tulisivat kevään mittaan tulvimaan. Osa paikosta kuitenkin on sellaisia, jotka tulvii joka vuosi, mutta saattaa olla, että se kerää vettä muutamaan muuhunkin paikkaan. Juuri nyt en muista millaisessa kunnossa rumppu oli, mutta toivottavasti hyvässä, sillä se on sellaine paikka, joka aiheuttaa joka vuosi harmaita hiuksia itse kullekin. Ja varsinkin kun Lepistöntien pitää olla kulkukunnossa ympäri vuoden, sillä siellä asuu ympäri vuoden ihmisiä, eikä pelkästään kesäisin.
Yksi asia minua rupesi askarruttamaan kun ajettiin yhden tienhaaran ohitse. Minä olen ikäni kulkenut Lepistöntiellä, enkä ole huomannut sitä yhtä tienhaaraa ennen kuin pari vuotta sitten kun siitä hakattiin puut pois. Mutta kuitenkin minusta tuntuu, että se on ollut siinä aina. Ainakin iskän puheista niin luulen, kun iskä yksi kerta kertoi sen talon nimen, joka sieltä tienpäästä pilkistää. Eivätkai talot saa (melkein) kaikkien tiedettävissä olevaa nimeä parissa vuodessa? Sen talon on ollut pakko olla siellä kauan aikaa. Minulla on kuitenkin jokinlainen mututuntuma siitä, että se tienhaara on kyllä ollut siinä, mutta en ole kiinnittänyt siihen huomiota, ennen kuin siitä on ne puut kaadettu ja se näkyy kunnolla. Sen on pakko olla niin.
Ja taas kerran unohdin tarkistaa onko Lepistöntien autiotalo vielä pystyssä (oma nimitykseni, on sillä talolla varmaan ihan oikea nimikin). Se on sellainen talo, jonka näkee vain talvella kun puissa ei ole lehtiä. Sinne on kyllä tiekin, mutta en ole koskaan käynyt siellä, koska sitä tienhaaraa vastapäätä on talo, josta näkee siihen liiankin hyvin. Ja arvelen, että sen autiotalon omistaja asuu siinä, en kyllä tiedä. Mutta se autiotalo on kuitenkin keskellä metsää, talon takana kasvaa kuusikko, toisella sivulla myös kuusikkoa, joka jatkuu hieman talon eteenkin ja toisella sivustalla pieni koivikko, joka on jo nyt niin tiheää ja suurta, että taloa ei enää nää kesällä, ennen sen saattoi nähdä. Mutta talvella sen pitäisi näkyä. Olen nähnyt talon edustan myös siitä tieltä, joka sinne vie. Ennen siinä oli seipäistä tehty silta, mutta se on lahonnut ajan kuluessa. Tämä kuuluu lapsuuteni mysteerimuistoihin ja siitä en hevillä luovu. Näen vieläkin sieluni silmillä miltä talo näytti kun sitä ehti katsoa autosta matkalla mökille. Muistan myös toivoneeni, että asuisin siellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti