sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Eilisestä ja vähän huomisesta

Eilen tosiaan käytiin Lauran kanssa Seinäjoella shoppailemassa. Minulla oli tavoite (ja on yhä), että ostan vain sen mitä piti ostaa. Eli kengät, reppu ja sukkahousut. Ja tavoite piti hyvin, paitsi sukkahousuja en löytänyt, mutta niiden tilalla löysin korvakorut, niin ehkä se tasaa tilanteen.

Kengät oli helppo löytää kun olin jo Anttilasta ne kerran kotiin tilannut, mutta eivät olleet sopivat. Ja onneksi kaupasta löytyi sellaisia kokoja mitä ei NetAnttilasta löytynyt. Eikä valintakaan ollut vaikea, vaikka minulla oli toinenkin ehdokas, toisessa ehdokkaassa ei ollut kokoja, joten päädyin näihin. Olen tyytyväinen. Vielä en kyllä ole kokeillut näitä kotona, mutta eiköhän ne ole yhtä hyvät kuin kaupassakin, sillä minulla oli villasukka mukana sovituksessa.

Hieman minun ostosiloa häivensi Anttilan myyjä, joka pakkasi kengät aivan liian pieneen muovikassiin. Kuinkahan monta päivää sekin myyjä siellä oli työskennellyt, koska olisi luullut, että järki olisi leikannut, että se pussi on liian pieni jos ne kengät ei sinne kunnolla mahdu. Teki mieli kääntyä takaisin valittamaan sinne naikkoselle, että haluan suuremman pussin, kun nämä kengät ei mahdu tänne, muttakun siinä oli muitakin asiakkaita, niin en voinnut.

Kengät
Reppun löytyminen on hieman hankalaa, mutta onneksi sellainen löytyi sitten Intersportista, jossa käytiin urheiluvaatteita tiiraamassa. Ja hyvän repun sainkin, sillä tuonne mahtuu kansio ja muutakin. Ja siinä on enemmän taskuja kuin entisessä, sekin on vain plussaa. Ja tuo reppu kuulemma sanoo asiallisesti minun nimeäni. Se ei huuda, vain kertoo asiallisesti. Väritkin on tosi kivat, turkoosia, harmaata ja mustaa. Toivottavasti tuo on kestävä, sillä on 30 vuoden takuu, että syytä on kestää ainakin seuraavat 50 vuotta. 

Reppu

Ja näihin korviksiin minä sitten ihastuin Seppälässä. Tai ihastuin nuihin kukkiin ja palloihin ja nuo ihme härpykkeet nyt vain sattuu tulemaan samassa paketissa. Minulla ei pahemmin ole nappikorviksia, koska en niistä niin hirveästi tykkää, mutta nuo on kivat, tosi kivat. Jos minä vaikak huomenna muistaisin laittaa nuo kukat korviin kun kouluun lähden. 

Korvakorut
Huomenna meillä onkin jännä päivä kun on neljä tuntia matikkaa ja ne kaikki tunnit on ripoteltu sinne sun tänne. Koulu alkaa kahdella matikan tunnilla, sitten meillä on ruoka, kasviorientaatio, lisää matikkaa, kaksi palanderin kotieläintuotantoa ja viimeinen matikka. Se matikan opettaja kyllä selitti syyn, miksi ne on sillälailla riepoteltu, mutta en enää muista miksi. No eipä sillä kyllä pahemmin ole väliä, jaksaa vain paremmin kun eivät ole putkeen.

Mutta nyt pitää mennä katsomaan Candlefordin postineiti kun en minä sitä ehdi ensi viikolla katsoa kun lähdetään sinne Tartoon. Hejssan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti