maanantai 31. lokakuuta 2011

One look could kill

Olin aamulla menossa kahdeksaan kouluun, kunnes tajusin, että meillähän alkaa vasta yhdeksältä. Siispä istahdin tähän koneelle pelaamaan. Sitten kello 7:56 tulee tekstiviesti, että meidän matikat on peruttu opettajan sairastumisen takia. Eli kouluun tarvitseekin mennä vasta 11:45. Kerrankin kun minä olin ihan innoissani menossa kouluun, niin tulee tuollainen. No ei se kyllä pahemmin haitannut, sainpahan tehtyä kaikenlaista, kuten pestyä pyykkiä.

Kasviorientaation tunnilla saatiin ne meidän ryhmätyöt takaisin ja saatiin muiden ryhmätyöt, ne kun toimii meidän tenttiopuksena. Ja ilmeisestikin meidän lähdeluettelo oli parhain, vaikka siinäkin oli hieman puutteita, kuten sanat saatavana ja viitattu. Se opettaja otti tuon ihan esimerkiksi, kun puhuttiin ensimmäisen ryhmän työstä, jonka lähdeluettelossa oli paranneltavaa. Kerrankin minä onnistuin jossakin. Minä siis kasasin sen lähdeluettelon kasaan sillä kirjallisten töiden ohjeella, tuskalla ja vaivalla pistin kaikki lähteet aakkosjärjestykseen.

Sain äsken valmiiksi referaattini. En kyllä osaa enää kirjoittaa referaattia, mutta kaipa tuo kelpaa. En minä ikinä ennenkään ole sellaista osannut kirjoittaa. Kyllä se siitä jos niitä joutuu enemmänkin tekemään.

Huomenna on sitten myös sanakoe ruotsin kellonajoista ja kysymyssanoista. Pitää vielä tässä kohta niitä lueskella, kellonajat on vähän hakusessa, mutta kysymyssanat on ihan ok. Vaikka en minä kyllä niitä kaikkein vaikeimpia osaa, mutta osan. Ja tarpelliset, kute vad, var, varför ja vem.

On meillä huomenna myös raivaussahan kanssa leikkimistä. Raivaussaha ei ole enää mitään moottorisahan jälkeen, kun raivaussahassa on se terä niin kaukana, että saa olla aika taitava jos itsensä sillä onnistuu tappamaan. Ja minä en nyt maalaa piruja seinille!

Nyt ruotsia.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti