sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Vihdoin perillä

Jotta minulla ei menisi liian hyvin, päätti joku tehdä elämäni hankalaksi. Ensinnäkin, juna joka olisi lähtenyt kello 17:00 Tampereelta Seinäjoelle oli täynnä, joten jouduin odottamaan tunnin Tampereella, että pääsin kotiin. Päätin sitten käydä syömässä jossakin ja hortoilla vähän aikaa siinä rautatieaseman lähellä. Kun en enää sitä jaksanut, niin menin istumaan sinne sisälle ja luin kirjaa. Ja sitten kohta se juna jo tulikin. Kiitos vain VR, minun piti olla kotona jo kaksi tuntia sitten.

Ja toiseksi, photobucket päätti nyt ilmoittaa, että siellä tekemäni kuva siirto on laiton ja kuvat jotka eilen latasin blogiimme eivät näy. Eli eikun lisäämään ne uudestaan sinne. En tiedä onnistuinko laittamaan takaisin edes niitä kaikkia, mutta samassa järjestyksessä ne eivät ainakaan ole.

Nyt tekee mieli kaatua sänkyyn ja nukkua aamuun asti. Kuitenkaan en pysty tekemään niin koska ei nukuta, väsyttää vain. Eli pitää lukea kirjaa sen aikaa, että rupeaa nukuttamaan. Ehkä huomenna tulee jonkilaista järkevää tekstiä tännekin. Mutta nyt sinne lukemaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti