Tänään tehtiin tukkeja! Sekin oli ihan kivaa, vaikka ne puut olikin varmaan kolme kertaa isompia kuin eilen. Mutta oli onneksi opettaja apuna. Mutta se ei kyllä ollu sama opettaja kun eilen, harmin paikka. Se meijän tämän päivänen opettaja vaikutti luokassa ihan siltä, kun se nukahtas pystyyn, mutta kun päästiin metsään niin siitä tuli ihan toinen ihminen.
Se meijän eilinen opettaja oli varotellu, että meijän ryhmäläiset on kovia kyselemään kysymyksiä ja meijät olikin nimetty Jussin enkeleiksi (Jussi se eilinen jannu ja meitä on siis kuusi tyttöä siinä ryhmässä). Nimen alkuperää ei tiedetä, sitä kun kyseltiin, niin vastaus oli, että automatkalla sitä keksii kaikenlaista. Meijän ryhmän tytöt päätti, että Jussista plus enkeleistä täytyy ottaa kuva, niin sellanen me otettiinkin sitten ruokatunnilla.
Ennenkö lähdettiin aamulla metsään niin Jussi kysy, että mitenkähän Asko (se meijän tän päivänen opettaja) pärjää meijän kanssa. Hyvinhän se pärjäs, ongelmia ei pahemmin ollu, mitä nyt me saatiin Lauran kanssa moottorisaha kiinni siihen puuhun kun tehtiin niitä tukkeja, mutta se opettaja sai sen kyllä sitten poijes. Oli muuten minun kaatama puu se, eikä se kovin helppoa ollu kun se oli sellanen iso puu. Mutta sain kaadettua sen opettajan avustuksella.
Saas nähdä mitä kivaa me huomenna tehdään kun vissiin ollaan Jussin kanssa taas. Minähän en suostu sen yhden opettajan ohjaukseen, en sitten missään nimessä.
Vähänkö olin onnellinen kun meijän piti ruveta sahaamaan oksia pois meijän puista ja sitten yksi tyttö ei saanu sahaa käyntiin, ja se on vielä voimanostaja, eli voimaa kyllä löytyy. Mutta minun ei tarvinnu kun kerran vetästä niin se lähti heti käyntiin. Meijän sahaa en kyllä saanu käyntiin, ja olen melko varma, että minulla on tuossa polven yläpuolella kiva mustelma, kun yritin repiä sitä hiivatin sahaa käyntiin moneenkin otteeseen.
Oikeastaan surullista, että tämä viikko päättyy, kun on kerrankin kiva tehdä jotain ja oppiikin jotain. Eikä tartte vaan luokassa istua ja kuunnella jonkun opettajan selostuksia jostain aiheesta, jota ei välttämättä edes ymmärrä. Olisikohan sittenkin pitänyt ryhtyä metsuriksi? Ehkä tämä ajatus vaan johtuu siitä, että sahaa osaan käyttää mutta traktoria en vielä osaa kunnolla ajaa. Ehkä sitten kun olen oppinut traktorilla ajamisen taidon, niin tiedän olevani oikealla alalla taas. Toivotaan niin.
Nyt pitää lähteä suihkuun, koska en aamulla jaksa nousta niin aikaseen, että jaksaisin mennä suihkuun. Minun takki haisee ihan metsälle ja minun housut haisee kanssa. Huraa.
Ps. Tänään muuten meinas tulla oksa päähän. Onneksi oli kypärä ja se minu juuri ohi niin, että huomasin vaan kun naaman edestä vilahti oksia. Taisi tippua minun kaatamasta puusta kun se tippu juuri sen jälkeen kun se puu oli jo kaatunu ja katoin sitä, että mihin se kaatuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti