Ensimmäisessä kuvassa on paketti, jonka äiti laittoi minulle kotoa. Siihen on näköjään mennyt yksi 3 euron, yksi 4 euron ja yksi 0,20 sentin postimerkki. Eikös minun muokkaukseni olekin hienot?
Paketista paljastui matkalaukku ja lukion bilsan kirja, josta ajattelin opiskella proteiinin valmistusvaiheita. Taino lähinnä niitä pitää kerrata, kun ne käytiin jo toissapäivänä täällä ja olenhan minä sen joskus lukiossakin osannut, mutta nyt autuaasti unohtanut.
Sain postissa myös toisen paketin, joka kuoresta unohdin ottaa kuvan, mutta tässä on sisältö. Kasviopin kirja ja Otavan värikasvio. Kasviota tarvitsen luultavammin vasta kesällä, mutta ei siitä varmaan mitään haittaa ole vaikka sen nyt jo omistan. Sitä paitsi siinä on hienoja kuvia. Kasviopin kirjaa minä tarvitsen parhaillaan, kun menossa on kasvibiologian kurssi ja pitää lukea sitä anatomiaa, että pysyy kärryillä niillä tunneilla. Se opettaja ei viime kerralla oikein tykännyt kun se kysyi, että kuinka moni on lukneut kasvianatomiaa ja vain yksi henkilö viittasi. Tai minä en nähnyt kuin yhden henkilön viittaavan.
Mietin tässä, että olisinko oikein ahkera ja runoilisin ihan omin sanoin kuinka se proteeinin syntyminen tapahtuu, niin ei tarvitsisi kaikkea tehdä sitten viikonloppuna. Vaikka kylläkin ilta menisi tässä koneellakin istuen, mutta ei sitä kyllä jaksaisi noin pidemmän päälle. Josko vaikka kokeilisin, josko saisin aikaan jotain muutakin kuin koneella istumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti