Meikäläinen on sitten vissiin virallisesti nyt imolainen. Ehkä, arttiin meno nyt jää, joten toivottavasti se ei jää siihen sitten, koska kaiken minä kestin!
Heti kun koululle saavuttiin otettiin nimet ylös ja jätettiin arvotavarat, puhelimet, avaimet ja silmälasit pois. Sitten puettiin üperhienot jätesäkit päälle ja jäätiin odottelemaan kasteen alkua. Ensiksi meiltä sidottiin silmät ja paiskattiin poikien pyöriteltäväksi, siitä pihalle narua seuraamaan, silmät edelleen sidottuina. Se rata kiersi ilmeisesti koko pihan ja siinä oli välillä rasteja. Yhdellä rastilla piti kirjoittaa oma nimi ja piirtää oma kuva, sitten piti kävellä kahden sillan ylitse, toinen oli leveämpi, eikä pudotusta ollu parisenkymmentä metriä ja toinen siltä oli puolet kapeampi ja pudotusta oli kaksinkertainen määrä. Meijän piti myös kaivaa erään tutorin rintakoru paskaämpäristä, joka ei kuulemma ollu paskaa vaan jotain muuta yhtä mukavaa, meijän naamat maalattiin, jollain ihmeen systeemilla punaisiksi, syötiin suolaa ja sokeria ja vettä, piti kävellä naama kiinni seinässä, koska takana oli pudotus. Ja kaiken tämän ihanuuden jälkeen piti vielä ryömiä tunnelin läpi. Sen jälkeen sai ottaa jo silmälapun pois.
Sitten me vain odoteltiin, että kaikki selvittää radan. Eikä se siihen sitten jäänyt. Ohjelmassa oli vielä pareittain pantomiimiä, onneksi en joutunut sinne, näytelmä, jossa päätähtinä ykköset, kuuluisa vaatekisa, jonka A-luokka voitti, kiitos poikien, joiden kaikki vaatteet olivat päätyneet vaatejonoon. Ja sitten vielä esittelyt kaikista sen hienon kyselyn perusteella, joka me viime viikolla täytettiin. Plus kakkosille laulamista tai kakkosten ylistämistä ja yhteislauluna imon tunnari, aikuinen nainen.
Ja kun me vihdoin luulimme, että päästään pois niin ei. Kolmosilla oli meille vielä tervehdys. Meidät vietiin saunaan, jossa piti laulaa jotain laulua ja sitten, yllätysyllätys, sinne tuli kolmosia lisää vesiletkun kanssa. Ja kun sitten päästiin toisesta ovesta ulos, niin siellä oli lisää kolmosia vesiletkun kanssa ja loppujen lopuksi kaikki ykköset olivat ulkona sukkasillaan ja enemmän tai vähemmän märkinä. Oli kyllä mukava pyöräillä kotiin sen jälkeen.
Kotiin kun tulin niin ilmeet, kun näkivät minut olivat kyllä jotain aivan suurenmoista. Sini kahto siihen malliin, että turpiisko oot saanu, mutta Laura tajusi aika nopiaan, että se johtuu vaan niistä kastajaisista. Naama oli oikeasti siinä vaiheessa juuri sen näköinen, että joku on minua oikein kunnolla turpiin vetänyt tai johonkin puukolla avohaavan tehny, kun se väri mitä minulla oli naamassa oli valunu pitkin naamaa.
Artissa olisi kyllä vielä ollu ihan kiva käydä, mutta en viiti yksin lähteä kun tuo yksi tuli tänne Lauran iloksi niin Laura ei voinu lähteä minun kanssa. Toki siellä olis muitakin, mutta ei nyt jaksa ja sitä paitsi minulla on vielä se saatanan tietotekniikan tehtävä tekemättä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti