Opintomatka

Keskiviikkona lähdettiin Viroon (tai siis Eestiin, kun Viro on Eestin maakunta). Bussimatka sujui ilman ongelmia, mitä nyt pysähtymisistä oli välillä pulaa, kun kuski ei oikein osannut ajoittaa taukojen pituuksia ja matkan kestoa, sillä olimme reilusti liian aikaisiin Helsingissä.

Kun sitten vihdoin pääsimme sisään laivaan, niin minun teki mieli mennä suoraan nukkumaa, bussissa istuminen ei ole kovin virkistävää, mutta eipä siinä pahemmin nukkumaan ehtinyt. Hytissä istuttiin sen aikaa, että ovet kauppaan aukenivat. Kierreltiin kauppaa ympäriinsä, eikä mitään oikein tahtonut löytyä, vaikka päätinkin, että en osta sieltä vielä mitään kun ei ole järkeä raahata tuliaisia ympäri Tartoa. Karkkia ostin kyllä matkaeväiksi ja yhden juoman juotavaksi.

Käytiin me laivalla myös baarissa, mutta se oli virhe. Ainakin meijän kohdallamme, sillä baarimikko yritti ihan selvästi myrkyttää meidät äärettömän pahan (viinan) makuisilla drinkeillä. Siitä tuli melkein paha olo, mutta join kyllä lasin tyhjäksi, sen kerta olin maksanutkin. Koska me päätimme lähteä käymään vain yksillä, lähdettiin sitten takaisin hyttiin ja mentiin nukkumaan, mikä oli ihan viisas päätös ajatellen seuraavan päivän ohjelmaa.

Aamulla 6:45 poistuttiin laivasta etsimään bussia. Moni oli aika heikossa hapessa ja bussissa vallitsi muutaman tunnin ajan melko hiljainen tunnelma. Toki oli niitäkin, jotka eivät olleet niin heikossa hapessa ja jaksoivat keskustella muiden kanssa. Ja toki saimme joukkoomme myös yhden, joka poti matkapahoinvointia etupenkissä. Aamupala syötiin sitten jossain taukopaikassa, jugurttia, mehua ja juustosämpylä. Sillä piti pärjätä maatalousyliopitolle asti, jossa saatiin sitten ihan ruokaa.

Ensimmäisenä vierailukohteena meillä oli suomalaisen pariskunnan omistama Kure Mõis Oü -tila. Omistajat eivät olleet paikalla, mutta esittelyn meille oli pitämässä tilan suomalainen tilanhoitaja Arto. Ensin me kiersimme pihalla katsomassa kaiken maailman koneita, joiden nimet ja merkitykset jäivät hieman epäselviksi, ainakin asiaan perehtymättömille, kun oppaamme huiteli pääjoukon (poikien) kanssa jos seuraavassa rakennuksessa, kun me tytöt olimme vasta menossa edelliseen.



Koneiden tarkastelun, kuvauksen ja viljasadosta höpöttelyn jälkeen siirryimme verstaalle juomaan kahvia ja pullaa (sanotaan nyt tässä vaiheessa, että pulla oli muuten hyvää, mutta hieman kuivakasta kun ei-kahvillista juomaa ei riittänyt kaikille). Kuuntelimme samalla Arton selostuksia jostain aiheesta, jonka sisältö jäi minulle epäselväksi kun en kuullut yhtikäs mitään siellä hallissa kun se äijä puhui niin hiljaa.

Sitten me siirryimme ulkoilmaan, jossa kiersimme jonkun pelottavan hallin kautta navetalle. Se halli oli toooosi iso, siellä ei ollu valoja, ikkunat oli ihan pölyn ja tomun peitossa, siellä oli mysteerisiä kasoja, jotka oli joko viljaa, hiekkaa tai muuta. Ja sitten sinne tuli sellanen kone, joka vaan pyörähti siinä meijän edessä ja ajo johonki nurkkaan. Olin tosi onnellinen, että päästiin pois, vaikka se oli tosi jännää.



Navetta oli vuonna 2010 valmistunut pihattonavetta. Meni hetki ennen kuin tajusin, että miksi ihmeessä se navetta näyttää niin tutulta, mutta sitten tajusin, että Maitohovin navetta on kanssa pihatto ja se on melkein samanlainen kun tuo Kuren. Siellä oli paljon lehmiä, jotka varmaankin ihmettelivät valkoisiin pukeutuneita henkilöitä, jotka vaan kävelivät siitä navetan läpite. Tosin kaikilla ei ollu suojahaalareita, mutta osalla oli. Kaikille ei ollu haalaria, eikä kyllä kenkäsuojiakaan. Muovipussit sitten vaan jalkoihin. Siinä kenkäsuojajutussa oli vissiin tullu joku sekaannusta tai jotain, niin siksi niitä ei riittäny kaikille.



Käytiin myös kattomassa lypsyasemaa, joka paperin mukaan piti olla 24 lehmän Delaval-rinnakkaislypsyasema (älkää kysykö), mutta siellä ei ollutkaan sellaista vaan joku muu lypsyasema. Yritin kyllä kovasti kuunnella sitä mitä Perttu selitti siitä asemasta, mutta kun en minä pysy perässä niin nopeassa selitystahdissa. Se oli joku takalypsyblaablaa.

Kun oltiin navetta katseltu lähdettiin tutkimaan ympärillä olevia peltoja, joita oli paljon. Tai no ei niitä paljon ollu, mutta ne oli aika suuria. Ja kaikki oli lähellä ja se Arto selitti sitäkin, että se ei lähtis viljelemään peltoja mihinkään kauas, koska se olis vaan tyhmää. Nähtiin sitten sellanen hieno järvikin, joka tosin oli sumun peitossa, kuitenkin. Pudotusta järven rantaan olin varmaan 10 metriä.

Sitten me jatkoimme matkaa kohti Tartoa ja Tarton maatalousyliopistoa, jossa kuuntelimme kaksi esitystä. Toinen oli Viron luomutuotannosta ja toinen maataloudesta, mistä lie. Molemmat esitykset oli tylsiä ja jotenkin turhanpäiväisiä, kun se toinen nainen vaan luki suoraan siitä dialta ja se toinen puhu niin hiljaa, että minä en edes kuullu mitä sano ja sillä on niin vahva se viron kielen aksentti siinä sen englannissa, että sekin vaikeutti asiaa. Ja jos se luomuesitys oli tylsä niin tämä toinen oli vielä tylsempi, sillä siinä esityksessä oli joka toinen dia taulukoita, eikä niistä opi yhtikäs mitään. No sen, että Virossa lampaiden määrä on noussut kun kaikkien muiden, lehmien, hevosten yms. määrä laskenut.

Esitysten ja ruokailun jälkeen lähdettiin kohti hevostila Pärnä Talua suomalaisen oppaamme johdolla. Matkalla oppaamme kertoi opiskelusta Tartossa. Siellä opiskelu maksaa, taisi olla 3000 euroa vuodessa, plus asumiset, ruoka yms. Ja opintotukea taisi saada 40 euroa kuussa, jos sai. En ole varma, mutta jossain vaiheessa meijän opettaja selitti bussikuskille, että se opiskelu maksaa suomalaisilta enemmän kuin virolaisilta.

Oli kyllä hieman hassua, että meillä oli siellä hevostilalla oppaana suomalainen opiskelija, joka ei pahemmin hevosten kanssa puuhastellut. Mutta pakko oli olla opas, kun ei ne siellä hevostilalla puhuneet suomea, ne kyllä ymmärti sitä, mutta eivät puhuneet. Saatiin kuulla sen hevostilan toiminnasta, ratsastuskoulusta ja opetuksesta. Ja vähän Viron hevoskisoista ja muutenkin heppamaailmasta.

Vierailun lopuksi pääsi ratsastamaan jos halusi. Ja aika moni kävi kokeillemassa. Yllättävän moni poika kävi hevosen selässä, vaikka moni sanokin, että ei varmasti mene. Minä en käynyt, koska en olisi päässy selkään farkuilla. Ne oli kyllä supersöpöjä ne hepat, toinen oli valkea pilkullinen ja toinen ruskea. Se valkonen heppa oli isompi ja korkeampi kuin se toinen. Se valkoinen taisi olla torinhevonen, en kyllä ole yhtään varma.

Kun kaikki halukkaat olivat saaneet ratsastaa lähdettiin hotellille. Ihmisten toiveesta se opas kertoi mistä löytää ruokapaikkoja, baareja ja yökerhoja, kertoi se myös mistä löytää strippiluolankin, moni poika oli sitten illan aikana siellä vieraillut. Me päätettiin käydä hakemassa ruokaa ja linnoittautua hotellihuoneeseen koko illaksi. Ja taas pääsi testaamaan englannintaitoja, kun piti tilata ruoka englanniksi, olisi se myyjä varmaan ymmärtänyt suomea, mutta meiltä olisi sitten jäänyt ymmärtämättä myyjän puheet. Käytiin samalla reissulla myös kaupassa ostoksilla. Löysin hopean värisen kissanpullon, joka oli pakko ostaa. Virossahan ei ole alkoja vaan viinaa myydään tavallisissa ruokakaupoissa.

Hotelli huone oli kiva, oltiin kolmannessa kerroksessa, ihan kiva näkymä torille. Tosi hieno vessa, vaikka laatat olivatkin limen vihreitä, lattialämmitys siellä vessassa oli kanssa ihana, vaikka minun mielestä ehkä hieman liian lämmin. Mukava oli kun aamulla kävin suihkussa (se suihkupää mikä lie, mistä sitä vettä tulee oli kyllä ihan paska laite), niin laiton yövaatteet lattialle, kun meinasin ensin vaihtaa päivävaatteet suoraan päälle, mutta sitten ajattelin, että en laitakaan, niin ne vaatteet oli melkein tuli kuumat ja siellä vessassa oli kuuma kun olin suihkussa just käyny. Teki mieli lähteä ulos juoksemaan kun älyttömään kuuma ja varsinkin kun kuivasin vielä hiukset niin tuli vielä kuumempi. No onneksi siellä huoneessa ei ollu niin kuuma, niin sinne pääsi pakoon helleaaltoa :)

Hotelliaamupalan jälkeen me sitten lähdimme takasin kohti Tallinnaa. Matkalla kävimme vielä viimeisessä vierailukohteessa eli Olustveren kartanossa / maatalousoppilaitoksessa. Se oli kyllä hieno paikka. Se oli alunperin ollut jonkun Venäjän tsaarin lomapaikka tai joku sellainen. Niillä oli siellä oma leipomo, johon kaikki jauho tuli omasta pellosta, panimokin niillä oli mutta se ei ollut toiminnassa. Tallikin löytyi, se oli tosin tyhjä kun käveltiin siitä läpi, käytiin heppamuseossa, jossa oli puusta veistettyjä hevosia ja ne esitti kaikenlaisia tehtävoä mitä hepoilla on tehty, sitten nähtiin keramiikkapaja, lasinpuhalluspaja ja hieno sisäpiha ja sellainen vanhan aikainen kello, jolla soitettiin työntekijät syömään. Nähtiin myös lintuja ja kaloja täytettyinä. En tiedä oliko ne oikeita vai ei, mutta hienoja ne oli.




Sitten lähdettin kävelemään puutarhan läpi kohti kesämökkiä eli tajuttoman hienoa rakennusta, joka oli toiminut jollekin mahtihenkilölle kesämökkinä. Siellä oli järjestetty häitä, synttereitä ja muita juhlia. Jopa sen rakennuksen vessakin oli hieno! Ja siellä me saatiin sitten ruokaa, joka tarjoiltiin meille ihan pöytiin. Alkuruoaksi saatiin minestronekeittoa, pääruokana oli maissihiutaleilla paneroitua kanaa, riisiä, kermakastiketta ja salaattia. Jälkiruokana kahvi ja kakku (joka oli hyvää, mutta hieman kumimaista). Ruokailun jälkeen saatiin kierrellä siellä talossa. Siellä oli tosi hienot ja isot puuportaat ja iso valkonen parveke. Sellanen kunnon unelmatalo.

Ainiin, ja se meijän opas kertoi, että niiden koulurakennus on 200 metriä pitkä ja se on Viron pisin koulurakennus. Eikä se oppilaat saa polttaa siellä sisällä, mutta vissiin ulkona saavat kun siihen tuli niitä tupakalle. Ja meijän piti käydä tupakalla jossain hevonkuusessa, keskellä risteystä koska se koulu on savuton. En kyllä tajua miksi ihmeessä se kuski parkkeerasi sen auton keskelle risteystä silloin, mutta kaipa siihen oli joku hieno syy, jota en vain tajunnut.

Sittenpä me lähdettiin Tallinnaan ja kotia kohden. Matkalla katsottiin Wallace ja Kromit, juuri sopivaa ajanvietettä siinä tilassa, kun puolet porukasti nuokkui siellä bussissa. Tallinnassa bussi ajoi SuperAlkon pihaan parkkiin ja me saatiin 45 minuuttia aikaa käydä siellä. Hienointa oli huomata, että siellä SuperAlkon pihassa melkein kaikki autot omistivat Suomen rekisterikilvet. SuperAlkosta lähti minulla mukaan Baileys-pullo, likööriä ja pari pulloa Breezeriä ja Smirnoff Iceä. Monella muulla lähti paljon enemmän, pari lavallista kaljaa, siideriä, batteryä, viinaa.. Yhdelläkin tytöllä meni 200 euroa sen ostoksiin. Oli niillä järjestäminen kun kaikki piti saada autoon mahtumaan. Paras tulos taisi olla kun yksi äijä osti 9 lavaa kaljaa SuperAlkosta ja 2 lavaa vielä laivasta. Voi sitä viinan määrää.



Laivalla me vain istuskeltiin ja käytiin syömässä ja kaupassa. Ekana kyllä käytiin kaupassa, sitten mentiin ihailemaan maisemia, oltiin tosin vielä satamassa. Sitten me seilattiin ympäri laivaa ja yritettiin päästä yhteen tiettyyn paikkaan. Portaat kävellen ylös, hissillä alas, taas poraat ylös, hissillä alas. Ei meinnattu millään löytää sitä mitä etsittiin, mutta kyllä se sitten lopulta löytyi. Penkkiä siis etsittiin jostain rauhallisesti paikasta. Se oli rauhallinen ehkä puoli tuntia ja sitten sinne tuli muitakin meikäläisiä juomaan. Istuttiin siinä hetki ja sitten päätettiin lähteä syömään.

 Ja loppumatka istuttiinkin Bar Cafessa syömässä ja juomassa. Ei me kyllä paljoa juotu, kun pari minttukaakaota, mutta kuitenkin. Se baarimikko jolta kävin ostamassa ne kaakaot oli outo, kun se selitti minulle siinä niitä tehdessään, että laitan tähän lasiin vettä kun tuo minttuviina on kylmää ja sitten se kertoi, että niissä on kuusi senttiä minttua. Ihan kuin minua olisi kiinnostanut kuinka paljon siinä sitä viinaa oli. Ihan mukava mies kyllä. (Siltä ensimmäisen laivamatkan tyypiltä olisi kyllä voinut käydä tiedustelemassa, että kuinka hemmetin paljon sää tungit tähän tätä viinaa.)

Helsingissä sitten tungettiin takaisin bussiin ja liikenteen sekaan. Kyllä oli paljon porukkaa liikenteessä. Ehdittiin kotimatkan aikana katsoa jopa kaksi leffaa, Vieraalla maalla ja 007 ja kultainen ase. Bondin katseleminen minulta vähän jäi kun väsytti, mutta ekan leffan jaksoin katsoa kokonaan, vaikka olinkin nähnyt sen. Pirkkalan ABC:llä oli Viitasaaren tilausliikenteen bussi, johon meinasin karata, mutta en sitten karannutkaan kun en tiennyt minne se on menossa.

Oli kyllä mukava reissu, ei muuta voi sanoa. Vaikka aina kaikki ei sujunutkaan niinkuin elokuvissa, mutta silti.