sunnuntai 20. marraskuuta 2011

"Minä pidän muumeista, he eivät kilju ollenkaan"

Tänään olen yrittänyt olla ahkera ja olen lukenut huomiseen tenttiin. En tiedä onko mitään jäänyt päähän, mutta yritystä on ollut. Muistan ainakin sen, että paras kasvinsuojelukeino on viljelykierto ja perunan satomäärä noin keskimäärin on sellaset 24 000kg/ha. No huomenna selviää miten menee.

Tänään käytiin siellä metsässä. Ja voinen tässä nyt kertoa, että Nakkiseni sinun arvailusi siitä meijän mettäpalsasta osuivat väärään, oltiin todella kaukana siitä missä olisi pitänyt olla. Eipä sillä, että minäkään olisin tiennyt, että missä ne on. Onneksi meillä oli metsäkonekuski apuna. Mittailtiin puustoa ja puita ja oli kylmä. Kamera unohtui kotiin, joten kännykällä piti ottaa kuvia jotka todellakin ovat laadukkaita. Onneksi kun sen tulostaa niin niistä kuvista ei saa mitään selvää oli sitten kyseessä laadukas tai ei-laadukas.

Sitten ajattelin, että rankan illan (hmm?) päätteeksi voisin katsoa uusimman Potterin kun se juuri saapui. Tekstit vielä puuttuu, mutta äkkiäkös minä sen korjaan, kohta siis. Tekisi mieli muroja, mutta en tiedä viitsinkö hakea niitä. Katsoo nyt miten tässä asentaa koneen tuonne, että voi katsella leffaa.

Käytiin myös Tokmannilla jouluavajaisissa. Kahvia ja torttuja luvattiin, mutta kahvia ei ollut ja tortutkin olivat kyseenalaisia. Eikä ne olleet edes hyviä. Minun päätelmäni oli se, että torttujen tekijä yritti peittää kamalaa makua tomusokerilla, jota niissä tortuissa sitten oli ihan riittämiin asti. En ostanut mitään tokmannilta, säästän rahaa Jyväskylän reissuun. Olisipa jo joulukuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti