Tänään olen ollut laiska. No kouluun raahauduin yhdeksään, kun sitä ennen olin taistellut puoli tuntia hiusten suoristamisen kanssa. Ja kyllä, meillä olisi alkanut koulu jo kahdeksalta ja jätin menemättä sinne, koska siellä kuulemma oli taas kansainvälisyydestä juttua ja siitä tulee minulle vaan paha mieli, kun en pääse ulkomaille harjoitteluun. Ja tämän olen päättänyt ihan oman hengissä selviämisen kannalta, että kannattaa jäädä tekemään se harjoittelu Suomeen kun voi suomeksi selittää, että ei osaa ajaa traktoria, eikä osaa mitään muutakaan. (Odotan innolla soittoa jollekin tilalle ja kerron, että juu maatalouskokemusta ei ole. Otatteko minut sinne harjoittelijaksi?)
Meillä oli tänään maatalouskoneiden käyttöä ja huoltoa käytännössä. Eli me raahasimme traktorin ensin konehalliin, josta ongimme kyytiin kasvinsuojeluruiskun (tässä meni aikaa noin tunti) ja sitten ajoimme takaisin toiselle konehallille, jossa tarkoituksena oli huoltaa se ruisku. Ja mitä me teimmekään, seisoimme kaikki sen ruiskun ympärillä kuunnellen kun Säteri selittää ja joku kysyy aivan älyttömiä kysymyksiä siihen väliin. Kyllä, opin todella paljon ruiskun huollosta. No osaan ainakin levittää ne ihme härpäkkeet siitä ruiskusta, kun Säteri kertoi kuinka se tehdään vaikka ensin sainkin sellaisen ilmeen, että pitäisi osata jo. Huoh. Jos ei osaa niin ei osaa ja sille ei voi mitään. Ja minä sentäs tarjouduin vapaaehtoiseksi siihen hommaan kun kukaan muu ei suostunut. Huomenna me jatkamme ruiskun huoltoa, varmasti yhtä menestyksekkäästi. Loistavaa.
Kotona minä sitten olen vain keittänyt ruokaa, käynyt kaupassa ja katsellut telkkaria. Ja odottanut puoli iltaa, että tuo yksi on valmis keliakia-kotitestiin. Voi jessus, että oli vaikeaa saada pistettyä sillä neulalla sormeen. Mutta melko varmasti olisi ollut yhtä vaikeaa pistää se minun sormeen. No sain kuitenkin pistettyä ja imutettua verta siihen putkeen, joka oli kanssa aika hankalaa. Ja tuloksena oli, että ei keliakiaa. Ja kaikki tämä sen takia, että minä pönttö menin sanomaan, että voisiko sinulla olla keliakia. Minä ja suuri suuni.
Nyt pitäisi olla ahkera ja lukea kasviorientaatiota, on vielä muutama kasvi lukematta ja sitten ne kaikki muut monisteet. Onneksi on vielä viikonloppu tässä. Mutta viikonloppuna pitää sitten opiskella kotieläintuotantoa, että pääseen sen Röngän tentin läpi. Kunhan Röngän tentti on ensi viikon perjantaina ohitse niin olen iloinen. Siihen asti, että kohdalle sattuu konetentti ja kasvibilsan tentti. Konetentin tekee vaikeaksi koneet, kun en minä muista mitään ja bilsan se, että meillä on ihan hemmetin laaja koealue. Mihin minä olen itseni laittanut?
Nyt on muuten menossa sokeainviikko. Enpä tuota tiennyt, ennen kuin vilkaisin kalenteria, joka roikkuu tuossa nenän edessä. Kaikkea sitä oppii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti